Ikäihmisten kotihoitoa vahvistettava

27.1.2015 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer julkaisi tänään selvityksen, jonka mukaan kotihoito on yhä pahenevassa kriisissä. Olin sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän edustajana vastaanottamassa heidän terveisensä eduskunnassa.

Työntekijät ovat huolissaan asiakkaiden turvallisuudesta ja työnsä kuormittavuudesta. Peräti 95 prosenttia vastanneista oli huolissaan hoidon laadusta. Vanhustenhoidon kehittämisessä korostetaan paljon hoito- ja palvelusuunnitelman roolia, mutta vain 20 prosenttia vastaajista katsoi suunnitelmien toteutuvan hyvin arjessa.

Selvityksen tulokset ovat hälyttäviä. Omassa kodissaan asuu yhä enemmän iäkkäitä ihmisiä, jotka tarvitsevat monenlaista apua ja hoitoa. Monen vanhuksen luona on käytävä useita kertoja päivässä. Työn tehokkuutta on yritetty kasvattaa sälyttämällä yhä enemmän työtä yhdelle hoitajalle, mutta se on osoittautumassa kestämättömäksi malliksi. Ihmisten kanssa työskentely ei voi olla vain lyhyiden piipahdusten ja välttämättömimpien fyysisten tarpeiden täyttämistä, vaan iäkkään ihmisen luona on voitava viivähtää pidempi aika, pitää kädestä, kysellä kuulumiset ja olla oikeasti läsnä tilanteessa. Kun tämä ei kireän minuuttiaikataulutuksen vuoksi onnistu, työn laatu kärsii ja työn henkinen rasittavuus kasvaa.

Tämä on johtanut siihen, että SuPerin selvityksessä hoitoalan ammattilaisista työkyvyttömyyttä pelkäsi noin puolet vastaajista ja alan vaihtoa viimeisen vuoden aikana oli harkinnut kaksi kolmasosaa vastaajista. Nämä ovat hurjia lukuja. Hälytyskellojen pitäisi soida.

Yksi kehityslinja, joka sinänsä on ollut tavoitteiden mukaista, mutta on lähtenyt ajautumaan hallitsemattomaan suuntaan, on laitoshoidon vähentäminen. Vanhuspolitiikan tavoitteena on jo pitkään ollut kotona asumisen tukeminen ja sen vastaparina laitoshoidon purkaminen. Kuitenkin – vähän samoin kuin aikanaan mielenterveyslaitospaikkojen purun yhteydessä – avohoidon ja kotihoidon palveluihin ei ole satsattu tarvittavalla tavalla. Avopalveluiden käyttäjämäärät ovat nousseet merkittävästi, mutta henkilöstöä ei ole lisätty.

Heinäkuussa 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki tavoittelee ikäihmisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä sekä mahdollisimman hyvää ja toimintakykyistä ikääntymistä. Tämä on tarkoitus turvata tarjoamalla mm. hyvä ja turvallinen asuminen, oikea-aikaiset ja laadukkaat palvelut ikäihmisen yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Vanhuslain palveluissa nimenomaan kotiin annettavat ja muut avopalvelut ovat keskiössä. Lähtökohtana on, että ylivoimainen enemmistö vanhuksista elää omassa kodissaan mahdollisimman monta toimintakykyistä vuotta. Tavoitteena on saavuttaa vanhuspalveluiden laatusuosituksen linjaukset, joiden mukaan vanhainkodissa tai pitkäaikaisesti terveyskeskuksen vuodeosastolla asuu vuonna 2017 vain 2 prosenttia ikäihmisistä. Tämä luku on nyt vajaa 4 prosenttia.

Pidän tavoitetilaa tärkeänä, mutta se edellyttää muutamaa asiaa: ensinnäkään laitoshoidon vähentäminen ei voi tarkoittaa ympärivuorokautisen hoidon vähentämistä samassa suhteessa. Tehostettua palveluasumista pitää kehittää ja lisätäkin vanhusten määrän kasvaessa. Myös hoidon ja huolenpidon käytäntöjä pitää muuttaa niin, että ne aidosti tukevat ihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia. Näiden lisäksi terveyden edistäminen ja toisaalta kuntouttava työote ovat aivan keskeisiä hyvän ja arvokkaan ikääntymisen turvaamisessa.

Omassa kodissa tarvitaan 50-vuotiaana erilaisia asioita kuin 80-vuotiaana. Siksi kotiin tehtävät muutostyöt antavat hyviä edellytyksiä kotona asumiseen. Riittävän kokoiset kylpyhuoneet, erilaiset tukivälineet, hissit ja kaikenlainen esteettömyys ovat erittäin tärkeitä kotona asumisen tueksi. Yksin asuminen ei ole aina paras vaihtoehto, ja silloin erilaiset perhekodit, ryhmäkodit, kevyemmät palveluasumisen muodot ja muut yhteisölliset ratkaisut ovat hyviä. Myös omaishoidon kehittäminen on olennaista, joten omaishoitajien työtä ja asemaa on tuettava.

Avopalveluiden ja kotiin tuotavien palveluiden kehittämiseen ja tarjontaan pitää kunnissa satsata kunnolla. Tarvitaan myös naapuriapua, yhteisöllisyyttä ja järjestöjen omaa vapaaehtoista toimea ja tukea.

Olen käynyt puhumassa useissa kymmenissä tilaisuuksissa vanhuspalvelulaista. Näissä keskusteluissa on vahvasti tullut esiin, että palvelutarpeen arviointiin pitää todella satsata ja kartoittaa myös perusteellisesti erilaiset hoidon, hoivan ja tukimuotojen vaihtoehdot. Palvelutarpeen arviointi pitää tehdä rehellisesti ja perusteellisesti eikä kunnassa olevien tai kunnan tarjoamien palveluiden saatavuuden perusteella.

Meillä asuu kotonaan edelleenkin suuri joukko ikääntyneitä, joiden todellista palvelutarpeen tilannetta ei tiedetä, koska arviointi tehdään kunnan omien kriteerien ja palvelutarjonnan mukaan, ei vanhuksien tai heidän omaistensa elämäntilanteen perusteella.

Meidän pitää pystyä entistä paremmin vastaamaan ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin. Ikääntyvät ihmiset kuuluvat olennaisena osana sosiaalisesti eheään ja kestävään yhteiskuntaan. Ketään ei saa jättää yksin – ja hoitotyössä se koskee niin hoidettavaa kuin hoitajaakin!