Kotihoidontuen kehittäminen

Tänään käytiin eduskunnassa välikysymyskeskustelu kotihoidon tukeen tehtävistä muutoksista. Ajatuksiani välikysymyksen tiimoilta:

Välikysymyksessä esitetään yksi tärkeä huomio, josta voi olla vain yhtä mieltä opposition kanssa. Nimittäin: ”Suomi nousee vain työllä ja yrittäjyydellä.”

Juuri näin.

Ja kun me haluamme että Suomi nousee ja työllisyysaste Suomessa kasvaa, meidän pitää huolehtia siitä, että meillä on työpaikkoja ja hyvät edellytykset yrittäjyydelle.

Mutta meidän pitää myös huolehtia siitä, että osaavaa työvoimaa on tarjolla.
Meidän tulee huolehtia ihmisten ja perheiden hyvinvoinnista. Kyse on kokonaisuudesta, joka mahdollistaa suomalaisen hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa.

Tästä syystä on myös ehdottoman tärkeää tukea perhettä ja vanhemmuutta.

Kaikki tutkimukset osoittavat, että ensimmäiset vuodet ovat todella merkittäviä lapsen kasvun kannalta. Siksi on tärkeää, että meillä on vanhemmuutta ja vanhempien kasvatusvastuuta aidosti tukevia palveluja ja toimintoja. Tässä varhaiskasvatuksella ja perheneuvolapalveluilla on olennainen rooli.

Ja vanhemmuuden tukemiseen tähtää myös hallituksen linjaus kotihoidontuen kohdentamisesta puoliksi molemmille vanhemmille.

Kyse ei ole vastakkainasettelusta vaan siitä, että hallitus kehittää nykyistä joustavampia ja kokonaan uusia toimintamalleja. Tarkoituksena on aidosti tukea molemmille vanhemmille kuuluvaa oikeutta ja vastuuta vanhemmuudesta.

Demareiden ryhmäpuheessa Tarja Filatov totesi, että jos olisimme nyt luomassa kotihoidon tukea, niin pitäisimme varmasti lähtökohtana sitä, että tuki jaetaan tasan isien ja äitien kesken.

Tällä hetkellä kotihoidontuen käyttäjistä n. 95 prosenttia on naisia. Kuitenkin eri tutkimusten perustella miehet haluaisivat viettää nykyistä enemmän aikaa perheensä kanssa. 

Nykyisen kotihoidontuen puolustajat perustelevat kantaansa mm. perheiden valinnan vapaudella. Mutta jos kotihoidontuki perustuu aitoon valinnanvapauteen, miten se voi johtaa näin vääristyneeseen tilanteeseen? Onko vain viisi prosenttia miehistä halukkaita hoitamaan lapsiaan?

Vai onko kuitenkin niin, että kotihoidontuen valinta-asetelma on se –  meneekö äiti töihin vai jääkö hän kotiin.
 
Tilastot kertovat, että kotihoidontuella ollaan sitä pidempään, mitä heikompi koulutus äidillä on. Samoin, jos hänellä ei ole työpaikkaa, johon palata, kotihoidontuen jatkaminen on houkuttelevaa.
Tosiasia on, että jokainen vuosi poissa työstä tekee töihin palaamisesta vaikeampaa. Voimme aidosti kysyä, onko tämä valinnanvapautta.

Kannan erityistä huolta naisista, jotka ovat vailla perustutkintoa ja joilla ei tästä syystä ole työpaikkaa. Juuri heillä voi olla erityisen vaikeaa päästä kiinni työelämään, kun lapset siirtyvät varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen piiriin. 

Monet naiset kokevat, ettei heillä ole aikaa eikä taloudellista mahdollisuutta mennä koulutukseen perheen perustamisen jälkeen. Olen pohtinut, kannustaisiko esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus äitejä hakeutumaan tutkintoon johtavaan koulutukseen, joka toisi heille huomattavasti paremmat edellytykset työllistyä jatkossa. Tämä toisi lisää vaihtoehtoja perheelle kotihoidon rinnalle.

Ensi vuoden alusta tulee voimaan myös hieno sosiaalinen innovaatio, joustava hoitoraha. Se mahdollistaa nykyistä paremmin osa-aikatyön tekemisen ja lisää työnteon kannustavuutta.

 
Meidän työelämässämme on kuitenkin yksi suuri ongelma. Se arvostaa hyvin vähän perheiden olemassaoloa. Lapsiperheet nähdään uhkana, taloudellisena riskinä mm. hoitovapaiden takia. Usein naiset kantavat vastuun hoitovapaista, joka osaltaan lisää kielteistä asennetta nuoriin naisiin.

Jotta työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen olisi aidosti mahdollista, jokaisella työpaikalla pitäisi aidosti pysähtyä tämän asian ääreen. Kysyttäisiin, tuetaanko meidän työpaikallamme perhe-elämää helpottavia työkäytäntöjä ja työaikoja? Onko henkilöstöllä työn ja perheen yhteensovittamisesta johtuvia jaksamisongelmia? Onko suhtautuminen miesten ja naisten vanhemmuuteen tasapuolista?

Pitäisi vastata kysymyksiin rehellisesti ja etsiä keinoja tilanteen parantamiseksi.

Maassamme on onneksi myös hyviä kokemuksia, jossa perheiden näkökulma on otettu vahvasti osaksi työyhteisöä. On osoitettu että, perheystävällinen työkulttuuri parantaa työviihtyvyyttä ja työ hyvinvointia. On osoitettu, että myönteisellä asenteella vaikutetaan työmotivaatioon, työtehokkuuteen ja parempiin työtuloksiin. Siitä on tullut joihinkin yrityksiin jopa rekrytointivaltti.   

On selvää, että kotihoidontuen jatkovalmistelun lähtökohtana pitää olla lapsen edun toteutuminen. Myös yksinhuoltajat ja erilaiset perhemuodot on otettava huomioon ja monia muitakin seikkoja on vielä selvitettävä.

Perhepolitiikassa riittää paljon kehitettävää.  Etuuksien puolella on tärkeää kehittää lapsilisäjärjestelmän rakennetta. On uudistettava asumistukijärjestelmää tukemaan lapsiperheitä.
Vanhempainvapaiden osalta rakennepoliittisessa ohjelmassa luvataan selvittää vanhemmuuden kustannusten tasaaminen. Myös tämä selvitystyö on tärkeä askel kohti nykyistä tasaisempaa vanhemmuuden jakamista.

Mielestäni jatkossa meidän on arvioitava myös mahdollisuudet korottaa pienimmät äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat työmarkkinatuen tasolle. Lapsiperheiden köyhyys on ehkä kaikkein pahin yhteiskunnallinen ongelma, ja sitä vastaan meidän pitää taistella. Ensisijaisten etuuksien kehittäminen on tässä työssä todella tärkeää, mutta samalla pitää huolehtia, että perheet pystyvät elämään myös silloin, kun he ovat pitkäaikaisia toimeentulotuen asiakkaita. Etenkin jokaisen lapsen harrastusmahdollisuuksien turvaaminen on ensiarvoisen tärkeätä.

Etuudet ovat vain osa siitä sosiaaliturvasta, joka perheille kuuluu. Tärkeämmässä asemassa ovat palvelut. Nyt, kun kuntien velvoitteet ja tehtävät ovat tarkastelun ja karsinnan alla, on mielestäni tärkeää, että lapsiperheiden hyvät peruspalvelut turvataan. Niistä säästäminen uhkaa koitua suureksi kustannukseksi tulevaisuudessa.