torstaina

Kirjallinen kysymys aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisystä

Toukokuussa julkaistussa Euroopan laajuisessa Burden of Stroke -tutkimuksessa kävi ilmi, että aivoverenkiertohäiriön (AVH) hoitopoluissa on valtavia sekä maiden välisiä että sisäisiä eroja ja että kaikissa maissa jälkihoito ja tuki ovat puutteellisia. Raportissa ennakoidaan, että Euroopan unionin alueella AVH-tapausten määrä kasvaa 34 prosentilla ja Suomessa 44 prosentilla vuodesta 2015 vuoteen 2035. AVH:n sairastaa vuosittain lähes 25 000 suomalaista. Joka neljäs sairastuneista on työikäinen. Vain neljännes kuntoutuu oireettomaksi tai vähäoireiseksi.

Akuuttien AVH-tapausten hoitoon käytetään Suomessa vuosittain noin 1,1, miljardia euroa. Tämä vastaa seitsemää prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Yhden potilaan elinikäiset kustannukset ovat noin 86 300 euroa. AVH on kalleutensa, vaarallisuutensa ja menetettyjen henkilötyövuosien takia sairausryhmä, jota estämällä säästyttäisiin suurilta kustannuksilta. AVH:n akuuttihoitoon, kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin korkoineen. Se lisää kansalaisten yhdenvertaisuutta ja vähentää alueellista epätasa-arvoa sekä säästää kansallista aivopääomaamme.
Kahdeksan kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä voidaan estää ja korkeimman riskin potilailla tämä luku on jopa yhdeksän kymmenestä. Tässä potilasryhmässä siis myös kalliit estohoitomuodot ovat kannattavia.

Yksi tärkeimmistä riskitekijöistä on verenpaine, joka tuplaa sairastumisriskin. Paljon kohennettava on myös kansalaisten veren rasva-arvojen ja eteisvärinän lääkehoidoissa. Toinen kipukohta on AVH:n akuuttikuntoutus, sillä nyt vain 10–20 prosenttia AVH:n sairastaneista saa moniammatillista kuntoutusta. AVH-kuntoutuksen olemattomuus syö myös AVH-akuuttihoidolla saavutettuja hyötyjä. Esimerkiksi aivoinfarktin liuotushoito maksaa akuuttiyksikössä noin 3 500 euroa. Hoitoon käytetyt eurot valuva hukkaan, ellei hoito jatku kuntoutuksella.

Akuuttivaiheen hoito AVH-yksikössä yhdistettynä keskimäärin riittävään kuukauden intensiiviseen moniammatilliseen laitoskuntoutusjaksoon maksaa vain 20 000 euroa per kuntoutuja. Näin voidaan 80 prosentissa tapauksista välttää kallis, vuosittain 50 000 euroa maksava laitoshoito.

AVH:n ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa, kun sairastuneen toimintakyky voidaan useimmiten palauttaa. AVH-kuntoutus on kannattavaa sairastuneen iästä riippumatta. Panostus oikea-aikaiseen hoitoon ja riittävään kuntoutukseen sekä akuuttivaiheessa erikoissairaanhoidossa, että ylläpitävä kuntoutus tuovat sekä selkeitä kustannus-säästöjä että turvaavat kansalaisten mahdollisimman hyvän toimintakyvyn ja mahdollisen paluun työelämään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa, että AVH-tapausten ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen panostetaan riittävästi sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa, jotta AVH- tapausten määrä ei kasva 44 prosentilla vuodesta 2015 vuoteen 2035?

Miten hallitus aikoo varmistaa, että kuntoutukseen panostetaan riittävästi tulevaisuudessa?

Helsingissä 2.6.2017

Anneli Kiljunen /sd