torstaina

Pienituloisten toimeentulo

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elää tänään 700 000 ihmistä köyhyydessä. He ovat työttömiä. He ovat lapsia ja nuoria. Suomessa 150 000 lasta elää köyhässä perheessä.
He ovat eläkeläisiä ja omaistaan hoitavia. He ovat sairaudesta kärsiviä, opiskelijoita, maahanmuuttajia, pätkätyöntekijöitä ja pienyrittäjiä.
Ihmisten mahdollisuus saada julkisia palveluita on vaikeutunut. Ihmiset jätetään selviytymään yksin, esim. omaishoitajat ilman palveluita ja tarvittavaa tukea. Samalla eriarvoisuus kasvaa ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen vähenee.

Silti porvarihallitus on jakanut verohelpotuksia ennestään jo hyvin toimeentuleville ihmisille. Hallituksella on ollut varaa tehdä miljardin euron aukko sosiaaliturvaan poistamalla työnantajien Kela-maksu.
Nyt suunnitellaan uutta, lähes 500 miljoonan euron veroalennusta yrityksille. – Sinne menevät ne rahat, jotka tarvittaisiin todellisiin työllisyystoimiin ja pienituloisten ihmisten auttamiseen.

Hallitus on jättänyt kunnat oman onnensa nojaan. Kunnat yrittävät talouslaman keskellä hoitaa pitkäaikaistyöttömien työllistämisen, kamppailevat kouluissa ylisuurten luokkien paineessa, sinnittelevät vajaalla henkilöstöllä vanhusten ja lasten palveluissa. - Kunnissa ihmisten pahoinvointia lisäävät säästölistat ovat arkipäivää.

Hallitus murentaa talous- ja veropolitiikallaan yhteiskuntamme kivijalkaa. Hallituksen lukuisat yksittäiset päätökset vievät meitä kohti kahtia jakautunutta yhteiskuntaa. Raha ratkaisee entistä enemmän sen, kuka pysyy terveenä, kuka saa koulutusta ja kuka saa vanhana hyvää hoitoa.

Tämä ei ole sellainen hyvinvointiyhteiskunta, johon ihmiset luottavat ja jonka kehittämiseen me sosiaalidemokraatit olemme sitoutuneet. Eriarvoisuus lisääntyy ja hallitus jakaa kansaa kahtia.

Työttömyys on usein syynä köyhyyteen. Työttömyys on viime vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Nuorisotyöttömyys on lähes kaksinkertaistunut ja pitkäaikaistyöttömyys on sekin selvässä kasvussa. On hämmästyttävää, ettei hallitus ole puuttunut voimakkaammin työttömyyden ehkäisyyn ja nuorisotyöttömyyden kasvuun.

Olisi olettanut, että kun työpaikat yksityisissä yrityksissä ovat vähissä, hallitus panostaisi työllistämiseen valtiolle ja kuntiin, työharjoitteluun, sosiaaliseen yritystoimintaan sekä työttömien koulutukseen ja kuntoutukseen.
Sen sijaan työllisyyteen ripotellaan rahoja vähä vähältä ilman todellista työllisyysstrategiaa.

Ministeri Hyssälä puhuu mielellään työttömän aktiivirahasta. Mutta se ei hyödytä työtöntä, jos hänelle ei ole tarjota aktiivitoimia!

Yhtä tärkeää kuin ihmisten auttaminen kiinni työelämään - on työpaikkojen synnyttäminen ja olemassa olevan työn turvaaminen. Yritysten tukemista ja veroratkaisuja pitää ehdottomasti tarkastella suomalaisen työllisyyden näkökulmasta. Veronalennusten jakaminen omille eturyhmille on vastuutonta.

Työ on työkykyiselle parasta sosiaaliturvaa.
Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan perusajatus on antaa ihmiselle mahdollisuus vaikuttaa itse oman sosiaaliturvansa tasoon. Samalla se kannustaa työn tekemiseen.

Onkin hämmentävää, että ministeri Hyssälän mielestä peruspäivärahan korottamisen esteenä on se, että samalla pitäisi parantaa myös ansioturvan tasoa. – Todella hämmentävää – tietääköhän hallitus, että monet myyjät, tarjoilijat, autonkuljettajat tai terveydenhoidon osaajat joutuvat sinnittelemään 600-700 euron päivärahoilla ja keskimääräinenkin ansiopäiväraha on vain 900 euroa. - Sosiaali- ja terveysministerikin siis katsoo, ettei pienipalkkaisten, osa-aikatyötä tekevien, omalla työllään ansioturvaa kartuttavien ihmisten sosiaaliturvaa tarvitse parantaa. SATA-komitea epäonnistui työttömyyspäivärahojen nostamisessa ja vastuu siitä kuuluu yksiselitteisesti hallitukselle.

Vaatimukset ikääntyneiden työttömyysturvan heikentämisestä poistamalla työttömyysturvan lisäpäivät ovat kohtuuttomia. Näköpiirissä ei ole tilannetta, joka turvaisi ikääntyneiden uudelleen työllistymisen. Me emme voi hyväksyä näitä suunnitelmia, jotka ajaisivat ikääntyneet työttömät köyhyyteen, joka jatkuisi myös eläkkeellä.

Avustusjärjestöjen ruokajonot ovat jo arkipäivää. Pelkästään Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö Helsingissä jakaa ruokaa kahdelle ja puolelle tuhannelle ihmiselle joka viikko. Jonojen pituus on yli kaksinkertainen verrattuna vuoden takaiseen. Ruokajonoja on syntynyt nyt eri puolille Suomea.

Yhä useampi ihminen ja perhe joutuvat turvautumaan säännöllisesti toimeentulotukeen.
Se on viimesijainen turva. Toimeentulotuella ihmisellä on käytettävissä päivittäisiin menoihin noin 12 euroa. Sillä pitää selvitä ravinnosta, puhtaudesta, vaatteista, TV:stä, lehdistä ja puhelimesta, liikkumisesta, lasten syntymäpäivistä ja rikkoutuneesta kodinkoneesta. - Kaikki tämä 12 eurolla. - Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla ei ole helppoa. Se lisää herkästi vaikeuksia perhe-elämässä. Se tarkoittaa myös osattomuutta ja toimintamahdollisuuksien kapeutumista. Se lisää sairastumisen riskiä ja huonovointisuutta, mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä riskiä ajautua yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ensisijaisten etuuksien, kuten asumistuen ja työttömyysturvan tason nosto ehkäisevät tehokkaasti toimeentulotuen tarvetta ja auttavat ihmisiä pois köyhyydestä. Tämän pitäisi olla hallituksen tavoite. Valitettavasti hallituksen SATA-komitea ei löytänyt yhteistä tahtotilaa myöskään asumistuen nostamiseen. Siksi köyhyyden kova ydin pysyy ja toimeentulotukiriippuvuus jatkuu yhä edelleen.

Olemme esittäneet pienituloisten asemaan useita parannuksia - perusvähennyksen nostoa 3000 euroon, lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, lapsiperheen toimeentulotuen korotusta, työttömyysturvan lapsikorotusta, asumistuen uudistamista, eläkeläisten asumistuen nostamista.
Kuitenkin hallituspuolueet ovat äänestäneet kumoon ehdotuksemme pienituloisten aseman parantamisesta.

Olemme huolissamme eläkeläisten hyvinvoinnista, heidän osallisuudestaan, toimeentulostaan ja palveluiden saannista. Olemme huolissamme myös siitä, että hallitus on heikentämässä omaishoitajien taloudellista tilannetta.
Olemme myös esittäneet kuntien palveluiden turvaamista ja kehittämistä. Tähänkään hallituspuolueet eivät suostu. Tätäkö on hallitusohjelman lupaama välittäminen ja vastuullisuus?

Hallitus on nostanut eräitä pienimpiä etuuksia. Mutta se ei auta, sillä hallitus on samalla nostanut terveyskeskusten, hammashoidon ja vanhusten palveluiden maksuja. Hallitus halusi myös poistaa maksuttoman päivähoidon kaikkein pienituloisimmilta. Hallitus ei ole vieläkään alentanut maksukattoja. Tämän vuoden elokuussa asiakasmaksut nousevat jälleen. Samoin nousevat vuokrat ja muut asumiskulut. Kuntaveroja on korotettu.
Etuuksien nostaminen ei paranna toimeentuloa, jos toisella kädellä viedään pois se mitä toisella juuri annettiin. Hallituksen ansiolista voi kuulostaa hienolta, mutta lopputulos ratkaisee. Ja se ei vakuuta.

Myös terveyserot kasvavat. Hyvätuloiset ovat terveempiä kuin pienituloiset. Asennekampanjat eivät auta, jos asiakasmaksut nousevat ja terveyskeskukseen on viikkojen jono. Perusetuuksien korotuksilla ei osteta mitään yksityisiltä terveysmarkkinoilta.

Voidaan sanoa: millainen lapsuus, sellainen tulevaisuus. Siksi lapsien kasvun ja vanhemmuuden tukemisen pitäisi olla pienen kansakuntamme ykkösasioita. Me tarvitsemme suositusten mukaista neuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa, pieniä ryhmäkokoja, ennakoivaa tukea ja kotipalveluita perheille.

Tasa-arvoinen ja laadukas peruskoulu antaa jokaiselle lapselle edellytykset jatkokoulutukseen ja elämässä pärjäämiseen. Nyt on kuitenkin näkyvissä koulujen eriytyminen. Se pitää nopeasti pysäyttää ja turvata jokaiselle lapselle koulussa oppimisen edellytykset ja tasokas opetus, tarvittava erityisopetus ja yksilöllinen tuki. Meillä ei ole varaa hukata yhtään lasta ja nuorta.

Vanhasen ykkös- ja kakkoshallituksen rahankäyttöä vertailevat laskelmat eivät paranna köyhien hyvinvointia. Totuus on, että kansaa jaetaan nyt kahtia. Laiminlyönnit työttömyyden hoidossa, palveluiden heikentäminen, pitenevät leipäjonot, yhteistä hyvinvointiamme rapauttava veropolitiikka - Toiset vaurastuvat ja saavat lisää vapauksia, toisia uhkaa aineellinen puute ja osattomuus - pahimmillaan jo lapsuudesta lähtien.
Lopputuloksena on Suomen kansan kahtiajako.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti