perjantaina

Hyvinvointiyhteiskunnan pelastajat?

Alexander Stubb sekä Petteri Orpo puhuivat molemmat vielä ennen kokoomuksen puoluekokousta, että keskiluokka on löydettävä uudelleen ja keskiluokkaan kohdistuvat päivähoitomaksujen korotukset tulee ottaa uuteen harkintaan. Tämä antoi toivoa monelle sairaanhoitajalle, opettajalle, metallimiehelle ja heidän perheilleen.

Mutta mitä tapahtui? Välittömästi puoluekokouksen jälkeen kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset esittivät, että maksuja korotetaan suunnitelman mukaisesti jopa 22 %. Kaikki se toivo, joka perheille annettiin, romuttui yhdessä päivässä. Kolme päivää myöhemmin hallitus pysäytti asian käsittelyn ja ministeri Grahn-Laasonen totesi, ettei esitys tulekaan vielä voimaan. Epävarmuus jatkuu ainakin syksyyn.

Jos hallitus kaikesta huolimatta toteuttaa korotukset, vaikeuttaa tämä ennen kaikkea keskituloisten perheiden tilannetta. Samalla on syytä huomioida myös muut pakolliset kulut ja heikennykset, joita hallitus on kohdistanut lapsiperheisiin: esim. koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan 100 % korotukset, lapsilisän indeksisidonnaisuuden poistaminen, vanhempainpäivärahaleikkaukset, asuntolainan korkovähennysoikeuden heikentäminen, kiinteistöveron korottaminen, subjektiivisen päivähoidon rajaukset, lapsiryhmäkokojen suurentamiset jne.

Asiantuntijoiden mukaan 40 %:lla perheistä on tällä hetkellä toimeentulo-ongelmia. Keskituloisissa lapsiperheissä toimeentulo-ongelmia on 20 %:lla.

Meillä on kiistaton tieteellinen näyttö varhaiskasvatuksen positiivisista vaikutuksista lasten hyvinvoinnille ja myöhemmille oppimistuloksille. Asiantuntijat ovatkin järjestään tyrmänneet päivähoitoon kohdistuneet heikennykset. Varhaiskasvatuksen saatavuus ei saa olla kiinni vanhempien maksukyvystä.


Noin puolessa EU-maista yli 3-vuotiaiden lasten päivähoito on maksutonta, ja kaikissa muissa Pohjoismaissa päivähoitomaksut ovat pienempiä kuin meillä Suomessa. Olemme ainut maa, jossa hallitus näkee varhaiskasvatuksen kulueränä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti