maanantaina

Karvajalanjoen kosteikon ja luontopolun avajaisista

(Otteita Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen tiedotteesta)

Taipalsaaren Haikolan ja Vitsain kylien rajalla sijaitseva Karvajalanjoen kosteikko ja luontopolku valmistuivat kesällä. Hanke aloitettiin 15.2 ja avajaisia vietettiin sunnuntaina 19.8. Alue on ollut yleisölle avoin koko rakennusajan.

Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Marjut Sassi kiitteli hankkeen ripeää valmistumista. Siitä kuuluu iso kiitos ahkeralle talkooporukalle. Puheessaan Sassi kiitti myös maanomistajia, osakaskuntia, Taipalsaaren kuntaa, urakoitsijaa, tukiviranomaisia ja lahjoittajia. Myönteinen ilmapiiri on jatkunut koko hankkeen ajan.     
Lpr seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Jouni Kemppi katkaisi alueen sulkeneen punaisen nauhan. Toimitusta seurasivat oikealla ke Anneli Kiljunen ja vasemmalla Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen pj Marjut Sassi sekä ke Ari Torniainen. Kuva: Osmo Pöysti 
 
Punaisen nauhan alueelle katkaisi Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Jouni Kemppi. Hän totesi että ympäristötoimi on tukenut hanketta kaikin tavoin. Koko Pien-Saimaan suojelussa näkyy seudullisen ympäristöhallinnon toimivuus, kun asioita pystytään käsittelemään usean kunnan yhteisenä. Kemppi toisti Marjut Sassin terveiset päättäjille, että eu-byrokratiaa on helpotettava, muuten monet hyvät hankkeet tukehtuvat alkuunsa.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen on ollut Pien-Saimaan suojelun aktiivi jo monta vuotta. Hänen mukaansa Karvajalanjoen hanke osoittaa, että paljon voidaan tehdä ja nopeasti, kun ihmiset saadaan mukaan toimintaan. Kaikissa Pien-Saimaan suojelun hankkeissa pitää korostaa yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja välittämistä.

Avajaisiin oli kutsuttu lähikylien asukkaita, rahoittajia ja tukijoita. Yleisöä oli lähes 100.
Väkeä paikalla oli lähes 100. Kuva: Marjut Sassi
 
Karvajalanjoki on suurin Pien-Saimaan läntisimpään osaan laskevista joista. Sitä pitkin järveen virtaa merkittävä määrä ravinteita pelloilta ja metsistä. Valuma-alueella on esimerkiksi kolme ojitettua suota ja yksi kuivatettu järvi.

Kosteikko on n 4,5 hehtaarin laajuinen ja siinä on useita saaria, altaita ja porrastuksia. Tarkoituksena on, että vedet viipyisivät kosteikkoalueella mahdollisimman pitkään, jolloin kiintoaineet painuisivat pohjaan ja kasvusto käyttäisi ravinteita. Näin vähennettäisiin järveen tulevaa ravinnekuormitusta.
Ympäristökeskus seuraa kuormitusta jatkossa.

Ongelmallisinta Karvajalanjoen koko alueella on maaston mataluus. Esimerkiksi nyt, kun Saimaan pinta on korkealla, virtausta ei ole lainkaan tai se on väärään suuntaan.

Kosteikko ja luontopolku rakennettiin Eu:n yleishyödyllisenä investointihankkeena, kulkutiet liikuntarajoitteisille Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön tuella ja Olkkolanniityn allas Taipalsaaren kunnan rahoittamana. Omarahoitusosuuden maksoivat alueen osakaskunnat.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti