Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elää tänään satoja tuhansia ihmisiä köyhyydessä sinnitellen päivästä toiseen. Yhä useammin ihmiset ja perheet joutuvat paikkaamaan toimeentulotuella ensisijaisten tukien – kuten asumistuen ja työttömyyspäivärahan – pienuudesta johtuvia aukkoja, vaikka toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi tueksi.
Ongelma on, että toimeentulotuesta on tullut useammin ihmisten perustoimeentuloa jatkuvasti täydentävä tukimuoto. Ensisijaisten etuuksien riittämätön taso tai etuuksien maksun viivästyminen on tuonut tämä laman aikana arviolta 100 000 uutta asiakasta toimeentulotuen piiriin.
Tutkimusten mukaan ensisijaiset etuudet ja verotus oikein yhteen sovitettuna ehkäisevät tarvetta toimeentulotukeen. Vähentämällä painetta toimeentulotukiluukuilla voitaisiin kunnissa myös tehostaa sosiaalityön tekemistä ja sen vaikuttavuutta.
Valitettavasti hallituksen asettama SATA-komitea, jolta odotettiin suurta sosiaaliturvauudistusta, epäonnistui sekä peruspäivärahojen että asumistuen tason nostamisessa. Yhteinen tahtotila hallituksessa on ollut helppo saavuttaa kun kyse on ollut pienten ryhmien omistuksia koskevista veronkevennyksistä. Sen sijaan köyhyyden kovan ytimen purkamiseen ja pienituloisten aseman parantamiseen tahtoa ei ole löytynyt riittävästi.
Toimeentulotuella elävällä ihmisellä on käytettävissä menoihinsa asumiskulujen jälkeen noin 12 euroa päivässä. Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla on vaikeaa. Se lisää riskiä syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme on kova pärjäämisen ilmapiiri eikä sosiaaliturvajärjestelmämmekään tahdo joustaa ihmisten monenlaisiin elämäntilanteisiin. Järjestelmästä tippuvaa ihmistä jäykät systeemit helposti pallottelevat ja nitistävät.
Yhdeksi ratkaisuksi tähän ongelmaan on nostettu toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelaan. Näin se tulisi automaattisesti ensisijaisten etuuksien päälle, silloin kun niiden taso jää liian matalaksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei mielestäni ole lopulta kestävä ratkaisu. Se hukkaisi paikallisen toimeentulovastuun kansalliselle tasolle ja saattaa hukata myös ison osan sosiaalityön asiakkaista. Byrokratiakaan ei automaattisesti vähenisi, kun harkinnanvaraiset toimeentulotuen muodot joka tapauksessa olisivat kunnan vastuulla. Pidempiaikaisessa toimeentulotuessa huomioidaan myös varallisuus ym., joten erilaisten selvitysten tekeminen siirrettäisiin vain toisen viranomaisen tutkittavaksi.
Paras ja toimivin ratkaisu toimeentulotukiriippuvuuden katkaisemiseksi olisi ensisijaisten etuuksien tason nostaminen. Työttömän päiväraha riittäisi elämiseen ja asumistuki asumiseen. Tarvittaessa lisätukea saisi toimeentulotukijärjestelmän kautta. Kaiken kaikkiaan sosiaaliturvan ongelmia pitäisi keskittyä ratkaisemaan sisältöjen kehittämisen kautta sen sijaan että kehitellään jokaiseen kysymykseen uusi hallinnollinen järjestely.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti