tiistaina

Omaishoidontuesta annettu laki uudistettava

Kansanedustaja Anneli Kiljunen on jättänyt lakialoitteen omaishoidon tuen uudistamisesta eduskunnan käsiteltäväksi.

Kiljusen mukaan ongelmana on tällä hetkellä omaishoidon tuen epätasaisuus. Hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat monesti ylimalkaisia, minkä vuoksi hoidon tueksi annetut palvelut ovat pääosin vähäisiä tai jopa olemattomia.
Kunnat eivät myöskään varaa omaishoidon tukeen riittäviä määrärahoja, jolloin tuki saattaa loppua kesken vuoden vaikka tuen tarve säilyy. Lisäksi taloustaantuman myötä monet kunnat ovat säästösyistä irtisanoneet hoitosopimuksia ja lopettaneet tuen maksamisen.

Omaishoitajat eivät Kiljusen mukaan myöskään pysty pitämään kolmea lakisääteistä vapaapäiväänsä kuukaudessa, mikä aiheuttaa omaishoitajien uupumista ja lisää terveysriskejä. Muita epäkohtia ovat omaishoidon tuen pienuus ja sen kohtuuton verotus.
- Olisi välttämätöntä, että omaishoidon erityisluonne otettaisiin verotuksessa huomioon, Kiljunen toteaa. – Omaishoitajan työ tuottaa sekä kunnalle että valtiolle huomattavia säästöjä ja se tulisi huomioida myös omaishoitajan verotuksessa.

Kansanedustaja Anneli Kiljusen lakialoitteen keskeiset ehdotukset ovat, että omaishoitosopimus perustuisi hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jossa määriteltäisiin avun ja tukipalveluiden tarve ja saatavuus.
Omaishoidon tuen palkkion maksaminen siirrettäisiin Kelalle, jossa tehtäisiin päätös tuesta paitsi omaishoitosopimuksen, myös yhtenäisen arvioinnin perusteella. Näin taattaisiin kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu riippumatta siitä, missä kunnassa hoidettava ja hoitaja asuvat.

Aloitteessa ehdotetaan myös omaishoidon tuen palkkion korotusta. Jatkossa tuki olisi vähintään 450 euroa ja sitovassa hoidossa 850 euroa. Tarvittaessa kunnat voisivat maksaa lisäksi korotettua tukea vaativiin omaishoitotilanteisiin.

Lisäksi Kiljunen esittää, että omaishoidontuen palkkio olisi jatkossa opintorahan kaltainen osittain verovapaa ansiotulo, josta maksettaisiin vain pakolliset eläke- ja sotumaksut.
Esitykseen sisältyy myös ehdotus omaishoitajien saattamisesta kunnallisen työterveyshuollon piiriin sekä parannuksia omaishoitajien varhaiseläke- ja työttömyysetuuksiin.

Lisätietoja: Anneli Kiljunen puh. 050-511 3123
Anneli Kiljunen on toisen kauden kansanedustaja (sd.) Lappeenrannasta. Hän toimii sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä ja Kelan valtuutettujen puheenjohtajana. Kiljunen on myös valtakunnallisen Omaishoitajat ja Läheiset -liiton puheenjohtaja.

2 kommenttia:

  1. Omaishoidonlakia,säädöksiä tulee
    pikaisesti korjata paremmaksi sekä
    omaishoidon tuen maksatukset tulee
    siirtää Kelan hoidettavaksi !

    Tarvitsemme yhtäläiset ohjeistukset
    joka kuntaan !
    Pepe Heino

    VastaaPoista
  2. Työeläkejärjestelmän kehittämisen
    ohella paremmaksi on turvattava
    sosiaalisesti oikeudenmukaiset perus-
    turvan palvelut koko maahan.Lääkä-
    reille sekä jatkohoitoon pääsy ei saa
    olla varallisuudesta kiinni.
    Pertti " Pepe" Heino
    Aikaansa seuraava...........

    VastaaPoista