perjantaina

Vammaiset normitalkoiden maksajina

Sipilän hallitus on julkistanut ”normien purkulistan”, jolla kuntien tehtäviä tullaan karsimaan yli 400 miljoonan euron edestä. Normien purkaminen on sinällään kannatettavaa, jos se tuo toimintaan joustavuutta ja tehokkuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja tuo sitä kautta myös säästöjä. Nyt näin ei kuitenkaan tapahdu. Kyse on leikkauksista, joiden kohteeksi ovat jälleen joutuneet vanhukset ja vammaiset.

Hyväksyimme viime kaudella vanhuspalvelulain, jonka tavoitteena oli parantaa vanhusten palveluiden laatua ja saatavuutta. Me tiedämme, että monen vanhuksen palvelut eivät edelleenkään toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laki antaa kuitenkin kunnille selkeät velvoitteet, ja ihmisille paremman oikeusturvan.

Sipilän hallitus on lähtenyt romuttamaan näitä palveluita pala palalta, esim. pienentämällä henkilöstömitoitusta ja nostamalla maksuja. Nyt heikennetään lisäksi alan asiantuntemusta ja luovutaan vastuutyöntekijästä, jonka velvollisuutena on huolehtia vanhuksen tarvitsemista palveluista ja hyvinvoinnista. Miten tämä parantaa palveluiden joustavuutta tai sujuvuutta?

Hallitus poistaa myös yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeuden erityispalveluihin. Vammaisuus ei kuitenkaan poistu ihmisen vanhetessa. Tässä vaikeutetaan pääasiassa pienituloisten, tukea tarvitsevien ihmisten kotona asumista. On hyvin kyseenalaista, syntyykö näin säästöä, sillä tarvittavia palveluita tullaan hakemaan entistä enemmän muista sosiaali- ja terveyspalveluista. Seuraukset näkyvät myös toimeentulotuen ja laitoshoidon tarpeen lisääntymisenä. Tämä ei ainakaan vähennä hallinnollista työtä.

Hallituksen päätös vammaisten lasten kuntouttavan päivähoidon lopettamisesta ei ole mitenkään perusteltavissa. Tavoitteena on oltava, että jokainen lapsi saa tarpeensa mukaisen hoidon myös varhaiskasvatuksessa, ja pitkäjänteisellä kuntoutuksella vammainen lapsi voi elää itsenäistä hyvää elämää kuten muutkin kansalaiset. Vammaispalvelulainsäädännön uudistuksen piti parantaa vammaisten asemaa, nyt näyttää käyvän päinvastoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti