perjantaina

Työ ja oikeudenmukaisuus

Ihmisten huoli hyvinvointipalveluista, etenkin vanhuuden turvasta ja toisaalta huoli työn tulevaisuudesta ovat päivittäin esillä. Näitä asioita ei voi erottaa toisistaan. Ainoastaan työ, kasvu ja julkisen talouden tasapaino voivat turvata suomalaisten hyvinvoinnin. Työttömyys on nujerrettava tulevalla vaalikaudella, jotta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen ja samalla kerryttää itselleen riittävää eläketurvaa. Kaikkien osaaminen on saatava käyttöön.

SDP:n selkeänä tavoitteena on 100 000 uutta työpaikkaa, mikä on mahdollista saavuttaa panostamalla vahvasti työllisyyspolitiikkaan. Tarvitsemme sekä julkisia investointeja teihin, ratoihin, rakennuksiin että työvoimapoliittisia toimia ja kasvavan yrittäjyyden tukemista.

Jotta työllisyystavoite ja kestävä talouskasvu voidaan saavuttaa, on myös elinkeinorakennetta uudistettava. Se vaatii panostamista palveluyrittäjyyteen ja teknologiaosaamiseen. Se vaatii tuotekehittelyä, uusia innovaatioita ja yrittämistä. Meidän on satsattava koulutukseen ja osaamisen monipuoliseen vahvistamiseen. Myös työn tuottavuutta on lisättävä esim. uutta tekniikkaa soveltamalla.

SDP tarjoaa vaaleissa Suomen kansalle työsopimusta, jonka puitteissa keskitytään työn ja oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiin kysymyksiin. Katsomme, että kaikki tulevan vaalikauden poliittiset ratkaisut on tehtävä siitä näkökulmasta, että ne tukevat työllistävää kasvua ja vahvistavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti