perjantaina

Tehoa saimaannorpan suojeluun


Tiedote 9.8.2012
Kansanedustaja Anneli Kiljunen vaatii kalapyydysrajoitusten laajentamista saimaannorpan suojelemiseksi

- Saimaannorpan kanta on pikaisesti saatava kasvuun, jotta laji selviää ja kanta kestää myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet, vaatii lappeenrantalainen kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd).
Kiljusen mukaan paras keino siihen on turvata kuuttien kasvu yhden vuoden ikään, jonka jälkeen niiden mahdollisuus kasvaa sukukypsäksi on moninkertainen.
- Siksi meidän on estettävä tehokkaasti kuuttien kalapyydyskuolemat. Tällä hetkellä keväiset kalapyydysrajoitukset eivät kestä riittävän pitkään. Siitä esimerkkinä tämän heinäkuun runsaat kuuttikuolemat, Kiljunen linjaa
- Meillä on paljon tutkittua tietoa siitä, että norppakantaa verottaa eniten kalastus ja etenkin vapaa-ajankalastajien erilaiset kalapyydykset. Vaikka kevääseen ja alkukesään ajoittuvilla asetuksella ja rajoituksilla on pystytty suojelemaan vieroitettuja norppia, tosiasia on että se ei riitä. Noin 60 prosenttia kalanpyydyskuolemista tapahtuu muina vuodenaikoina, Kiljunen toteaa.
– Sinänsä kalastajat ovat noudattaneet rajoituksia ja ovat yhteistyöhön halukkaita, mutta valitettavasti nykyiset rajoitukset eivät riitä suojelemaan kuutteja. Ne ovat edelleen etenkin heinä- ja elokuussa hyvin alttiita kalapyydyskuolemille.
- Siksi mielestäni rajoituksia pitää edelleen ajallisesti laajentaa elokuun loppuun. Vain saimaannorpan nykyistä tehokkaammalla suojelulla pystymme takaamaan lajin säilymisen tulevaisuuteen, Kiljunen linjaa.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen tutustui torstaina Saimaan norppavesiin Linnasaaren kansallispuistossa Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokouksen päätteeksi.
Kiljunen on kolmannen kauden kansanedustaja ja mm. valtiovarainvaliokunnan maa- ja metsätalousjaoston jäsen.
Viime päivinä on käyty paljon keskustelua vanhuspalvelulaista. Alla joitakin omia kannanottojani asiasta.

Tiedote 10.8.2012
Keskustan asenne henkilöstömitoituksiin hämmästyttää
 
Sosialidemokraattien kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen hämmästelee Keskustan kansanedustajan Juha Rehulan syytöksiä siitä, että sosialidemokraattien vaatimus vanhuspalvelulain sitovista henkilöstömitoituksista olisi vain vaalitemppuilua.
- Entisen sosiaali- ja terveysministerin luulisi hyvin tietävän, että vanhustenhoidon epäkohdat vaativat pikaista korjaamista. Riittävä henkilöstömitoitus on keskeinen asia sekä palvelujen laadun että henkilöstön jaksamisen kannalta. Herääkin kysymys, onko Keskusta hylkäämässä vanhukset ja heidän hoitajansa.
- Sitovilla henkilöstömitoituksilla voidaan turvata paitsi riittävä henkilöstömäärä, myös monipuolinen henkilöstörakenne ja henkilöstön osaaminen. Riittävä mitoitus antaa hyvät edellytykset palveluiden laadun parantamiselle. Onkin outoa, että Rehula väittää mitoituksien vaikeuttavan vanhustenhoidon kehittämistä.

Kansanedustaja Kiljunen muistuttaa, että suositusten laiminlyöminen monissa kunnissa on johtanut myös vanhusten eriarvoistumiseen riippuen asuinpaikkakunnasta tai hoitopaikasta.
- Arvokkaaseen vanhuuteen kuuluvat laadukkaat vanhuspalvelut. Niiden saaminen ei voi olla kiinni postinumerosta tai lompakon paksuudesta, Kiljunen korostaa.

Lukijalta 8.8.2012 (Demokraatti)
Peruspalveluministerin linjaus kannatettava

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin linjaus vanhuspalvelulakiin liittyvien sitovien henkilöstömitoitusten aikaansaamiseksi ympärivuorokautiseen vanhusten hoivaan sekä kotihoidon mitoitusten määrittelemiseksi on kannatettava. Guzenina-Richardson on ehdottanut oikean mitoituksen määrittelemiseksi laajaa selvitystyötä, joka tehtäisiin alueellisten kokeilujen avulla.

Hoitohenkilöstön määrän vaikutuksesta hoidon laatuun ei ole tutkittua tietoa. Tähän seikkaan vetoavat monet sitovia mitoituksia vastustavat henkilöt. Äskettäin esimerkiksi THL:n Harriet Finne-Soveri ja Matti Mäkelä ottivat kantaa (HS Vieraskynä, 1.8.) henkilöstömitoitukseen vedoten tutkimuksen puutteeseen asian tiimoilla.
Riittävän tutkimustiedon puute ei kuitenkaan ole kestävä syy tyytyä nykyiseen tilanteeseen, vaan erityisen hyvä syy tarttua toimeen.

Kuten peruspalveluministeri
on todennut julkisuudessa,
on selvää, että mitoitusten määrittely ei ole helppo tehtävä. Hoidettavien  yksilölliset  tarpeet pitää voida ottaa nykyistä paremmin ja velvoittavammin huomioon ja sen pitää näkyä myös henkilöstön osaamisessa.

Siksi olisi järkevää aloittaa sitovien henkilöstömitoitusten käyttöönotto alueellisella kokeilulla. Kuten peruspalveluministeri huomautti, kokeilun avulla henkilöstömitoituksista ja niiden vaikutuksesta hoidon laatuun saataisiin arvokasta tietoa. Mielestäni olisi tärkeää, että kokeiluun otettaisiin mukaan myös kotihoito, sillä kotihoidon merkitys vanhusten palveluissa kasvaa.

Suomi ja suomalaiset ansaitsevat hyvän ja aidosti vaikuttavan vanhuspalvelulain. Tämä laki mittaa kykyämme kantaa vastuuta niistä, jotka ovat kantaneet vastuuta meistä.

Vuoden päästä voimaan astuvasta vanhuspalvelulaista on muotoutumassa nyt todella laaja-alainen ja vaikuttava.

Vanhuspalvelulaki on yksi hallituksen tärkeimmistä hankkeista. Peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin kanta henkilöstömitoituksiin on lain kokonaisuuden kannalta järkevä ja kannatettava.

keskiviikkona

Kelan kuntoutuksesta

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainsäädäntöä tulisi kehittää. Tällä hetkellä laki ei mahdollista, vaan pikemminkin estää pääsyn kuntoutukseen, vaikka se ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista. Kelan lääkinnällinen kuntoutus on tarkoitettu työ- tai toimintakyvyn turvaamiseen tai parantamiseen, mutta sen saantiedellytykset on kuitenkin  rajattu niin tiukasti, ettei kuntoutuksen ilmeinen tarve ja haittojen vakavuus pelkästään riitä, vaan henkilön pitää lisäksi saada vähintään korotettua vammaistukea tai eläkettä saavan hoitotukea. Tämä rajaus ohjaa kuntoutuksen päätöksentekoa siten, että kuntoutus ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Tällä hetekellä vain noin 10 % Kelan vaikeavammaisten kuntoutusta saaneista kuuluu aktiiviseen työvoimaan. Olen tänään jättänyt asiasta myös hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen.

Vuosi sitten voimaan tulleen terveydenhuoltolain mukaan kunnan on viime kädessä järjestettävä hoitovastuullaan olevan potilaan sairauden hoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus.  Käytännössä kuitenkaan kuntoutusta ei pystytä järjestämään oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti, etenkään silloin, jos Kelan kuntoutuksen hylkäyksestä on valitettu Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Odotusajat ovat pitkiä ja kuntoutuksen kannalta tärkeitä päiviä, viikkoja ja kuukausia menetään. 

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisperusteista pitäisikin poistaa kytkös vammaisetuuden saamiseen. Perusteena tulisi olla aina kuntoutuksen tarve. Näin kuntoutuksen vaikuttavuutta voisi olennaisesti parantaa ja koko palveluprosessi saataisiin asiakkaan näkökulmasta toimivaksi. Tämä myös osaltaan toteuttaisi hallitusohjelman kirjausta, jossa on tavoiteltu sekä kuntoutuksen eri toimijoiden yhteistyön selkiyttämistä että asiakaslähtöisyyden parantamista.


Eriarvoisuudesta

Kolumni, julkaistu Demarissa 5.1.2012
Presidentti Halonen esitti uudenvuodenpuheessaan vakavan huolensa maamme eriarvoistumiskehityksestä ja yhteisvastuun rapautumisesta. Huoleen on syytä. Maassamme on n. 900 000 köyhää ihmistä ja yhteensä 650 000 kotitaloudessa koettiin toimeentulotukivaikeuksia vuonna 2010.
Taloudellinen eriarvoistuminen johtaa eroihin paitsi aineellisesti, myös ihmisten mahdollisuuksissa toimintaan ja osallisuuteen. Sillä on monia vaikutuksia ihmisen elämänkulkuun ja yhteiskunnan kehitykseen. Vahvoja merkkejä Suomen muuttumisesta luokkayhteiskunnaksi on näkyvillä kaikkialla.

Tuloerot ovat kasvaneet viimeisen parin vuosikymmen aikana dramaattisesti. Olemme siirtyneet nopeasti tasaisen tulonjaon yhteiskunnasta kohti taloudellisesti yhä eriarvoisempaa mallia. 1990-luvun alkupuolella porvarihallitus eriytti ansio- ja pääomatulojen verotuksen, mikä mahdollisti ennennäkemättömän varallisuuden kasautumisen. Vuosien mittaan talouden kasvu on kasvattanut osinkotuloja ja myyntivoittoja samalla kun etenkin teollisuustyöpaikat alkoivat siirtyä halpatuotantomaihin. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut ja epätyypilliset työsuhteet lisääntyneet. Laman aikana monien sosiaalietuuksien taso jäädytettiin tai niitä leikattiin, eikä lamaa edeltävää tasoa ole kattavasti saavutettu. Parin vuosikymmenen kehitys näkyy nyt suurina hyvinvointi- ja varallisuuseroina kansalaisten välillä.

Kuten Halonen totesi, eriarvoisuuden kasvu ei ole luonnonvoima, vaan siihen voidaan vaikuttaa poliittisin päätöksin. Valitettavasti myös SDP on ollut useassa hallituksessa tekemässä päätöksiä, jotka - jos eivät varsinaisesti ole lisänneet - eivät myöskään ole vähentäneet eroja. Vasemmistolaiset arvot ovat eduskunnassa vähemmistössä ja se näkyy politiikan päätöksissä, jotka ovat usein monien kompromissien tuloksia.

SDP on kuitenkin vahva vaikuttaja, kuten nykyhallituksen monista linjauksista tiedämme. Esimerkiksi vuoden vaihteessa tehty perusturvan tason parantaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu vaan vaati vahvaa sitoutumista ja työtä. Tällaista määrätietoisuutta tarvitsemme jatkossakin, jos aletaan etsiä kohteita menoleikkauksille: ne eivät saa lisätä eriarvoisuutta! Tämä koskee niin etuuksien tasoa kuin kuntien peruspalveluiden saatavuutta ja laatua.

Nyt esim. sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme toimii parhaiten työssäkäyvien, aktiivisten ja omat oikeutensa tuntevien kansalaisten kohdalla. Heikommassa asemassa olevat ihmiset eivät saa palveluita yhtä hyvin. Lähtökohtana on oltava, että yhteisesti rahoitettu palvelujärjestelmämme palvelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Silloin heikompien ääntä on kuunneltava tarkemmin ja heille on tarjottava erityisesti tukea ja palveluita.

Toimiva hyvinvointivaltio toimii hyvin niin työtätekevälle keskiluokalle kuin kaikille muillekin kansalaisille. Tässä on meille suuri haaste.

torstaina

Puheenvuoroja budjetin palautekeskustelusta

15.12.2011
Tällä viikolla eduskunnassa on aloitettu budjetin palautekeskustelu. Käytin keskiviikkona yleiskeskustelussa puheenvuoron, jossa mm. arvioin Euroopan talouskriisin vaikutuksia ensi vuoden budjettiin. Lue tarkemmin alempaa.

Torstaina aamulla käsiteltiin oikeusministeriön hallinnonalaa. Puhuin lyhyesti debatissa vankien tilanteesta. Mielestäni olisi tärkeää, että oikeusministeriökin osaltaan - vankeinhuollosta vastaavana - osallistuu hallituksen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen toimintaan. Tiedämme, että useilla vangeilla on paljon ongelmia, asunnottomuutta, työttömyyttä, oppimisvaikeuksia, varattomuutta, päihde- ja ihmissuhdeongelmia ym. Hyvin harvoissa tapauksissa vanki saa vankila-aikana elämäntilanteeseensa apua ja tukea. Vangin vapautuessa hänen tilanteensa voi olla jopa huonompi kuin vankeuden alkaessa. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että ihmisen syrjäytyminen syvenee ja rikoskierre jatkuu toivottoman elämäntilanteen vuoksi.

Päivän kokousten jälkeen on illalla vuorossa on vielä sisäministeriön ja puolustusministeriön hallinnonalat. Perjantaiaamulla keskustelu jatkuu opetus- ja kulttuuriministeriön alalta.
----
Puheenvuoroni budjetin yleiskeskustelussa:

Koko tätä eduskuntatyön syksyä on leimannut vahvasti keskustelu talouden tulevaisuudesta. Emme voi varmasti liikaa korostaa sitä, miten epävarmassa tilanteessa olemme Euroopan velkakriisin ja oikeastaan koko maailmantalouden heikon kehityksen keskellä. Kuten valiokunnan mietinnössä todetaan, Suomen talouden perustekijät kestävät hyvin kansainvälisen vertailun, mutta julkinen taloutemme on nyt poikkeuksellisten, suurten haasteiden edessä.

Tavoitteenamme on työllisyyden vahvistaminen, mutta nyt on myös varauduttava työttömyyden kasvuun, kotimaisen kysynnän vähenemiseen ja sosiaaliturvamenojen lisääntymiseen. Vaikka kriisi tähän saakka olisi jäänyt ihmisten arjessa etäiseksi asiaksi, on selvää, että työttömyyden lisääntymisellä on suora vaikutus ihmisten arkiseen elämään ja toimeentuloon.

Suomen tulevaisuuden kannalta luottamuksen palauttaminen euromaiden julkisiin talouksiin on välttämätöntä. Kuten pääministeri Katainen eilen totesi, viennistä riippuvaiselle Suomelle on olennaista, olemmeko suomalaiseen työhön ja hyvinvointiin liittyvissä ratkaisuissa voimattomia sivusta seuraajia vai vahvoja vaikuttajia. Siksi on tärkeää, että yhteisen valuuttamme pelastaminen, yhteisten pelisääntöjen ja mekanismien vahvistaminen ja avoimuus, sijoittajien vastuun lisääminen ja kansalaisten vastuun rajaaminen toteutuvat jatkossa entistä selkeämmin – ja hallitus on tässä työssä määrätietoinen.

Emme voi kuitenkaan tietää, mitä kansainvälisessä taloudessa tulee tapahtumaan. Senkin vuoksi on välttämätöntä, että pidämme oman taloutemme pohjan kestävänä. Siihen ensi vuoden talousarvio antaa hyvät edellytykset. Talouden vakauttamiseksi tarvitsemme sopeutustoimia, menoleikkauksia, veronkorotuksia ja uudelleen kohdentamista.

Yhteiskunnan eriarvoistumiskehitykseen puututaan hallitusohjelman mukaisesti. Osa menolisäyksistä ja veronkevennyksistä kohdistuu nimenomaan tähän tärkeään toimenpidekokonaisuuteen, jolla pienituloisempien ihmisten hyvinvointia ja taloudellista asemaa parannetaan. Jos tarvetta vahvempiin sopeutumistoimiin ilmenee, on aivan ehdotonta, ettei pienituloisempien ihmisten asemaa heikennetä. Veronmaksukykyä ja -halua kyllä löytyy yhteiskunnassamme paremmassa asemassa olevilta ihmisiltä. Tavoitteenamme tulee olla eheä yhteiskunta, jossa kaikkien ihmisten on hyvä elää ilman raja-aitoja ja luokkaeroja. Tässäkin asiassa luottamus on erittäin tärkeää.

Työllisyyden turvaaminen tulee olemaan suuri haaste. On hienoa, että meillä on raamisopimus, joka paitsi tukee työmarkkinoiden vakautta ja ennustettavuutta, myös vahvistaa etenkin veroratkaisujen kautta kotitalouksien ostovoimaa ja työllisyyttä.
Täytyy muistaa, että hallitus on asettanut tavoitteeksi 72 prosentin työllisyysasteen ja 5 prosentin työttömyyden.

Nämä tavoitteet edellyttävät satsausta koulutukseen, osaamisen kehittämiseen, työelämään ja työhyvinvointiin sekä osatyökykyisten työllistämiseen. Tarvitaan monipuolisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä. Tarvitsemme myös uusia työpaikkoja, kasvuyrittäjyyden lisäämistä ja elinkeinorakenteen monipuolistamista. Tekesin rahoitusta ollaan nyt suuntaamassa pk-yrityksiin sekä kasvuhakuisiin, työllistäviin ja kansainvälistyviin yrityksiin. Se on hyvä linjaus.

Lisäksi tarvitsemme satsauksia vihreään kasvuun ja ilmasto- ja ympäristöteknologian tutkimukseen, tuotekehitykseen ja soveltamiseen. En malta olla kuitenkaan muistuttamatta, että valitettavasti sidoimme viime kaudella kätemme ydinenergiaan ja näin heikensimme olennaisesti edellytyksiä vihreän teknologian ja yritystoiminnan kehittämiseen.

Lopuksi lyhyesti kuntien tilanteesta, josta tässä on jo paljon puhuttukin. Ihmisten peruspalveluiden saatavuus ja laatu ovat aivan keskeisimmässä roolissa, kun puhumme yksittäisen kansalaisen elämänlaadusta ja hyvinvoinnista sekä hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Nykyisin ihmiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa palveluiden suhteen. Etenkin kuntien väliset erot palveluissa ovat suuret. Juuri tästä syystä kuntauudistuksen toteuttaminen on välttämätöntä, sillä muuten emme selviydy tulevista palveluvelvoitteista. Tavoitteena tulee olla laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden turvaaminen jokaiselle suomalaiselle, ja tämä on kuntauudistuksen perimmäinen tavoite.

keskiviikkona

Vanhuspalvelulain lausunnot

14.9.2012
Vanhuspalvelulakiluonnoksesta annettiin kesäkuussa päättyneellä lausuntokierroksella yhteensä 127 lausuntoa. Yhteenveto on luettavissa STM:n tiedotteen yhteydestä.

Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson kertoo jatkovalmistelun osalta että "Ikäihmisten palveluissa olevat vakavat puutteet on korjattava. Lausuntokierrokselta palanneen lakiluonnoksen jatkotyöstämisessä hyödynnetään lausuntoihin osallistuneen laajan asiantuntijajoukon palautetta. Tarkoituksena on muokata laista mahdollisimman sitova ja vaikuttava. Laki tuodaan eduskunnan päätettäväksi vuonna 2012, ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 aikana".

Jatkovalmistelussa yksi keskeinen kysymys on ikäraja, onko se 75 vai 80. Lain ikärajan pitää ylipäätään olla viimeinen varokeino, jotta asiat tulevat hoidetuksi. Lähtökohdan tulee olla mielestäni ihmisarvoisen elämän turvaaminen. Silloin laadukkaat ja riittävät palvelut on taattava kaikille ikäihmisille, joilla palvelutarve on havaittu.

On tärkeää, että laissa otetaan aivan keskeisesti huomioon kotona asuvat vanhukset. Vanhuspolitiikan tavoitteena on, että tulevaisuudessa 97 prosenttia ikääntyneistä asuisi kotonaan tai palveluasunnoissa. Silloin on välttämätöntä, että kotiin tuotavat palvelut turvataan.

Lakiin tulisi myös saada määritelmä siitä, minkä verran henkilöstöä eri palveluihin tarvitaan. Etenkin kotipalvelussa tilanne vaihtelee kunnittain huomattavasti, vaikka kotonakin asuu yhä useammin dementia- ja Alzheimer-potilaita, joiden hoito voi olla vaativaa. Lakiin pitäisikin saada yhtenäiset laatusuositukset kotihoidolle ja kriteerit henkilöstön määrälle.

Ikääntyvien ihmisten hoidossa pitäisi toteuttaa aidosti kuntouttavaa työskentelytapaa. Kuntoutuksen olisi oltava luonteva osa arkista tekemistä ja hoitomenetelmiä. Kuntouttava ote tulisi huomioida henkilöstörakenteessa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä, laitehankinnoissa, hoidettavan ja omaisten riittävässä neuvonnassa ja ohjauksessa sekä tietysti palvelusuunnitelmissa.

Hyvälläkään lailla ei ratkaista ikääntyvien arjen ongelmia, jos riittävää rahoitusta palveluihin ei löydy.  On olemassa riski, että palvelusuunnitelmien kirjauksia ohjailee kunnan budjetti ja sen valmius järjestää palveluita sen sijaan, että suunnitelmaa ohjaisi ihmisen todellinen palvelutarve.
Siksi vanhuspalvelulain jatkovalmistelu edellyttää todellisia arvovalintoja niin hallituksessa kuin jokaisessa lakia tulevaisuudessa toteuttavassa kunnassa.
Ensi vuoden syksyn kuntavaalit antavat myös jokaiselle kuntalaiselle mahdollisuuden valita, minkälaista politiikkaa ja miten inhimillistä vanhuspolitiikkaa kunnassa tehdään.

torstaina

Tarvitsemme omaishoito-ohjelman

TIEDOTE 29.6.2011
Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) vaatii kansallisen omaishoito-ohjelman laatimista.

- Omaishoitoa on kehitettävä osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta ja mm. parannettava tukipalveluita, turvattava lakisääteiset vapaapäivät ja toteuttava omaishoitajien säännölliset terveystarkastukset, Kiljunen toteaa.
Omaishoito-ohjelmasta ei ole hallitusohjelmassa kirjausta, mutta se ei Kiljusen mukaan estä etenemistä asiassa.

Eduskunnassa hallitusohjelmasta käydyssä keskustelussa Kiljunen oli erityisen tyytyväinen siitä, että hallitus käynnistää vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta poikkihallinnollisen köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen toimenpideohjelman.
- Tämä oli myös sosialidemokraattien keskeinen tavoite hallitusohjelmaneuvotteluissa, Kiljunen muistutti.

Kiljusen mukaan nyt tavoitteena on paneutua monipuolisesti eriarvoisuuden syihin ja tehdä tarvittavat toimenpide-esitykset.
- Tärkeitä linjauksia ovat työttömyysturvan tuntuva korottaminen ja pienituloisten verotuksen keventäminen. Myönteistä on myös se, että työttömyystukien korotukset eivät leikkaa asumistukea. Näin ihmisten toimeentulotukiriippuvuutta voidaan myös vähentää tulevaisuudessa, Kiljunen arvioi.