torstaina

Lehdistötiedote 25.2.2009

Kansanedustaja Anneli Kiljunen arvostelee hallituksen esitystä poistaa työnantajien Kelamaksu. Maksun poistoa on perusteltu osana elvytyspakettia, mutta sen vaikutuksista työllisyyden paranemiseen ei ole mitään näyttöä, kritisoi Kiljunen. Hänen mukaansa saman summan satsaaminen rakentamiseen tai palvelutuotantoon turvaisi heti jopa 20 000 työpaikkaa ja parantaisi välillisesti myös kuntien talousahdinkoa.

Nyt hallitus tekee sosiaaliturvaan ja kansaneläkemaksujärjestelmään 1,1 miljardin aukon, joka aiotaan täyttää lainarahalla. Hallituksella ei ole esitystä, kuinka se aikoo korvata jatkossa puuttuvan rahoituksen. Kiljunen peräsi lain lähetekeskustelussa keskiviikkona ministeri Hyssälältä, kuinka kansaeläkerahoitus tullaan jatkossa turvaamaan kun kansaneläke muuttuu jatkossa 100-prosenttisesti valtion budjetista rahoitettavaksi. Tähän ministeri ei vielä pystynyt vastaamaan.

Hallitus on poiminut työmarkkinajärjestöjen sosiaalituposta toistaiseksi vain työnantajapuolen ajamat asiat ja pyyhkäissyt pöytää työntekijöiden esityksillä. Tällaisten irtiottojen tiellä hallituksen taival ei voi jatkua, Kiljunen totesi.
Hän paheksuu myös hallituksen toimintatapaa ja esitystä vanhuuseläkkeen alaikärajan nostamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen. Esityksessä ei huomioida työelämän todellisuutta eikä tulevien eläkeläisten toimeentuloa, Kiljunen kritisoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti