Sipilän hallitus on julkistanut ”normien purkulistan”, jolla kuntien tehtäviä tullaan karsimaan yli 400 miljoonan euron edestä. Normien purkaminen on sinällään kannatettavaa, jos se tuo toimintaan joustavuutta ja tehokkuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja tuo sitä kautta myös säästöjä. Nyt näin ei kuitenkaan tapahdu. Kyse on leikkauksista, joiden kohteeksi ovat jälleen joutuneet vanhukset ja vammaiset.
Hyväksyimme viime kaudella vanhuspalvelulain, jonka tavoitteena oli parantaa vanhusten palveluiden laatua ja saatavuutta. Me tiedämme, että monen vanhuksen palvelut eivät edelleenkään toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laki antaa kuitenkin kunnille selkeät velvoitteet, ja ihmisille paremman oikeusturvan.
Sipilän hallitus on lähtenyt romuttamaan näitä palveluita pala palalta, esim. pienentämällä henkilöstömitoitusta ja nostamalla maksuja. Nyt heikennetään lisäksi alan asiantuntemusta ja luovutaan vastuutyöntekijästä, jonka velvollisuutena on huolehtia vanhuksen tarvitsemista palveluista ja hyvinvoinnista. Miten tämä parantaa palveluiden joustavuutta tai sujuvuutta?
Hallitus poistaa myös yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeuden erityispalveluihin. Vammaisuus ei kuitenkaan poistu ihmisen vanhetessa. Tässä vaikeutetaan pääasiassa pienituloisten, tukea tarvitsevien ihmisten kotona asumista. On hyvin kyseenalaista, syntyykö näin säästöä, sillä tarvittavia palveluita tullaan hakemaan entistä enemmän muista sosiaali- ja terveyspalveluista. Seuraukset näkyvät myös toimeentulotuen ja laitoshoidon tarpeen lisääntymisenä. Tämä ei ainakaan vähennä hallinnollista työtä.
Hallituksen päätös vammaisten lasten kuntouttavan päivähoidon lopettamisesta ei ole mitenkään perusteltavissa. Tavoitteena on oltava, että jokainen lapsi saa tarpeensa mukaisen hoidon myös varhaiskasvatuksessa, ja pitkäjänteisellä kuntoutuksella vammainen lapsi voi elää itsenäistä hyvää elämää kuten muutkin kansalaiset. Vammaispalvelulainsäädännön uudistuksen piti parantaa vammaisten asemaa, nyt näyttää käyvän päinvastoin.
perjantaina
Nollatuntisopimuksilla kierretään työsuhdeturvaa
Eduskunnassa käsiteltiin eilen kansalaisaloitetta, jossa esitetään ns. nollatuntisopimusten kieltämistä.
Mielestäni kansalaisaloite on erittäin tärkeä, sillä se tuo esille yhden epäoikeudenmukaisen työelämässä olevan ongelman, johon täytyy vastata oikeudenmukaisella lainsäädännöllä. Nollasopimusten korjaaminen oli sosialidemokraattien vaalitavoitteessa vuonna 2015, ja otimmekin ilolla kansalaisaloitteen vastaan eduskunnassa.
Vuonna 2014 nollatuntisopimuksella työskenteli 83 000 palkansaajaa. Näihin sopimuksiin liittyy monenlaisia ongelmia, kenttä on hyvin kirjava. Nollasopimukset ovat työsuhteita ilman työsuhdeturvaa. Nollasopimuksessa määritellään arvioitu tuntimäärä, joka voi vaihdella nollasta kokopäivätyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja voi pudottaa tunnit nollaan, mikä todellisuudessa merkitsee työn ja toimeentulon loppumista, mutta samalla työntekijä on sidottu sopimukseen. Valta on siis työnantajalla.
On totta, että reilu kolmannes nollatuntisopimuksella työskentelevistä on opiskelijoita, ja monille heistä tämä tilanne järjestyy erittäin hyvin. Toisaalta nollasopimuksia käytetään myös puhtaasti työsuhdeturvan kiertämistarkoituksessa tilanteissa, joissa työnantajalla olisi työtä tarjolla säännöllisesti. Näissä tilanteissa tulisi tehdä toistaiseksi määritelty työsopimus, joka turvaisi vakituisen työpaikan. Tilastokeskuksen mukaan lähes kolmasosa nollatuntityöntekijöistä tekee täyttä viikkotyöaikaa. Juuri tällaiseen toimintaan on syytä puuttua lainsäädännöllä.
Nollatuntityöntekijä on työelämässä heikoilla. Hän on hyvin pitkälle riippuvainen työnantajasta, ja tilanteet voivat muodostua hyvinkin hankaliksi. Töitä ei välttämättä tarjota viikkokausiin, palkkaa ei saa tai työtunteja tulee satunnaisesti. Ongelmana on myös se, ettei irtisanoutuessa saa työttömyyskorvausta. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, koska kutsu töihin voi tulla koska vain ja silloin on mentävä. Toisaalta toisen työn vastaanottaminen toimeentulon turvaamiseksi on hankalaa, ellei työnantaja suhtaudu siihen myönteisesti ja joustavasti. Riskinä on, että menettää nollasopimuksen tehneen työnantajan tarjoaman työpaikan, joka on kuitenkin mahdollistanut työntekijälle työkokemusta ja pientä toimeentuloa. Tilanne on siis epävarma ja sekava.
Työtuntien epävarmuus tekee varsinkin lapsiperheiden elämästä kohtuuttoman hankalaa. Toisaalta perheen perustaminen on nollatuntityöntekijälle valtava riski. Asuntolainaa tai edes luottokorttia voi olla mahdotonta saada.
Me sosialidemokraatit emme ole estämässä opiskelijoiden tai esimerkiksi osa-aikaeläkeläisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita, päinvastoin. Erilaisia mahdollisuuksia ansaita toimeentulo ja saada työkokemusta on kehitettävä ja parannettava, mutta niiden tulee olla reiluja ja oikeudenmukaisia sekä tarkemmalla lainsäädännöllä selkeytettyjä.
Näkemyksemme mukaan työntekijän toiveesta voitaisiin edelleen sopia pienemmistä tuntimääristä. Joissakin tilanteissa alle 18 tunnin sopimukset voivat hyvinkin tukea ihmisen elämäntilannetta. Tärkeintä tässäkin on, että se hoituu työntekijän toiveiden mukaisesti yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Joustavaan työssäkäyntiin tulee jatkossakin olla mahdollisuus, ja työllistämistä ei pidä vaikeuttaa. Työsuhdeturvan kiertämisen ja laajamittaisen järjestelmän väärinkäytön on kuitenkin loputtava. Tämä lienee meidän yhteinen tavoitteemme aloitteentekijöiden kanssa.
Lähtökohtana on oltava, että työ turvaa jokaiselle riittävän toimeentulon ja työlainsäädäntö turvaa jokaiselle riittävän työsuhdeturvan. Operaatio Vakiduunin teettämässä kyselyssä kaksi kolmesta työntekijästä halusikin kieltää nollatuntisopimukset. Kansalaisaloite on hyvä pohja lainsäädännön uudistamistyölle, jolla estetään nollatuntisopimusten käyttö työsuhdeturvan kiertämiseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli hyvä esimerkki siitä, miten kansalaisaloitteen pohjalta on saatu jatkovalmistelulla hyvä laki aikaiseksi. Toivon, että hallituspuolueet ja eduskunta ottavat tämän kysymyksen vakavasti ja tarttuvat tuumasta toimeen.
Mielestäni kansalaisaloite on erittäin tärkeä, sillä se tuo esille yhden epäoikeudenmukaisen työelämässä olevan ongelman, johon täytyy vastata oikeudenmukaisella lainsäädännöllä. Nollasopimusten korjaaminen oli sosialidemokraattien vaalitavoitteessa vuonna 2015, ja otimmekin ilolla kansalaisaloitteen vastaan eduskunnassa.
Vuonna 2014 nollatuntisopimuksella työskenteli 83 000 palkansaajaa. Näihin sopimuksiin liittyy monenlaisia ongelmia, kenttä on hyvin kirjava. Nollasopimukset ovat työsuhteita ilman työsuhdeturvaa. Nollasopimuksessa määritellään arvioitu tuntimäärä, joka voi vaihdella nollasta kokopäivätyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja voi pudottaa tunnit nollaan, mikä todellisuudessa merkitsee työn ja toimeentulon loppumista, mutta samalla työntekijä on sidottu sopimukseen. Valta on siis työnantajalla.
On totta, että reilu kolmannes nollatuntisopimuksella työskentelevistä on opiskelijoita, ja monille heistä tämä tilanne järjestyy erittäin hyvin. Toisaalta nollasopimuksia käytetään myös puhtaasti työsuhdeturvan kiertämistarkoituksessa tilanteissa, joissa työnantajalla olisi työtä tarjolla säännöllisesti. Näissä tilanteissa tulisi tehdä toistaiseksi määritelty työsopimus, joka turvaisi vakituisen työpaikan. Tilastokeskuksen mukaan lähes kolmasosa nollatuntityöntekijöistä tekee täyttä viikkotyöaikaa. Juuri tällaiseen toimintaan on syytä puuttua lainsäädännöllä.
Nollatuntityöntekijä on työelämässä heikoilla. Hän on hyvin pitkälle riippuvainen työnantajasta, ja tilanteet voivat muodostua hyvinkin hankaliksi. Töitä ei välttämättä tarjota viikkokausiin, palkkaa ei saa tai työtunteja tulee satunnaisesti. Ongelmana on myös se, ettei irtisanoutuessa saa työttömyyskorvausta. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, koska kutsu töihin voi tulla koska vain ja silloin on mentävä. Toisaalta toisen työn vastaanottaminen toimeentulon turvaamiseksi on hankalaa, ellei työnantaja suhtaudu siihen myönteisesti ja joustavasti. Riskinä on, että menettää nollasopimuksen tehneen työnantajan tarjoaman työpaikan, joka on kuitenkin mahdollistanut työntekijälle työkokemusta ja pientä toimeentuloa. Tilanne on siis epävarma ja sekava.
Työtuntien epävarmuus tekee varsinkin lapsiperheiden elämästä kohtuuttoman hankalaa. Toisaalta perheen perustaminen on nollatuntityöntekijälle valtava riski. Asuntolainaa tai edes luottokorttia voi olla mahdotonta saada.
Me sosialidemokraatit emme ole estämässä opiskelijoiden tai esimerkiksi osa-aikaeläkeläisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita, päinvastoin. Erilaisia mahdollisuuksia ansaita toimeentulo ja saada työkokemusta on kehitettävä ja parannettava, mutta niiden tulee olla reiluja ja oikeudenmukaisia sekä tarkemmalla lainsäädännöllä selkeytettyjä.
Näkemyksemme mukaan työntekijän toiveesta voitaisiin edelleen sopia pienemmistä tuntimääristä. Joissakin tilanteissa alle 18 tunnin sopimukset voivat hyvinkin tukea ihmisen elämäntilannetta. Tärkeintä tässäkin on, että se hoituu työntekijän toiveiden mukaisesti yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Joustavaan työssäkäyntiin tulee jatkossakin olla mahdollisuus, ja työllistämistä ei pidä vaikeuttaa. Työsuhdeturvan kiertämisen ja laajamittaisen järjestelmän väärinkäytön on kuitenkin loputtava. Tämä lienee meidän yhteinen tavoitteemme aloitteentekijöiden kanssa.
Lähtökohtana on oltava, että työ turvaa jokaiselle riittävän toimeentulon ja työlainsäädäntö turvaa jokaiselle riittävän työsuhdeturvan. Operaatio Vakiduunin teettämässä kyselyssä kaksi kolmesta työntekijästä halusikin kieltää nollatuntisopimukset. Kansalaisaloite on hyvä pohja lainsäädännön uudistamistyölle, jolla estetään nollatuntisopimusten käyttö työsuhdeturvan kiertämiseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli hyvä esimerkki siitä, miten kansalaisaloitteen pohjalta on saatu jatkovalmistelulla hyvä laki aikaiseksi. Toivon, että hallituspuolueet ja eduskunta ottavat tämän kysymyksen vakavasti ja tarttuvat tuumasta toimeen.
keskiviikkona
Eläkeläisköyhyys vaatii täsmätoimia
Eläkkeiden taitettu indeksi on jälleen noussut julkiseen keskusteluun. Keskustelua on kirittänyt kansalaisaloite, jossa toivotaan siirtymistä puhtaaseen palkkatasoindeksiin. Se tarkoittaisi, että työeläkkeitä korotettaisiin vuosittain ansiotasokehityksen mukaisesti. Aloitteen mukaan tällä mm. ehkäistäisiin eläkeläisten köyhyyttä.
Työnantajat ja palkansaajat maksavat eläkemaksua, joka on tällä hetkellä yhteensä noin 24 % palkkasummasta. Suurin osa eläkemaksuista käytetään saman tien eläkkeiden maksamiseen. Vain osa maksuista rahastoidaan. Kun jäämme eläkkeelle, valtaosan eläkkeistämme maksavat vuorostaan sillä hetkellä työssä olevat.
Jos eläkemenoja yhtäkkiä kasvatetaan, nykyiset eläkemaksut eivät enää riitä niiden kattamiseen. Eläketurvakeskus on laskenut, että siirtyminen palkkatasoindeksiin edellyttäisi joko yli viiden prosenttiyksikön korotusta työeläkemaksuun tai tähän asti kertyneiden eläkerahastojen purkamista. Tämä johtaisi siihen, että eläkevarat olisi 2060-luvulle tultaessa syöty. Molemmat vaihtoehdot olisivat epäoikeudenmukaisia tuleville sukupolville. Nuorten on voitava luottaa siihen, että myös heidän eläkkeensä on turvattu tulevaisuudessa.
Palkkatasoindeksi hyödyttäisi eniten hyvätuloisia, ei pienituloisia. Meidän on ensin huolehdittava pieni- ja keskituloisten toimeentulosta. Meidän tulee korottaa takuueläkettä ja kansaneläkettä sekä kohdentaa eläketulovähennys pieni- ja keskituloisiin eläkkeensaajiin.
Lisäksi on kiinnitettävä huomiota eläkkeensaajien erilaisiin arjen menoihin kuten asumiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja lääke- ja matkakuluihin, jotka vaikuttavat eläkkeensaajien toimeentuloon. Samoin kotiin tuotavat sosiaalipalvelut tulisi saattaa asiakasmaksukaton piiriin.
SDP:n syksyllä julkaisemassa vaihtoehtobudjetissa ehdotettiin hallituksen pienituloisiin kohdistettujen leikkausten perumista. Samoin siinä ehdotettiin eläkeläisten verotuksen keventämistä, jotta se olisi samassa linjassa ansioverotuksen kanssa. Lopputuloksena esimerkiksi 1500 euroa kuussa tienaavalle eläkeläiselle jäisi 276 euroa nykyistä enemmän käteen. Palkkatasoindeksillä tällaiseen tulokseen ei päästä.
Työnantajat ja palkansaajat maksavat eläkemaksua, joka on tällä hetkellä yhteensä noin 24 % palkkasummasta. Suurin osa eläkemaksuista käytetään saman tien eläkkeiden maksamiseen. Vain osa maksuista rahastoidaan. Kun jäämme eläkkeelle, valtaosan eläkkeistämme maksavat vuorostaan sillä hetkellä työssä olevat.
Jos eläkemenoja yhtäkkiä kasvatetaan, nykyiset eläkemaksut eivät enää riitä niiden kattamiseen. Eläketurvakeskus on laskenut, että siirtyminen palkkatasoindeksiin edellyttäisi joko yli viiden prosenttiyksikön korotusta työeläkemaksuun tai tähän asti kertyneiden eläkerahastojen purkamista. Tämä johtaisi siihen, että eläkevarat olisi 2060-luvulle tultaessa syöty. Molemmat vaihtoehdot olisivat epäoikeudenmukaisia tuleville sukupolville. Nuorten on voitava luottaa siihen, että myös heidän eläkkeensä on turvattu tulevaisuudessa.
Palkkatasoindeksi hyödyttäisi eniten hyvätuloisia, ei pienituloisia. Meidän on ensin huolehdittava pieni- ja keskituloisten toimeentulosta. Meidän tulee korottaa takuueläkettä ja kansaneläkettä sekä kohdentaa eläketulovähennys pieni- ja keskituloisiin eläkkeensaajiin.
Lisäksi on kiinnitettävä huomiota eläkkeensaajien erilaisiin arjen menoihin kuten asumiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja lääke- ja matkakuluihin, jotka vaikuttavat eläkkeensaajien toimeentuloon. Samoin kotiin tuotavat sosiaalipalvelut tulisi saattaa asiakasmaksukaton piiriin.
SDP:n syksyllä julkaisemassa vaihtoehtobudjetissa ehdotettiin hallituksen pienituloisiin kohdistettujen leikkausten perumista. Samoin siinä ehdotettiin eläkeläisten verotuksen keventämistä, jotta se olisi samassa linjassa ansioverotuksen kanssa. Lopputuloksena esimerkiksi 1500 euroa kuussa tienaavalle eläkeläiselle jäisi 276 euroa nykyistä enemmän käteen. Palkkatasoindeksillä tällaiseen tulokseen ei päästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
