perjantaina

Sairaana töihin?

Sipilän hallituksen viime viikolla esittelemät säästötoimet kohdistuvat ennen kaikkea pienituloisiin palkansaajiin. Lomien, ylityö- ja sunnuntaikorvausten sekä sairauslomakorvausten leikkaaminen merkitsee vuorotyöläiselle eri arvioiden mukaan yli viiden prosentin palkanalennusta. Monen valmiiksi pienipalkkaisen työntekijän kuukausiansiosta katoaa kertaiskusta yli sata euroa.

Hallitus on julkistanut päätöksensä, mutta toimenpiteiden vaikuttavuudesta emme tiedä mitään. Tältä kannalta huolestuttavimpia yksityiskohtia paketissa on ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus. On hyvin epäselvää, mitä ongelmaa tällä yritetään ratkaista, sillä Suomessahan sairauspoissaolojen määrä on pysynyt pitkään hyvin vakaana. Ongelmana on pikemminkin se, että sairauslomajaksomme ovat kansainvälisestikin katsoen melko pitkiä. Tähän taas ei vaikuteta rankaisemalla ihmisiä sairastamisesta, vaan panostamalla henkilöstöön, työhyvinvointiin ja työskentelyergonomiaan. Eli toimenpiteillä, joiden vaikuttavuudesta on jo olemassa tietoa.

Sairauskarenssi voi toki vähentää poissaoloja, mutta vain sen takia, että pienituloisella ei ole varaa palkattomiin päiviin. Onkin paikallaan kysyä, kuka hyötyy siitä, että sairaanhoitajat, lastentarhanopettajat ja myyjät tulevat sairaana töihin? 

Kenties pahimmin säästötoimista kärsii sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Tiedämme, että merkittävä osa alan työntekijöistä harkitsee jo valmiiksi alan vaihtoa. Väestön vanhetessa sosiaali- ja terveysalan osaajia tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Laajamittaiset heikennykset palkkaan ja työehtoihin eivät ainakaan paranna alan houkuttelevuutta, minkä seurauksena palveluiden saatavuus heikkenee entisestään.

Erikoisinta on, että vielä viime vaalikaudella sekä keskusta että työväenpuolueeksi julistautunut perussuomalaiset tyrmäsivät oikopäätä kokoomuksen ehdotukset ensimmäisen sairauspäivän karenssista ja sunnuntailisien leikkauksista. Myöskään vaalien alla tällaisista toimenpiteistä ei pukahdettu sanaakaan. Ei ihme, että moni kokee nyt tulleensa huijatuksi.

torstaina

Hallitus keliaakikon kukkarolla

25.6.      - Hallituksen suunnitelma leikata kokonaan pois keliakiakorvaus on ollut kova isku maamme kymmenille tuhansille keliakiaa sairastavalle ihmiselle ja heidän perheilleen. Korvaus on ollut tasoltaan matala ja tähän saakka edunvalvonta onkin perustellusti keskittynyt tason nostamiseen ja korvauksen indeksiin sitomiseen. Nyt olemme ihan uudenlaisessa tilanteessa kun hallitus on arvioinut, että vähäisenkin tuen voi leikata kokonaan pois. Tämä on hyvin hämmentävää ja käytännössä tekee keliaakikoista pitkäaikaissairaiden ihmisten erityisen ryhmän, joka ei saa mitään tukea sairautensa hoitoon. Ihmisiä tulisi kohdella yhdenvertaisesti, mutta keliaakikot uhkaavat nyt jäädä muita huonompaan asemaan.

Olen vetänyt eduskunnassa viime vuodet keliakiaverkostoa ja minut on kesäkuussa valittu jatkamaan verkoston puheenjohtajana. Olemme ryhmänä jo toimittaneet sosiaali- ja terveysministeri Mäntylälle vetoomuksen ruokavaliokorvauksen puolesta. Ministerin kommentointi ei meitä - ainakaan oppositiossa - tyydyttänyt ja osa meistä verkoston aktiiveista onkin tänään jättänyt ministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen asiasta. Vaikuttamisella on nyt kiire, sillä hallituksen suunnitelmien mukaan ruokavaliokorvaus lakkautetaan 1.1.2016 alkaen.

Tämä on hallitukselta lyhytnäköistä terveyspolitiikkaa kun yksi hallitusohjelman kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Korvauksen lakkauttaminen on täydellisessä ristiriidassa terveyttä ja hyvinvointia edistävien sekä eriarvoisuutta vähentävien tavoitteiden kanssa.

Kirjallisessa kysymyksessä painotamme keliakian luonnetta sairautena, joka ei ole itseaiheutettu, ei ole ennalta ehkäistävissä ja jonka ainoa hoito on lääkärin määräämä tarkka gluteeniton ruokavalio. Jos ruokavaliokorvaus poistetaan, monella keliaakikolla ei ole yksinkertaisesti enää varaa noudattaa lääkärin määräämää gluteenitonta, mutta ravitsemuksellisesti monipuolista, ruokavaliota. Korvauksen poistaminen heikentää myös hoitomotivaatiota, mikä voi johtaa välinpitämättömyyteen ruokavaliossa. Kaikki poikkeamat hoidossa voivat käynnistää etenevän tulehduksen ohutsuolessa. Terveysongelmien lisääntyminen kasvattaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta ja mitä vaikeammaksi tilanne käy, sitä kalliimpaa on oheissairauksien hoitaminen.

Ministeri on viitannut toimeentulotukeen ratkaisuna pienituloisten keliaakikkojen tilanteeseen. Olemme keliakiaverkostossa jo aiemmin kiinnittäneet huomiota ongelmaan, joka tällaiseen ”ratkaisuun” liittyy.
Pienituloinen keliakiaa sairastava voi hakea toimeentulotukea ruokavaliohoidon ylimääräisiin kustannuksiin, jos hän täyttää toimeentulotuen asiakkuuden yleiset kriteerit. Toimeentulotuki on kuitenkin tarkoitettu tilapäiseksi ja viimesijaiseksi tueksi, joten toimeentulotuella ei voida paikata tai korvata keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvausta. Keliakiaa sairastavien mahdollisuus hoitaa itseään ja terveyttään ei voi olla toimeentulotuesta riippuvainen. Lisäksi ruokavaliohoidon kustannusten huomioimisessa toimeentulotuessa on ilmennyt suuria ongelmia sen harkinnanvaraisuudesta johtuen. Yhä harvempi kunta huomioi kustannuksia.

Ministeri Mäntylä saakin nyt vastata kysymykseen:
"Onko hallitus arvioinut ruokavaliokorvauksen poistamispäätöksen seurauksia, kuullut asiantuntijoita päätöstä tehdessään ja onko se tietoinen päätöstensä kustannusvaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin ja vaikutuksista keliakiaa sairastavien terveydelle?"

Päätösten vaikuttavuutta pitäisi todella pystyä arvioimaan vähän laajemmasta näkökulmasta ja yhtä budjettivuotta pidemmälle. Pelkään pahoin, että tämä hallituksen päätös näyttää lopulta julkiselle taloudelle lisääntyviä kustannuksia - ja ihmisille heikompaa terveyttä.

keskiviikkona

Yksisilmäisiä ratkaisuja Suomelle

Sipilän hallituksen ohjelma ”Ratkaisujen Suomi” julkistettiin tänään. Ohjelma herättää mielestäni enemmän kysymyksiä kuin antaa ratkaisuja. Iso kuva näyttäisi olevan, että suurimmat linjaukset koskevat sosiaaliturvan leikkauksia ja indeksijäädytyksiä. Niistä, sekä palvelu- ja asiakasmaksujen nostamisesta on tarkoitus kerätä valtion kirstuun n. 2 miljardin euron säästö.
On kohtuutonta että pienituloiset ja sairaat joutuvat näin suurten leikkausten kohteeksi.Leikkausten yhteisvaikutus pienituloisiin ja sairaisiin vaikeuttaa entisestään ihmisten mahdollisuutta hankkia tarvittavia palveluja ja lääkkeitä. 
On vaikea löytää hallitusohjelmasta kohtia, joissa hyvin toimeentulevat ihmiset osallistuisivat yhteisiin talkoisiin. Verotuksen keinoin tämä olisi ollut mahdollista, mutta tähän hallituspuolueet eivät olleet halukkaita.
Opetussektorista leikataan 600 miljoonaa euroa, mikä on huomattavasti enemmän kuin olisin odottanut, kun hallituspuolueet kilvan ovat vaatineet, ettei opetuksesta enää leikata. Säästöjä kohdennetaan pääasiassa toiselle asteelle sekä korkeakouluihin, mutta myös perusopetukseen, päivähoitoon ja opintotukeen.
Ohjelmaan sisältyy lisäksi ehdollisia leikkauksia, jotka uhkaavat leikata palkansaajien turvaa. Hallitus vaatii yhteiskuntasopimuksen hyväksymistä, jotta nämä ehdolliset leikkaukset lykätään tai perutaan kokonaan. Käytännössä uhkavaatimus koskee työntekijöitä, ei juuri lainkaan työnantajia. Erikoista sopimista ja yhteen hiileen puhaltamista tämäkin.
Iso linja leikkauksista ei varmasti tullut kenellekään yllätyksenä, mutta yllättävää on, miten kovasti ja yksisilmäisesti säästökohteet on valittu.

maanantaina

Lämmin kiitos tuestasi!

20.4.2015
Työ yhdenvertaisten hyvinvointipalveluiden, reilun työelämän, osaamisen ja koulutuksen vahvistamisen, oikeudenmukaisen verotuksen ja työllisyyden kasvun puolesta jatkuu. Pidetään yhteyttä!

torstaina

Toisen asteen rahoituslaki vedettävä pois eduskunnasta!

Eduskunnan työ on näinä päivinä ollut ennen näkemättömän värikästä, vaalikauden päättyminen ja esitysten eduskuntakäsittelyn aikarajat ovat painaneet päälle. Media on saanut otsikkonsa ja keskustelupalstoilla hämmästellään poliittisen päätöksentekokoneiston kompurointia. Tämäkin kuuluu demokratiaan, yksinään ei kukaan onneksi voi hallita. On kuitenkin valitettavaa, että kaatuneet hankkeet ovat olleet ihmisten näkökulmasta pääsääntöisesti hyviä ja talouden ja hyvinvointivaltion kestävyyden näkökulmasta perusteltuja.

Toisen asteen koulutusuudistuksen kaatuminen maanantaina eduskunnassa käynnisti prosessin, joka pitää pysäyttää. Kyse on toisen asteen koulutuksen järjestämisverkkolain kaatumisesta, jossa opposition ja valiokunnan puheenjohtajan (kok) jarruttaminen johti siihen, ettei hallituksen yksimielistä esitystä saatu enää käsiteltyä ajoissa.  Laki olisi taannut, että nuoret pääsevät jatkossakin lukioon tai ammatilliseen koulutukseen riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat.  Valitettavasti nyt tilanne jäi auki ja epävarmuus kentällä jatkuu.  On selvää, että järjestämislaki ja tähän kiinteästi nivottu rahoituslaki pitää hyväksyä yhdessä. Jos näin ei tapahdu, ministeriön arvion mukaan rahoituslain vaatimat säästöt aiheuttavat noin 15 000 aloituspaikan leikkausta. Tätä en voi hyväksyä.

Opetusministeri on vaatinut, että hallitus vetää myös rahoituslain pois eduskunnasta. Tuen tätä esitystä ja toivon, että pääministerikin näkisi tämän asian kokonaisuutena ja vetäisi lain pois, sillä muuten tavoiteltu rakenteellinen muutos muuttuu leikkaukseksi nuorten tulevaisuudesta.

Sote-uudistuksen lykkääntyminen on suuri pettymys

 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) on pettynyt perustuslakivaliokunnan kannasta sote-uudistukseen.

- Perustuslakivaliokunta asettaa kuntien itsehallinnon yksilön oikeusturvan edelle. Kansalaisten eriarvoisuus jatkuu, Kiljunen toteaa.

- Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista on jatkettava välittömästi. Pelkään, että sote-uudistuksen pysäyttäminen johtaa julkisen palvelun rapautumiseen. Jos sote-palveluita ei voi uudistaa valtakunnan tasolla, eriarvoistuminen palveluiden saatavuudessa tulee jatkumaan. Hyvin toimeen tulevat ihmiset saavat ehkä palvelunsa mutta muiden ihmisten palveluiden saatavuus heikkenee ja vaihtelee edelleen riippuen siitä, missä kunnassa hän asuu, Kiljunen toteaa.

- Tämä on surullinen päivä suomalaisten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta, Kiljunen summaa.

- Hyvä kuitenkin, että Etelä-Karjalan Eksoten tyyppisiä yhteistyömalleja on jo alettu rakentaa, esim. Pohjois-Savossa. Jatkossa – oli hallinnon malli mikä tahansa – sote-palveluiden järjestämisen ja tuottamisen on oltava nykyistä isompien toimijoiden vastuulla, Kiljunen linjaa.