Lapsiperheiden toimeentulon parantamisesta, täysistunnossa 10.11.

Maassamme on noin 585 000 lapsiperhettä, joissa yhteensä vajaa 1,1 miljoonaa lasta. Lapsiperheistä noin viidennes on yhden huoltajan perheitä. Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluu yli 13 prosenttia kaikista lapsista, kun heitä vuonna 1995 oli alle 5 prosenttia. Pienituloisissa perheissä on tällä hetkellä jo lähes 150 000 lasta. Se on valtava määrä, etenkin kun mietimme, mitä pienituloisuus perheessä merkitsee ja miten se vaikuttaa lasten kasvuun ja tulevaisuuteen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Kotivinkki-lehden kyselyssä selvitettiin äskettäin, miten 13-18-vuotiaat nuoret kokevat taloudelliset vaikeudet perheessään. Kyselyyn vastanneet nuoret joutuivat tinkimään harrastuksistaan, joka kymmenes oli joutunut lopettamaan harrastuksensa, useampi kuin joka viides ei voinut aloittaa haluamaansa harrastusta. Yleisempiä pienituloisten perheiden nuorten ulottumattomiin jääviä harrastuksia oli nuorten suosimat ratsastus, tanssi ja musiikki sekä erilaiset joukkueliikuntalajit. Osa nuorista joutui jäämään pois koulun järjestämästä maksullisesta toiminnasta tai kavereiden tapaamisista, jos rahaa ei ollut kahviin tai leffalippuihin. Kyselyyn vastanneista nuorista joka kymmenes oli kokenut, että hänet jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle, koska hänellä tai hänen perheellään ei ollut yhtä paljon rahaa kuin muilla.

Hyvinvoinnin kannalta osallistuminen ikätovereiden kanssa yhteisiin menoihin ja harrastuksiin olisi erittäin tärkeää. Osallistuminen kasvattaa sosiaalisia taitoja, antaa onnistumisen ja joukkoon kuulumisen tunteita, antaa mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen. Nuorten kesken varallisuuteen kiinnitetään huomiota, ja vähävaraisuus voi olla syynä kiusaamiseen. Nuoret erittelevät varallisuuteen liittyviä havaintoja tarkasti. Vähävaraisuus ei näy vain tavaroissa, vaan nuorten mielestä sillä on vaikutuksia myös ihmisen käyttäytymiseen ja luonteeseen.

Valtaosa nuorista pitää ihanteena sitä, ettei varallisuus vaikuta ystävyyteen eikä nuorten sosiaaliseen asemaan. Kuitenkin köyhiä hyljeksitään osin tietoisesti ja osin tiedostamatta ja vähävaraiset nuoret myös jättäytyvät - kuten jo todettiin - pois ryhmästä. Nuoret myös kantavat huolta perheen selviytymisestä ja rahojen riittävyydestä. He saattavat murehtia taloutta jopa enemmän kuin vanhempansa. Taloudelliset vaikeudet myös kiristävät perheenjäsenten välejä.

Kysely kertoo aika ankeaa kieltä yhteiskuntamme eriarvoistumiskehityksestä. Pienituloisten perheiden lapset joutuvat jäämään pois kaveripiireistä, heidän ajatuksensa pyörivät perheen toimeentulossa ja he kantavat huolta perheen selviytymisestä. Lisäksi köyhyys aiheuttaa fyysisiäkin vaivoja, huonoa ravitsemusta ja terveyttä. Köyhyys aiheuttaa paljon inhimillistä hätää ja kasautuvaa huono-osaisuutta.

Myös yhteiskunnalle köyhyys on moniulotteinen ongelma. Yksi näkökulma köyhyyteen on sen aiheuttamat lisäkustannukset yhteiskunnalle. Jos haluamme säilyttää ja kehittää hyvinvointivaltiotamme, meidän on saatava sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset hallintaan. Kestävästi se voi tapahtua vain ennaltaehkäisevää työtä ratkaisevasti lisäämällä. Se tarkoittaa mahdollisimman varhaista syrjäytymisen ehkäisyä sekä nollatoleranssia terveyserojen syntymiselle. Meidän on yksinkertaisesti estettävä näiden jo lapsuudessa näkyvien hyvinvointierojen syntyminen.

Yksi tapa saada kaikki lapset ja lapsiperheet mukaan ja osallisiksi yhteiskunnassa on pitää lapsiperheille osoitetut tulonsiirrot kohtuullisella tasolla. Olen tehnyt ensi vuoden budjettia ajatellen kolme lakialoitetta, joiden tarkoituksena on parantaa nimenomaan lapsiperheiden asemaa.

Ensinnäkin, suomalainen lapsilisä on erittäin tarpeellinen ja kansainvälisesti vertaillen kohtuullisen hyvätasoinen universaali etuus, joka osittain korvaa lapsista aiheutuvia kustannuksia. Olen esittänyt lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrää korotetaan nykyisestä 100 eurosta 110 euroon kuukaudessa.
Toiseksi, lapsilisäjärjestelmän rakenteellinen kehittäminen on myös välttämätöntä. Yksi suurimmista epäkohdista nykyjärjestelmässä on lapsilisän maksun päättyminen lapsen täyttäessä 17 vuotta. Nykyiselle käytännölle ei löydy kestäviä perusteita, ja olenkin esittänyt, että oikeus lapsilisään ulotetaan koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.

Lopuksi, ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien tasoa tulee korottaa nykyisestä, mutta myös toimeentulotukeen on viimein tehtävä parannus. Vaikka toimeentulotuen tulisi olla viimesijainen toimeentuloturvan muoto, monet perheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen säännöllisesti joka kuukausi. Nämä perheet ovat jääneet vaille lapsilisään tehtyjä korotuksia, kun ne ovat vastaavasti leikanneet toimeentulotukea. Jotta pienituloisimmatkin perheet saavat korotuksen, olen esittänyt, että ns. lapsen perusosaa toimeentulotuessa nostetaan 30 eurolla kuukaudessa per lapsi.