Opetus ja oppilashuolto on turvattava joka tilanteessa

Hallituksen kehysriihen tulos oli juuri niin heikko kuin saattoi pelätäkin. Hallitus pitää itsepintaisesti kiinni heikosti työllistävistä veronkevennyksistään, ei anna juuri mitään helpotusta kuntatalouteen ja siirtää vastuun ikävistä päätöksistä kunnille.
Päivittäin kuulemme synkkiä lukuja kuntataloudesta ja ikäviä uutisia kunnanvaltuustojen ja -lautakuntien kokouksista. Kunnat joutuvat kiristämään verotustaan ja leikkaamaan palveluistaan.
Hallituksen politiikka tässä kuntatalouden kriisissä on vaarallista ja lyhytnäköistä. Hallituksen tulisi kantaa vastuunsa yhdessä kuntien kanssa, tehdä aitoa yhteistyötä, jotta koko kansa ja koko maa selviäisivät lamasta mahdollisimman pienin vaurioin. Siihen tarvitaan yhteisvastuuta ja yhteen hiileen puhaltamista.

Valitettavasti Matti Vanhasen porvarihallitus on lisännyt ennennäkemättömällä tavalla yhteiskuntamme eriarvoistamista. Eriarvoistuminen on kuin syöpä, joka leviää välillä huomaamatta ja välillä pahaa tuhoa tehden. Suurin kysymys on palvelurakenteen ja palvelusisältöjen eriarvoistuminen, joka johtaa myös palveluiden käyttäjien eriarvoistumiseen. Se näkyy yhteiskunnan lisääntyvänä pahoinvointina, se näkyy osallisuuden puutteena, lamaantumisena, työttömyytenä, ja kaikkein pahiten se näkyy ylisukupolvisena, vanhemmilta lapsille periytyvänä näköalattomuutena.
Sosiaalipolitiikan näkökulmasta hallituksen jääräpäinen halu keventää verotusta täysin suhdanteista riippumatta on vähitellen viemässä meidät hyvinvointiyhteiskunnasta kohti köyhäinhoidon yhteiskuntaa. Se tuntuu sopivan hallituksen arvomaailmaan, mutta meille sosialidemokraateille se ei käy.

Julkisen palvelusektorin on annettu yksinään kamppailla rahoitusvaikeuksissaan, samaan aikaan kun yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä on monin tavoin edistetty. Kuntia on vain patistettu tekemään rakenteellisia uudistuksia, mutta entä sitten, kun kaikki mahdolliset rakenteet on uudistettu ja kevennetty, kuten joissakin kunnissa on jo tehty? On sanottu, että kuntapalveluissa on saatavissa miljardin säästöt, kun hyvät käytännöt toteutetaan ja palveluita sähköistetään ja järkeistetään. Mutta muutoskin vaatii rahaa.

Hallituksen tekemien päätösten seurauksena kuntien palvelut rapistuvat. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että kunnat leikkaavat opetustoimen rahoituksesta ja ryhmäkokoja kasvatetaan, vaikka suunnan piti olla täysin toinen. Joissakin kunnissa on suunnitteilla opettajien lomautuksia. Resurssien puute kunnissa kohdistuu kaikkein pahimmin tietysti niihin lapsiin, joilla on koulussa oppimisvaikeuksia, ja heitä on yhä enemmän. Syksyllä Matti Rimpelä Stakesista arvioi, että koulujen oppilashuolto toimisi säällisesti, jos siihen satsattaisiin 150 miljoonaa euroa. Se on pieni hinta lasten ja nuorten hyvinvoinnista, mutta hallitus ei ole tehnyt siihen suuntaan mitään avauksia.

Koulujen säästöt ja resurssien puute kohdistuu kaikkiin lapsiin, jokaisen lapsen oppimisedellytyksiin, heidän kasvuunsa ja heidän tulevaisuuteensa. Tässäkin valitettavasti perhetausta alkaa vaikuttaa yhä enemmän, sillä yhä vahvempaan rooliin nousee heikentyvässä opetustilanteessa se, millaiseen lisäoppiin lapsella tai nuorella on mahdollisuus koulun ulkopuolella. Tämä on erittäin huolestuttavaa kehitystä, jonka vaikutukset pitäisi kunnissa ajoissa tiedostaa. Suomalainen tasa-arvoinen peruskoulujärjestelmä on tuottanut erittäin hyviä oppimistuloksia, ja koulutus ylipäätään on ollut suomalaisen menestyksen avaintekijä. Tätä välttämätöntä pääomaa ei saa nyt laman varjolla hukata, vaan kouluihin on jatkossakin satsattava riittävästi resursseja jotta lasten oppimisedellytykset ja hyvä kasvu voidaan turvata.