Kelan kuntoutuksesta

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainsäädäntöä tulisi kehittää. Tällä hetkellä laki ei mahdollista, vaan pikemminkin estää pääsyn kuntoutukseen, vaikka se ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista. Kelan lääkinnällinen kuntoutus on tarkoitettu työ- tai toimintakyvyn turvaamiseen tai parantamiseen, mutta sen saantiedellytykset on kuitenkin  rajattu niin tiukasti, ettei kuntoutuksen ilmeinen tarve ja haittojen vakavuus pelkästään riitä, vaan henkilön pitää lisäksi saada vähintään korotettua vammaistukea tai eläkettä saavan hoitotukea. Tämä rajaus ohjaa kuntoutuksen päätöksentekoa siten, että kuntoutus ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Tällä hetekellä vain noin 10 % Kelan vaikeavammaisten kuntoutusta saaneista kuuluu aktiiviseen työvoimaan. Olen tänään jättänyt asiasta myös hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen.

Vuosi sitten voimaan tulleen terveydenhuoltolain mukaan kunnan on viime kädessä järjestettävä hoitovastuullaan olevan potilaan sairauden hoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus.  Käytännössä kuitenkaan kuntoutusta ei pystytä järjestämään oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti, etenkään silloin, jos Kelan kuntoutuksen hylkäyksestä on valitettu Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Odotusajat ovat pitkiä ja kuntoutuksen kannalta tärkeitä päiviä, viikkoja ja kuukausia menetään. 

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisperusteista pitäisikin poistaa kytkös vammaisetuuden saamiseen. Perusteena tulisi olla aina kuntoutuksen tarve. Näin kuntoutuksen vaikuttavuutta voisi olennaisesti parantaa ja koko palveluprosessi saataisiin asiakkaan näkökulmasta toimivaksi. Tämä myös osaltaan toteuttaisi hallitusohjelman kirjausta, jossa on tavoiteltu sekä kuntoutuksen eri toimijoiden yhteistyön selkiyttämistä että asiakaslähtöisyyden parantamista.