Eduskunnan käsittelyssä olevassa ns. hoitajareseptissä on paljon hyvää. Tärkeimpänä näen, että nyt säädettävä laki mahdollistaa terveyskeskuksissa joustavan työnjaon hoitajien ja lääkärien välillä. Näin parannetaan hoidon saatavuutta ja saadaan sekä hoitajien että lääkäreiden osaaminen paremmin hyödynnettyä asiakkaiden parhaaksi. Työelämän järkeviä käytäntöjä on syytä tukea tarvittaessa lainsäädännöllä.
Periaatteessa siis suhtaudun hoitajien rajattuun reseptinkirjoitusoikeuteen myönteisesti. Systemaattista arviointia ja seurantaa on syytä tehdä ja sitä tarvitaan, jotta lain perimmäinen tavoite tulee käytännössä toteutumaan.
Hallituksen esityksessä on kuitenkin parantamisen varaa, kuten sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessakin saimme tietää. Valiokunta nosti mietinnössään(StVM 2/2010) hyvin esiin näitä epäkohtia ja kehittämisen suuntia, joihin tulee puuttua. Esimerkiksi tietojärjestelmien kehittäminen niin, että sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuksista on apteekeissa riittävät tiedot, on välttämätöntä. Potilasturvallisuudesta ei saa tinkiä! On myös tärkeää, että lääkkeenmääräämiskoulutukseen varataan riittävät voimavarat. Tavoitteena tulee olla, että koulutuksesta tulisi osa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.
Me sosialidemokraatit jätimme mietintöön kuitenkin vastalauseen. Emme voi hyväksyä sitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon ujutetaan jälleen uusi asiakasmaksu. Hallituksen linjana on koko vaalikauden ollut nostaa jatkuvasti erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Nyt hallitus vielä laajentaa maksupohjaa ottamalla uuden asiakasmaksun käyttöön. Tämä on täysin vastoin asiakkaiden ja potilaiden tasavertaista mahdollisuutta saada tarvittavaa hoitoa. Sitä on mahdoton hyväksyä.
Sairaanhoitajan työ on potilaan ja asiakkaan kokonaisvaltaista palvelua ja hoitoa, johon kuuluvat sekä ennalta ehkäisevä työ että varsinainen hoito. Tästä syystä maksujen periminen sairaanhoitajan palveluista ei ole sopusoinnussa kansanterveystyön perusajatuksen kanssa eli sen, että terveydenhuollon painopiste on sairauksien ennaltaehkäisyssä ja terveydenedistämistyössä. Vaikka tarkoituksena olisikin säilyttää ennalta ehkäisevät palvelut maksuttomina, on hoidollisten ja ennalta ehkäisevien toimenpiteiden erottaminen toisistaan käytännössä mahdotonta.
Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa korkeampia kuin muualla Euroopassa. Asiakasmaksut ovat kovia etenkin pienituloisille, vanhuksille, työttömille ja pitkäaikaissairaille. Terveyserot hyvä- ja pienituloisten välillä ovat jatkuvassa kasvussa. Silti nykyhallitus on jo monta kertaa nostanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, eikä ole myöskään aidosti tukenut kuntien mahdollisuuksia järjestää peruspalveluita asukkailleen.
Mietinnössä ja vastalauseessa puutumme myös ravitsemusterapeuttien tilanteeseen. Ravitsemusterapeuttien työ on tärkeää, usein ennalta ehkäisevää työtä, johon todella kannattaisi kunnissa panostaa. Tiedämme hyvin, kuinka suuri vaikutus oikealla ravinnolla ja ravitsemuksella on ihmisten hyvinvointiin ja erilaisiin sairauksiin, muun muassa sydäntauteihin, verenpaineeseen, diabetekseen, allergioihin, keliakiaan; listaa voisi jatkaa. Käytännössä oikealla ja asiantuntevalla ravinnolla vaikutetaan lähes kaikkien sairauksien hoitoon. Ravintoterapeuttien työn vaikuttavuutta tulee myös olennaisesti parantaa säätämällä heille oikeus määrätä potilailleen lääkärin tarpeellisiksi katsomia kliinisiä ravintovalmisteita.
lauantaina
Reumapotilaiden laadukas hoito turvattava!
Heinolassa sijaitseva Reumasäätiön sairaala on hakeutumassa konkurssiin talousvaikeuksien vuoksi. Kunnat ovat talousahdingossaan vähentäneet palvelujen ostoja Reuman sairaalasta ja Kela on valinnut kuntoutuspalvelujen tuottajiksi kilpailutusten jälkeen halvempia vaihtoehtoja.
Vaativaa hoitoa tarvitsevien potilaiden näkökulmasta akuutti ongelma on, etteivät he saa nyt mitään hoitoa eikä jatkosuunnitelmista ole tietoa. Potilaita ei voi kohdella näin!
Suuri kysymys on, miten Reuman sairaalan toimintojen mahdollisen alasajon myötä korkeatasoinen, oikea-aikainen ja vaikuttava reumahoito voidaan enää taata. Reumaosastoja on monissa sairaaloissa, mutta ydinosaaminen, reumasairauksien ortopedia, lasten reuman hoito ja vaikeaa reumaa sairastavien kuntoutusta järjestetään vain Heinolassa. Reuman sairaala toimii myös opetussairaalana ja on maailmanmitassakin kovan luokan osaamiskeskus.
Jos reumasairauksien hoitoa voimakkaasti hajautetaan, on olemassa vaara, etteivät erillään toimivat sairaalat saavuta leikkauksiin tarvittavaa riittävää osaamista ja kokemusta. Opetus ja osaamisen kehittäminen on hajautetussa mallissa vaikeaa. Kun reumaa yritetään säästösyistä hoitaa eri paikkakunnilla, hoitoon pääsy saattaa viivästyä, mikä nopeuttaa reuman aiheuttamia vaikeita ja vakavia vaurioita.
Mielestäni Reumasäätiön sairaalan tulevaisuus on kansallisesti ratkaistava asia. Akuutti rahoituskriisi on ratkaistava, mutta on myös toimittava pitkäjänteisesti. Esim. asetuksella voitaisiin määritellä vaativan reuman hoidon taso siten, että turvattaisiin laadukas hoito ja Heinolan tulevaisuus. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa menettää Reuman kaltaista huippuosaamiskeskusta.
Vaativaa hoitoa tarvitsevien potilaiden näkökulmasta akuutti ongelma on, etteivät he saa nyt mitään hoitoa eikä jatkosuunnitelmista ole tietoa. Potilaita ei voi kohdella näin!
Suuri kysymys on, miten Reuman sairaalan toimintojen mahdollisen alasajon myötä korkeatasoinen, oikea-aikainen ja vaikuttava reumahoito voidaan enää taata. Reumaosastoja on monissa sairaaloissa, mutta ydinosaaminen, reumasairauksien ortopedia, lasten reuman hoito ja vaikeaa reumaa sairastavien kuntoutusta järjestetään vain Heinolassa. Reuman sairaala toimii myös opetussairaalana ja on maailmanmitassakin kovan luokan osaamiskeskus.
Jos reumasairauksien hoitoa voimakkaasti hajautetaan, on olemassa vaara, etteivät erillään toimivat sairaalat saavuta leikkauksiin tarvittavaa riittävää osaamista ja kokemusta. Opetus ja osaamisen kehittäminen on hajautetussa mallissa vaikeaa. Kun reumaa yritetään säästösyistä hoitaa eri paikkakunnilla, hoitoon pääsy saattaa viivästyä, mikä nopeuttaa reuman aiheuttamia vaikeita ja vakavia vaurioita.
Mielestäni Reumasäätiön sairaalan tulevaisuus on kansallisesti ratkaistava asia. Akuutti rahoituskriisi on ratkaistava, mutta on myös toimittava pitkäjänteisesti. Esim. asetuksella voitaisiin määritellä vaativan reuman hoidon taso siten, että turvattaisiin laadukas hoito ja Heinolan tulevaisuus. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa menettää Reuman kaltaista huippuosaamiskeskusta.
perjantaina
Eroon toimeentulotukiriippuvuudesta
Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elää tänään satoja tuhansia ihmisiä köyhyydessä sinnitellen päivästä toiseen. Yhä useammin ihmiset ja perheet joutuvat paikkaamaan toimeentulotuella ensisijaisten tukien – kuten asumistuen ja työttömyyspäivärahan – pienuudesta johtuvia aukkoja, vaikka toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi tueksi.
Ongelma on, että toimeentulotuesta on tullut useammin ihmisten perustoimeentuloa jatkuvasti täydentävä tukimuoto. Ensisijaisten etuuksien riittämätön taso tai etuuksien maksun viivästyminen on tuonut tämä laman aikana arviolta 100 000 uutta asiakasta toimeentulotuen piiriin.
Tutkimusten mukaan ensisijaiset etuudet ja verotus oikein yhteen sovitettuna ehkäisevät tarvetta toimeentulotukeen. Vähentämällä painetta toimeentulotukiluukuilla voitaisiin kunnissa myös tehostaa sosiaalityön tekemistä ja sen vaikuttavuutta.
Valitettavasti hallituksen asettama SATA-komitea, jolta odotettiin suurta sosiaaliturvauudistusta, epäonnistui sekä peruspäivärahojen että asumistuen tason nostamisessa. Yhteinen tahtotila hallituksessa on ollut helppo saavuttaa kun kyse on ollut pienten ryhmien omistuksia koskevista veronkevennyksistä. Sen sijaan köyhyyden kovan ytimen purkamiseen ja pienituloisten aseman parantamiseen tahtoa ei ole löytynyt riittävästi.
Toimeentulotuella elävällä ihmisellä on käytettävissä menoihinsa asumiskulujen jälkeen noin 12 euroa päivässä. Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla on vaikeaa. Se lisää riskiä syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme on kova pärjäämisen ilmapiiri eikä sosiaaliturvajärjestelmämmekään tahdo joustaa ihmisten monenlaisiin elämäntilanteisiin. Järjestelmästä tippuvaa ihmistä jäykät systeemit helposti pallottelevat ja nitistävät.
Yhdeksi ratkaisuksi tähän ongelmaan on nostettu toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelaan. Näin se tulisi automaattisesti ensisijaisten etuuksien päälle, silloin kun niiden taso jää liian matalaksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei mielestäni ole lopulta kestävä ratkaisu. Se hukkaisi paikallisen toimeentulovastuun kansalliselle tasolle ja saattaa hukata myös ison osan sosiaalityön asiakkaista. Byrokratiakaan ei automaattisesti vähenisi, kun harkinnanvaraiset toimeentulotuen muodot joka tapauksessa olisivat kunnan vastuulla. Pidempiaikaisessa toimeentulotuessa huomioidaan myös varallisuus ym., joten erilaisten selvitysten tekeminen siirrettäisiin vain toisen viranomaisen tutkittavaksi.
Paras ja toimivin ratkaisu toimeentulotukiriippuvuuden katkaisemiseksi olisi ensisijaisten etuuksien tason nostaminen. Työttömän päiväraha riittäisi elämiseen ja asumistuki asumiseen. Tarvittaessa lisätukea saisi toimeentulotukijärjestelmän kautta. Kaiken kaikkiaan sosiaaliturvan ongelmia pitäisi keskittyä ratkaisemaan sisältöjen kehittämisen kautta sen sijaan että kehitellään jokaiseen kysymykseen uusi hallinnollinen järjestely.
Ongelma on, että toimeentulotuesta on tullut useammin ihmisten perustoimeentuloa jatkuvasti täydentävä tukimuoto. Ensisijaisten etuuksien riittämätön taso tai etuuksien maksun viivästyminen on tuonut tämä laman aikana arviolta 100 000 uutta asiakasta toimeentulotuen piiriin.
Tutkimusten mukaan ensisijaiset etuudet ja verotus oikein yhteen sovitettuna ehkäisevät tarvetta toimeentulotukeen. Vähentämällä painetta toimeentulotukiluukuilla voitaisiin kunnissa myös tehostaa sosiaalityön tekemistä ja sen vaikuttavuutta.
Valitettavasti hallituksen asettama SATA-komitea, jolta odotettiin suurta sosiaaliturvauudistusta, epäonnistui sekä peruspäivärahojen että asumistuen tason nostamisessa. Yhteinen tahtotila hallituksessa on ollut helppo saavuttaa kun kyse on ollut pienten ryhmien omistuksia koskevista veronkevennyksistä. Sen sijaan köyhyyden kovan ytimen purkamiseen ja pienituloisten aseman parantamiseen tahtoa ei ole löytynyt riittävästi.
Toimeentulotuella elävällä ihmisellä on käytettävissä menoihinsa asumiskulujen jälkeen noin 12 euroa päivässä. Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla on vaikeaa. Se lisää riskiä syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme on kova pärjäämisen ilmapiiri eikä sosiaaliturvajärjestelmämmekään tahdo joustaa ihmisten monenlaisiin elämäntilanteisiin. Järjestelmästä tippuvaa ihmistä jäykät systeemit helposti pallottelevat ja nitistävät.
Yhdeksi ratkaisuksi tähän ongelmaan on nostettu toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelaan. Näin se tulisi automaattisesti ensisijaisten etuuksien päälle, silloin kun niiden taso jää liian matalaksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei mielestäni ole lopulta kestävä ratkaisu. Se hukkaisi paikallisen toimeentulovastuun kansalliselle tasolle ja saattaa hukata myös ison osan sosiaalityön asiakkaista. Byrokratiakaan ei automaattisesti vähenisi, kun harkinnanvaraiset toimeentulotuen muodot joka tapauksessa olisivat kunnan vastuulla. Pidempiaikaisessa toimeentulotuessa huomioidaan myös varallisuus ym., joten erilaisten selvitysten tekeminen siirrettäisiin vain toisen viranomaisen tutkittavaksi.
Paras ja toimivin ratkaisu toimeentulotukiriippuvuuden katkaisemiseksi olisi ensisijaisten etuuksien tason nostaminen. Työttömän päiväraha riittäisi elämiseen ja asumistuki asumiseen. Tarvittaessa lisätukea saisi toimeentulotukijärjestelmän kautta. Kaiken kaikkiaan sosiaaliturvan ongelmia pitäisi keskittyä ratkaisemaan sisältöjen kehittämisen kautta sen sijaan että kehitellään jokaiseen kysymykseen uusi hallinnollinen järjestely.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
