perjantaina

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa tulee kehittää

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö on nyt noin kahden vuoden ajan tuottanut kokeilun puitteissa terveydenhuollon palveluita Seinäjoen ja Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Kokeilun tavoitteena on selvittää ja arvioida YTHS:n toimintamallin soveltuvuutta ammattikorkeakouluissa opiskelevien terveydenhuoltoon.

Kokeilun oli tarkoitus päättyä ensi vuoden heinäkuun lopussa, mutta nyt eduskunta on tekemässä päätöstä kokeilun jatkamisesta vuoden 2015 heinäkuun loppuun asti. Tämä on erittäin perusteltua, sillä mallin testaaminen on kesken. Toiminnan lopettaminen kokeilupaikkakunnilla ei olisi järkevää ennen kuin tehdään ratkaisu siitä, otetaanko YTHS-malli käyttöön valtakunnallisesti. YTHS:n mallin laajentaminen valtakunnalliseksi ja sen vakinaistaminen edellyttävät rahoituksen selvittämistä sekä ennen kaikkea pakollisen terveydenhoitomaksun säätämisen edellytysten selvittämistä. Laajentamisen edellytyksenä ovat myös YTHS:n tila- ja henkilöstöresurssien muutokset sekä ammattikorkeakouluverkoston rakenteellisten muutosten ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen huomiointi.

Kokeilun väliarviointi valmistui noin kuukausi sitten ja tulokset ovat myönteiset. Kokeilu on osoittanut, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden palveluiden saatavuutta voidaan parantaa ja paikkakuntakohtaisia eroja vähentää. Samalla voidaan lisätä yhdenvertaisuutta suhteessa yliopisto-
opiskelijoihin.

Kokeilun jatkaminen on tarpeen, jotta mallin rahoitus voidaan ratkaista ja jatkaa valmistelua ammattikorkeakouluopiskelijoiden pakollisesta terveydenhoitomaksusta säätämiseksi. On tietysti selvää, että terveydenhuollon rahoituksen mahdollisen laajemman uudistuksen yhteydessä myös opiskelijaterveydenhuollon järjestäminen pitää arvioida uudelleen.

Lappeenrannassa opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä kokeiluun. Opiskelijaterveydenhuolto on tullut tutuksi opiskelijoille niin henkilökohtaisten kokemusten kautta mutta myös siksi, että YTHS on ollut mukana kaikissa opiskelijoiden tapahtumissa ja näkynyt hyvin myös päivittäisessä arjessa. Myönteistä palautetta on tullut myös siitä, että henkilökunnalla on hyvä ja vahva asiantuntemus ennen kaikkea opiskelijoiden erilaisista kysymyksistä ja ongelmista. Opiskelijat ovatkin todenneet, etteivät he aiemmin ole saaneet näin hyvää ja heille kohdennettua palvelua. Työntekijät YTHS:ssä ovat helposti lähestyttävissä ja myös helposti saavutettavissa, koska toiminta on ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteisellä kampuksella.

On tärkeää, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitopalveluja parannetaan, koska palveluissa on paljon puutetta ja taso vaihtelee kunnittain suuresti. On jo aika saada ammattikorkeakouluopiskelijat tasa-arvoiseen asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa. On myös tärkeää, että toisen asteen opiskelijoiden terveydenhuoltoa parannetaan ja heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan. Tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä on erittäin tärkeä opiskelija- ja oppilashuoltolaki, joka vahvistaa heidän asemaansa.

Ylipäätään meidän on satsattava sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuuteen ja terveyden tasa-arvoon. Terveys ja hyvinvointi eivät saa olla kiinni siitä, onko ihminen opiskelijaterveydenhuollon tai työterveydenhuollon piirissä, vaan kaikissa väestöryhmissä tulee pyrkiä parempaan terveyteen ja terveydenhuollon palveluihin. Siis, vaikka osa ihmisistä on tällä hetkellä erilaisien systeemien piirissä, perustana tulee kuitenkin olla hyvin resursoitu ja organisoitu, verovaroin rahoitettu perusterveydenhuolto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti