torstaina

Kaksoisraide tarvitaan

Tänä syksynä Luumäki-Imatra –kaksoisraiteen valmistelu on noussut keskustelunaiheeksi. Liikenneviraston selvityksen mukaan hanke ei olisi riittävän kannattava. Syystäkin olemme Etelä-Karjalassa tästä eri mieltä, sillä maakunnan liikennehankkeet tuovat alueelle elinvoimaa ja lisäävät näin ihmisten hyvinvointia, mutta ne ovat myös valtakunnallisesti tärkeitä. 

On kiistatonta, että Kaakkois-Suomen rataverkolla tavaraliikenteen määrät ovat muuhun maahan verrattuina suuria. Luumäki-Vainikkala ja Luumäki-Imatra-rataosuudet kuuluvat vilkkaimmin liikennöityihin yksiraiteisiin osuuksiin. Myös henkilöliikenne niin Joensuuhun kuin Venäjälle ovat tärkeitä. Venäjän henkilöliikenne on toki vähentynyt, mutta varmasti tilanne tulevaisuudessa muuttuu.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2012 liikennepoliittisessa selonteossaan periaatepäätöksen Luumäki-Imatra kaksoisraiteen toteuttamisesta 2016-2022 eikä tähän päätöksen ole tehty muutoksia.  Vastaavasti hallituksen tekemässä periaatepäätöksessä kolmesta keskeisestä ratahankkeesta yksi on nimenomaan Luumäki-Imatra kaksoisraide.

Liikenneministeri Risikon mukaan eduskunnan tahto on, että kaksoisraiteen palvelutaso saavutetaan ja Liikennevirasto selvittää, miten tavoitteeseen päästään.  Liikenneviraston mukaan yhtenäisen kaksosraiteen kustannukset olisivat hyötyjä  suuremmat, joten päätöksentekoa varten selvitellään nyt kustannustehokkaampia tapoja tavoitteen saavuttamiseen.

Mielestäni meidän on arvioitava kaksoisraiteen merkitystä vuosikymmeniksi tulevaisuuteen. Kaksoisraide palvelee laajasti koko elinkeinoelämää, niin raskasta teollisuutta, kuin pk-yritystoimintaa, matkailua, henkilöliikennettä. Se antaa mahdollisuuden Allegron sujuvalle ja toimivalle liikenteelle. Lähtökohtana tulee olla, että vaadittu palvelutaso saavutetaan nimenomaan toteuttamalla kaksoisraide, ei vain tekemällä osittaisia parannuksia. 

On kuitenkin tärkeää, että valtion taloudenpito on tarkkaa ja kustannustehokasta. Jos on niin, että pystytään esittämään muita keinoja tavoitteen saavuttamiseen, niitä pitää toki tarkastella avoimesti. Mutta tavoitteesta ei pidä tinkiä. Rataosuus on saatava toimimaan niin tavara- kuin henkilöliikenteen kannalta kaksoisraiteen palvelutasolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti