perjantaina

Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoitus turvattava

Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan rahoituksesta ja jatkuvuudesta. Sipilän hallituksen pitäisi huolehtia tästä viipymättä.

Hallitus esitti tälle vuodelle alun perin merkittäviä leikkauksia näiden nuorten tukitoimien rahoitukseen. Osa rahoituksesta saatiin lopulta turvattua, mutta ensi vuoden osalta tilanne on auki.

Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat keskeisessä roolissa nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vuonna 2014 etsivä nuorisotyö tavoitti lähes 17 000 nuorta, ja työpajatoiminnassa nuoria oli yli 14 000.

Täysimääräisinä toteutuessaan leikkaukset heikentäisivät merkittävästi mahdollisuuksia tavoittaa nuoria: jopa 10 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta jäisi vuosittain ilman apua.

Palveluiden ylle on heitetty tummia pilviä aikana, jolloin nuorten työllistymisessä ja koulutukseen ohjautumisessa on muutenkin suuria haasteita. Oppilaitosten aloituspaikat vähenevät, työllisyysmäärärahat ovat tiukassa ja työllistymistä edistäviin palveluihin on vaikea päästä. Suurena ongelmana on, että hallituksen eri säästöt kohdistuvat samoihin nuoriin.

Riskinä on, että entistä useampi nuori jää ”tyhjän päälle” toimettomana kotiin ja syrjäytyy. Suuri osa heistä tarvitsisi tukea, ohjausta ja valmennusta oman elämän selkeyttämiseen ja tulevan koulutuspaikan ja työpaikan etsimiseen.

On erittäin tärkeää, että työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret saavat tarvitsemaansa tukea. Ilman tukea jäänyt nuori tulee myös yhteiskunnalle moninkertaisesti kalliimmaksi kuin hänen auttamisensa jo elämän alkuvaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti