perjantaina

Hallituksen lisäbudjetti on ponneton

Sosialidemokraatit ovat nyt pian kahden vuoden ajan vaatineet hallitukselta erilaisia toimia, jotta työllisyyttä maassamme voitaisiin parantaa ja talouskehitys voitaisiin turvata. Olemme esittäneet myös yhteistyötä työllisyyden parantamiseksi, mutta hallituksen strategiana on ollut jääräpäisesti olla eri mieltä meidän kanssamme, kunnes sitten puolen vuoden tai vuoden viiveellä on tartuttu toimeen ja alettu toteuttaa demareiden vaatimuksia.

Valitettavasti viivyttely on maksanut paljon. Suurin hinta maksetaan inhimillisenä kärsimyksenä, jota työttömyys aiheuttaa niin perheissä kuin kunnissakin. Työttömyydellä on suuret vaikutukset etenkin silloin, kun kymmenet tai sadat ihmiset jäävät työttömiksi yritysten lakkautusten tai tuotannon alasajon seurauksena. Tällöin kunnissa verotulot romahtavat ja samaan aikaan erilaisten julkisten palvelujen tarve kunnissa lisääntyy. Eniten hallituksen toimettomuudesta kärsivät kunnissa kuntatalouden ja kuntapalvelujen heikkenemisen myötä ihmiset, jotka tarvitsisivat kaikkein eniten hoivaa, hoitoa ja huolenpitoa.
Monissa kunnissa ihmisten perusoikeuksien toteutuminen on vaarantunut, kun resurssien puutteessa terveyskeskukseen ei saa yhteyttä, sosiaalitoimistoista ei saa tarvittavaa sosiaalipalvelua ja toimeentulotukea tai vanhusten hoitolaitoksissa ei ehditä syöttää ja lääkitä kaikkia asiakkaita ja asukkaita. Kouluista lomautetaan opettajia ja lasten opetus kärsii. Lastensuojelun puolella ei voida tukea perheiden selviytymistä ennaltaehkäisten, mutta lapsia sijoitetaan yhä enemmän kodin ulkopuolelle.

Hallituksen ponneton toiminta nuorisotyöttömyyden edessä on hämmentävää. Vuosi sitten jätimme välikysymyksen koskien työttömyyden kasvun pysäyttämistä ja etenkin nuorten työllistämistä. Silloinen työministeri vakuutti, että hallitus toimii aktiivisesti ja monipuolisesti etenkin nuorisotyöttömyyden parantamiseksi. Hallitus vieläpä vakuutti, ettei tarvetta uusien esitysten antamiseen ole.
Hallituksen arvio omien toimiensa riittävyydestä on osoittautunut täysin vääräksi. Välikysymyksen aikaan viime vuoden keväällä nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä oli 31 700. Määrä vain jatkoi kasvuaan ollen pahimmillaan yli 40 000. Tämän vuoden helmikuussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli edelleen noin 35 000. Nämä ovat hurjia lukuja etenkin, kun hallitus väittää toimineensa asiassa oikea-aikaisesti ja aktiivisesti. Yhdenkin nuoren syrjäytyminen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle on suuri tappio, ja sen ehkäisemiseksi pitäisi toimia nykyistä paljon tarmokkaammin. Kaikki kynnelle kykenevät pitäisi saada koulutukseen tai työn syrjään kiinni. Suomi nousee ainoastaan osaamisella ja työtä tekemällä.

Kuluneella viikolla eduskuntaan tuotiin hallituksen lisäbudjetti, jossa viimein osoitetaan lisärahoitusta nuorten työllistämiseen ja kouluttamiseen, työvoimaneuvontaan ja työpajatoimintaan. Tarpeeseen nähden summat ovat edelleen vaatimattomia.

Lisäbudjettiin olisin toivonut voimakkaampaa panostusta myös metsä- ja metalliteollisuuden tukemiseen. Teollisuus elää suurta rakennemuutosta, tähän muutokseen pitäisi myös hallituksen tarttua. Hallituksen pitäisi panostaa voimakkaasti muun muassa metsä- ja metalliteollisuuden tutkimus- ja tuotekehitykseen. Tätä kautta pystyttäisiin lisäämään myös uusia työpaikkoja ja parantamaan työllisyyttä, luomaan taloudellista kasvua ja vahvistamaan talouden tasapainoa.

Hallitus on sivuuttanut yleisen työttömyyden kasvun ja siitä aiheutuvat lisätarpeet ja -resurssit. Myös OECD:n vastavalmistuneen raportin mukaan Suomen panostukset aktiiviseen työllisyyspolitiikkaan ovat jääneet todella vaatimattomiksi.

Työttömyys on kova asia ihmiselle, joka haluaisi tehdä töitä. Työ mahdollistaa toimeentulon ja luo elämässä edellytyksiä moneen asiaan. Pitkittyneen työttömyyden myötä ihmisiä siirtyy yhä enemmän työmarkkinatuen varaan. Työmarkkinatuen taso on niin matala, että sitä joudutaan usein täydentämään toimeentulotuella. Jos pitkäaikaistyötön pääsee aktiivitoimien piiriin, ei hänen taloutensa tästä kuitenkaan parane. Aktiivituki leikkaa toimeentulotukea, joten 100 euron aktiivituella ei siis ole mitään merkitystä kaikkein köyhimmille työttömille. Aktiivituen pitäisi olla toimeentulotukeen nähden etuoikeutettua tuloa, jotta siitä olisi saajalleen hyötyä. Tämä ongelma on hyvin hallituksen tiedossa ja siihen olisi voinut puuttua esim. nyt lisäbudjetin yhteydessä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tehty.

keskiviikkona

Hoitajan vastaanotto säilytettävä maksuttomana!

Eduskunnan käsittelyssä olevassa ns. hoitajareseptissä on paljon hyvää. Tärkeimpänä näen, että nyt säädettävä laki mahdollistaa terveyskeskuksissa joustavan työnjaon hoitajien ja lääkärien välillä. Näin parannetaan hoidon saatavuutta ja saadaan sekä hoitajien että lääkäreiden osaaminen paremmin hyödynnettyä asiakkaiden parhaaksi. Työelämän järkeviä käytäntöjä on syytä tukea tarvittaessa lainsäädännöllä.

Periaatteessa siis suhtaudun hoitajien rajattuun reseptinkirjoitusoikeuteen myönteisesti. Systemaattista arviointia ja seurantaa on syytä tehdä ja sitä tarvitaan, jotta lain perimmäinen tavoite tulee käytännössä toteutumaan.

Hallituksen esityksessä on kuitenkin parantamisen varaa, kuten sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessakin saimme tietää. Valiokunta nosti mietinnössään(StVM 2/2010) hyvin esiin näitä epäkohtia ja kehittämisen suuntia, joihin tulee puuttua. Esimerkiksi tietojärjestelmien kehittäminen niin, että sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuksista on apteekeissa riittävät tiedot, on välttämätöntä. Potilasturvallisuudesta ei saa tinkiä! On myös tärkeää, että lääkkeenmääräämiskoulutukseen varataan riittävät voimavarat. Tavoitteena tulee olla, että koulutuksesta tulisi osa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

Me sosialidemokraatit jätimme mietintöön kuitenkin vastalauseen. Emme voi hyväksyä sitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon ujutetaan jälleen uusi asiakasmaksu. Hallituksen linjana on koko vaalikauden ollut nostaa jatkuvasti erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Nyt hallitus vielä laajentaa maksupohjaa ottamalla uuden asiakasmaksun käyttöön. Tämä on täysin vastoin asiakkaiden ja potilaiden tasavertaista mahdollisuutta saada tarvittavaa hoitoa. Sitä on mahdoton hyväksyä.

Sairaanhoitajan työ on potilaan ja asiakkaan kokonaisvaltaista palvelua ja hoitoa, johon kuuluvat sekä ennalta ehkäisevä työ että varsinainen hoito. Tästä syystä maksujen periminen sairaanhoitajan palveluista ei ole sopusoinnussa kansanterveystyön perusajatuksen kanssa eli sen, että terveydenhuollon painopiste on sairauksien ennaltaehkäisyssä ja terveydenedistämistyössä. Vaikka tarkoituksena olisikin säilyttää ennalta ehkäisevät palvelut maksuttomina, on hoidollisten ja ennalta ehkäisevien toimenpiteiden erottaminen toisistaan käytännössä mahdotonta.

Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa korkeampia kuin muualla Euroopassa. Asiakasmaksut ovat kovia etenkin pienituloisille, vanhuksille, työttömille ja pitkäaikaissairaille. Terveyserot hyvä- ja pienituloisten välillä ovat jatkuvassa kasvussa. Silti nykyhallitus on jo monta kertaa nostanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, eikä ole myöskään aidosti tukenut kuntien mahdollisuuksia järjestää peruspalveluita asukkailleen.

Mietinnössä ja vastalauseessa puutumme myös ravitsemusterapeuttien tilanteeseen. Ravitsemusterapeuttien työ on tärkeää, usein ennalta ehkäisevää työtä, johon todella kannattaisi kunnissa panostaa. Tiedämme hyvin, kuinka suuri vaikutus oikealla ravinnolla ja ravitsemuksella on ihmisten hyvinvointiin ja erilaisiin sairauksiin, muun muassa sydäntauteihin, verenpaineeseen, diabetekseen, allergioihin, keliakiaan; listaa voisi jatkaa. Käytännössä oikealla ja asiantuntevalla ravinnolla vaikutetaan lähes kaikkien sairauksien hoitoon. Ravintoterapeuttien työn vaikuttavuutta tulee myös olennaisesti parantaa säätämällä heille oikeus määrätä potilailleen lääkärin tarpeellisiksi katsomia kliinisiä ravintovalmisteita.

lauantaina

Reumapotilaiden laadukas hoito turvattava!

Heinolassa sijaitseva Reumasäätiön sairaala on hakeutumassa konkurssiin talousvaikeuksien vuoksi. Kunnat ovat talousahdingossaan vähentäneet palvelujen ostoja Reuman sairaalasta ja Kela on valinnut kuntoutuspalvelujen tuottajiksi kilpailutusten jälkeen halvempia vaihtoehtoja.

Vaativaa hoitoa tarvitsevien potilaiden näkökulmasta akuutti ongelma on, etteivät he saa nyt mitään hoitoa eikä jatkosuunnitelmista ole tietoa. Potilaita ei voi kohdella näin!

Suuri kysymys on, miten Reuman sairaalan toimintojen mahdollisen alasajon myötä korkeatasoinen, oikea-aikainen ja vaikuttava reumahoito voidaan enää taata. Reumaosastoja on monissa sairaaloissa, mutta ydinosaaminen, reumasairauksien ortopedia, lasten reuman hoito ja vaikeaa reumaa sairastavien kuntoutusta järjestetään vain Heinolassa. Reuman sairaala toimii myös opetussairaalana ja on maailmanmitassakin kovan luokan osaamiskeskus.

Jos reumasairauksien hoitoa voimakkaasti hajautetaan, on olemassa vaara, etteivät erillään toimivat sairaalat saavuta leikkauksiin tarvittavaa riittävää osaamista ja kokemusta. Opetus ja osaamisen kehittäminen on hajautetussa mallissa vaikeaa. Kun reumaa yritetään säästösyistä hoitaa eri paikkakunnilla, hoitoon pääsy saattaa viivästyä, mikä nopeuttaa reuman aiheuttamia vaikeita ja vakavia vaurioita.

Mielestäni Reumasäätiön sairaalan tulevaisuus on kansallisesti ratkaistava asia. Akuutti rahoituskriisi on ratkaistava, mutta on myös toimittava pitkäjänteisesti. Esim. asetuksella voitaisiin määritellä vaativan reuman hoidon taso siten, että turvattaisiin laadukas hoito ja Heinolan tulevaisuus. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa menettää Reuman kaltaista huippuosaamiskeskusta.

perjantaina

Eroon toimeentulotukiriippuvuudesta

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elää tänään satoja tuhansia ihmisiä köyhyydessä sinnitellen päivästä toiseen. Yhä useammin ihmiset ja perheet joutuvat paikkaamaan toimeentulotuella ensisijaisten tukien – kuten asumistuen ja työttömyyspäivärahan – pienuudesta johtuvia aukkoja, vaikka toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi tueksi.

Ongelma on, että toimeentulotuesta on tullut useammin ihmisten perustoimeentuloa jatkuvasti täydentävä tukimuoto. Ensisijaisten etuuksien riittämätön taso tai etuuksien maksun viivästyminen on tuonut tämä laman aikana arviolta 100 000 uutta asiakasta toimeentulotuen piiriin.

Tutkimusten mukaan ensisijaiset etuudet ja verotus oikein yhteen sovitettuna ehkäisevät tarvetta toimeentulotukeen. Vähentämällä painetta toimeentulotukiluukuilla voitaisiin kunnissa myös tehostaa sosiaalityön tekemistä ja sen vaikuttavuutta.
Valitettavasti hallituksen asettama SATA-komitea, jolta odotettiin suurta sosiaaliturvauudistusta, epäonnistui sekä peruspäivärahojen että asumistuen tason nostamisessa. Yhteinen tahtotila hallituksessa on ollut helppo saavuttaa kun kyse on ollut pienten ryhmien omistuksia koskevista veronkevennyksistä. Sen sijaan köyhyyden kovan ytimen purkamiseen ja pienituloisten aseman parantamiseen tahtoa ei ole löytynyt riittävästi.

Toimeentulotuella elävällä ihmisellä on käytettävissä menoihinsa asumiskulujen jälkeen noin 12 euroa päivässä. Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla on vaikeaa. Se lisää riskiä syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunnassamme on kova pärjäämisen ilmapiiri eikä sosiaaliturvajärjestelmämmekään tahdo joustaa ihmisten monenlaisiin elämäntilanteisiin. Järjestelmästä tippuvaa ihmistä jäykät systeemit helposti pallottelevat ja nitistävät.

Yhdeksi ratkaisuksi tähän ongelmaan on nostettu toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelaan. Näin se tulisi automaattisesti ensisijaisten etuuksien päälle, silloin kun niiden taso jää liian matalaksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei mielestäni ole lopulta kestävä ratkaisu. Se hukkaisi paikallisen toimeentulovastuun kansalliselle tasolle ja saattaa hukata myös ison osan sosiaalityön asiakkaista. Byrokratiakaan ei automaattisesti vähenisi, kun harkinnanvaraiset toimeentulotuen muodot joka tapauksessa olisivat kunnan vastuulla. Pidempiaikaisessa toimeentulotuessa huomioidaan myös varallisuus ym., joten erilaisten selvitysten tekeminen siirrettäisiin vain toisen viranomaisen tutkittavaksi.

Paras ja toimivin ratkaisu toimeentulotukiriippuvuuden katkaisemiseksi olisi ensisijaisten etuuksien tason nostaminen. Työttömän päiväraha riittäisi elämiseen ja asumistuki asumiseen. Tarvittaessa lisätukea saisi toimeentulotukijärjestelmän kautta. Kaiken kaikkiaan sosiaaliturvan ongelmia pitäisi keskittyä ratkaisemaan sisältöjen kehittämisen kautta sen sijaan että kehitellään jokaiseen kysymykseen uusi hallinnollinen järjestely.

torstaina

Pienituloisten toimeentulo

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elää tänään 700 000 ihmistä köyhyydessä. He ovat työttömiä. He ovat lapsia ja nuoria. Suomessa 150 000 lasta elää köyhässä perheessä.
He ovat eläkeläisiä ja omaistaan hoitavia. He ovat sairaudesta kärsiviä, opiskelijoita, maahanmuuttajia, pätkätyöntekijöitä ja pienyrittäjiä.
Ihmisten mahdollisuus saada julkisia palveluita on vaikeutunut. Ihmiset jätetään selviytymään yksin, esim. omaishoitajat ilman palveluita ja tarvittavaa tukea. Samalla eriarvoisuus kasvaa ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen vähenee.

Silti porvarihallitus on jakanut verohelpotuksia ennestään jo hyvin toimeentuleville ihmisille. Hallituksella on ollut varaa tehdä miljardin euron aukko sosiaaliturvaan poistamalla työnantajien Kela-maksu.
Nyt suunnitellaan uutta, lähes 500 miljoonan euron veroalennusta yrityksille. – Sinne menevät ne rahat, jotka tarvittaisiin todellisiin työllisyystoimiin ja pienituloisten ihmisten auttamiseen.

Hallitus on jättänyt kunnat oman onnensa nojaan. Kunnat yrittävät talouslaman keskellä hoitaa pitkäaikaistyöttömien työllistämisen, kamppailevat kouluissa ylisuurten luokkien paineessa, sinnittelevät vajaalla henkilöstöllä vanhusten ja lasten palveluissa. - Kunnissa ihmisten pahoinvointia lisäävät säästölistat ovat arkipäivää.

Hallitus murentaa talous- ja veropolitiikallaan yhteiskuntamme kivijalkaa. Hallituksen lukuisat yksittäiset päätökset vievät meitä kohti kahtia jakautunutta yhteiskuntaa. Raha ratkaisee entistä enemmän sen, kuka pysyy terveenä, kuka saa koulutusta ja kuka saa vanhana hyvää hoitoa.

Tämä ei ole sellainen hyvinvointiyhteiskunta, johon ihmiset luottavat ja jonka kehittämiseen me sosiaalidemokraatit olemme sitoutuneet. Eriarvoisuus lisääntyy ja hallitus jakaa kansaa kahtia.

Työttömyys on usein syynä köyhyyteen. Työttömyys on viime vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Nuorisotyöttömyys on lähes kaksinkertaistunut ja pitkäaikaistyöttömyys on sekin selvässä kasvussa. On hämmästyttävää, ettei hallitus ole puuttunut voimakkaammin työttömyyden ehkäisyyn ja nuorisotyöttömyyden kasvuun.

Olisi olettanut, että kun työpaikat yksityisissä yrityksissä ovat vähissä, hallitus panostaisi työllistämiseen valtiolle ja kuntiin, työharjoitteluun, sosiaaliseen yritystoimintaan sekä työttömien koulutukseen ja kuntoutukseen.
Sen sijaan työllisyyteen ripotellaan rahoja vähä vähältä ilman todellista työllisyysstrategiaa.

Ministeri Hyssälä puhuu mielellään työttömän aktiivirahasta. Mutta se ei hyödytä työtöntä, jos hänelle ei ole tarjota aktiivitoimia!

Yhtä tärkeää kuin ihmisten auttaminen kiinni työelämään - on työpaikkojen synnyttäminen ja olemassa olevan työn turvaaminen. Yritysten tukemista ja veroratkaisuja pitää ehdottomasti tarkastella suomalaisen työllisyyden näkökulmasta. Veronalennusten jakaminen omille eturyhmille on vastuutonta.

Työ on työkykyiselle parasta sosiaaliturvaa.
Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan perusajatus on antaa ihmiselle mahdollisuus vaikuttaa itse oman sosiaaliturvansa tasoon. Samalla se kannustaa työn tekemiseen.

Onkin hämmentävää, että ministeri Hyssälän mielestä peruspäivärahan korottamisen esteenä on se, että samalla pitäisi parantaa myös ansioturvan tasoa. – Todella hämmentävää – tietääköhän hallitus, että monet myyjät, tarjoilijat, autonkuljettajat tai terveydenhoidon osaajat joutuvat sinnittelemään 600-700 euron päivärahoilla ja keskimääräinenkin ansiopäiväraha on vain 900 euroa. - Sosiaali- ja terveysministerikin siis katsoo, ettei pienipalkkaisten, osa-aikatyötä tekevien, omalla työllään ansioturvaa kartuttavien ihmisten sosiaaliturvaa tarvitse parantaa. SATA-komitea epäonnistui työttömyyspäivärahojen nostamisessa ja vastuu siitä kuuluu yksiselitteisesti hallitukselle.

Vaatimukset ikääntyneiden työttömyysturvan heikentämisestä poistamalla työttömyysturvan lisäpäivät ovat kohtuuttomia. Näköpiirissä ei ole tilannetta, joka turvaisi ikääntyneiden uudelleen työllistymisen. Me emme voi hyväksyä näitä suunnitelmia, jotka ajaisivat ikääntyneet työttömät köyhyyteen, joka jatkuisi myös eläkkeellä.

Avustusjärjestöjen ruokajonot ovat jo arkipäivää. Pelkästään Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö Helsingissä jakaa ruokaa kahdelle ja puolelle tuhannelle ihmiselle joka viikko. Jonojen pituus on yli kaksinkertainen verrattuna vuoden takaiseen. Ruokajonoja on syntynyt nyt eri puolille Suomea.

Yhä useampi ihminen ja perhe joutuvat turvautumaan säännöllisesti toimeentulotukeen.
Se on viimesijainen turva. Toimeentulotuella ihmisellä on käytettävissä päivittäisiin menoihin noin 12 euroa. Sillä pitää selvitä ravinnosta, puhtaudesta, vaatteista, TV:stä, lehdistä ja puhelimesta, liikkumisesta, lasten syntymäpäivistä ja rikkoutuneesta kodinkoneesta. - Kaikki tämä 12 eurolla. - Pitkäaikainen eläminen tällä tasolla ei ole helppoa. Se lisää herkästi vaikeuksia perhe-elämässä. Se tarkoittaa myös osattomuutta ja toimintamahdollisuuksien kapeutumista. Se lisää sairastumisen riskiä ja huonovointisuutta, mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä riskiä ajautua yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ensisijaisten etuuksien, kuten asumistuen ja työttömyysturvan tason nosto ehkäisevät tehokkaasti toimeentulotuen tarvetta ja auttavat ihmisiä pois köyhyydestä. Tämän pitäisi olla hallituksen tavoite. Valitettavasti hallituksen SATA-komitea ei löytänyt yhteistä tahtotilaa myöskään asumistuen nostamiseen. Siksi köyhyyden kova ydin pysyy ja toimeentulotukiriippuvuus jatkuu yhä edelleen.

Olemme esittäneet pienituloisten asemaan useita parannuksia - perusvähennyksen nostoa 3000 euroon, lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, lapsiperheen toimeentulotuen korotusta, työttömyysturvan lapsikorotusta, asumistuen uudistamista, eläkeläisten asumistuen nostamista.
Kuitenkin hallituspuolueet ovat äänestäneet kumoon ehdotuksemme pienituloisten aseman parantamisesta.

Olemme huolissamme eläkeläisten hyvinvoinnista, heidän osallisuudestaan, toimeentulostaan ja palveluiden saannista. Olemme huolissamme myös siitä, että hallitus on heikentämässä omaishoitajien taloudellista tilannetta.
Olemme myös esittäneet kuntien palveluiden turvaamista ja kehittämistä. Tähänkään hallituspuolueet eivät suostu. Tätäkö on hallitusohjelman lupaama välittäminen ja vastuullisuus?

Hallitus on nostanut eräitä pienimpiä etuuksia. Mutta se ei auta, sillä hallitus on samalla nostanut terveyskeskusten, hammashoidon ja vanhusten palveluiden maksuja. Hallitus halusi myös poistaa maksuttoman päivähoidon kaikkein pienituloisimmilta. Hallitus ei ole vieläkään alentanut maksukattoja. Tämän vuoden elokuussa asiakasmaksut nousevat jälleen. Samoin nousevat vuokrat ja muut asumiskulut. Kuntaveroja on korotettu.
Etuuksien nostaminen ei paranna toimeentuloa, jos toisella kädellä viedään pois se mitä toisella juuri annettiin. Hallituksen ansiolista voi kuulostaa hienolta, mutta lopputulos ratkaisee. Ja se ei vakuuta.

Myös terveyserot kasvavat. Hyvätuloiset ovat terveempiä kuin pienituloiset. Asennekampanjat eivät auta, jos asiakasmaksut nousevat ja terveyskeskukseen on viikkojen jono. Perusetuuksien korotuksilla ei osteta mitään yksityisiltä terveysmarkkinoilta.

Voidaan sanoa: millainen lapsuus, sellainen tulevaisuus. Siksi lapsien kasvun ja vanhemmuuden tukemisen pitäisi olla pienen kansakuntamme ykkösasioita. Me tarvitsemme suositusten mukaista neuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa, pieniä ryhmäkokoja, ennakoivaa tukea ja kotipalveluita perheille.

Tasa-arvoinen ja laadukas peruskoulu antaa jokaiselle lapselle edellytykset jatkokoulutukseen ja elämässä pärjäämiseen. Nyt on kuitenkin näkyvissä koulujen eriytyminen. Se pitää nopeasti pysäyttää ja turvata jokaiselle lapselle koulussa oppimisen edellytykset ja tasokas opetus, tarvittava erityisopetus ja yksilöllinen tuki. Meillä ei ole varaa hukata yhtään lasta ja nuorta.

Vanhasen ykkös- ja kakkoshallituksen rahankäyttöä vertailevat laskelmat eivät paranna köyhien hyvinvointia. Totuus on, että kansaa jaetaan nyt kahtia. Laiminlyönnit työttömyyden hoidossa, palveluiden heikentäminen, pitenevät leipäjonot, yhteistä hyvinvointiamme rapauttava veropolitiikka - Toiset vaurastuvat ja saavat lisää vapauksia, toisia uhkaa aineellinen puute ja osattomuus - pahimmillaan jo lapsuudesta lähtien.
Lopputuloksena on Suomen kansan kahtiajako.

maanantaina

Yliopistojen uudesta roolista

Eduskunnassa keskusteltiin torstain täysistunnossa hallituksen esityksestä, joka ennen joulua päätettiin täysistunnossa palauttaa vielä perustuslakivaliokuntaan arvioitavaksi. Kyseessä oli esitys yliopistojen työttömyysvakuutusmaksun väliaikaisesta alentamisesta. Hallitus perusteli esitystään sillä, että se turvaisi yliopistojen taloudellisen tilanteen jotta yliopistot selviytyisivät yliopistouudistuksen lisääntyvistä taloudellisista velvoitteista. Hallituksen toimintatapa on outo. Hämmennystä vielä lisää se, että jo silloin kun yliopistouudistusta valmisteltiin, sivistysvaliokunnassa tuotiin useita kertoja esille huoli siitä, miten turvataan riittävä perusrahoitus, jotta yliopistot selviytyisivät uudesta roolistaan ja velvoitteistaan sekä tehtävistään. Tämän lisäksi jo marraskuussa 2008 sosiaali- ja terveysministeriö huomautti, ettei yliopistolain valmistelussa ole huomioitu työnantajamaksujen muutoksia. Varautumisaikaa olisi siis ollut riittävästi. Hämmennystä herättää myös se, miksi ongelmaan ei puututtu ajoissa, kun se kuitenkin oli ministeriön tiedossa.

Ennen joulua käydyssä asiantuntijakuulemisessa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kävi erittäin selväksi, että työttömyysvakuutusmaksun alentamisesitystä vastustivat niin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt kuin myös Työttömyysvakuutusrahasto. Asiantuntijat korostivat, että työttömyysvakuutusmaksun tulee määräytyä yhdenvertaisen periaatteen mukaisesti kaikkien työnantajien osalta. Yksittäisen työnantajan taloudellinen tilanne ei voi olla perusteena poiketa yleisestä maksuvelvollisuudesta. Nyt hallituksen poikkeusesitys tulee vaikuttamaan myös järjestelmään, sen uskottavuuteen ja luotettavuuteen.

Tällä hetkellä voimassa oleva laki on erittäin yksiselitteinen. Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain mukaan työnantaja, joka on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä tapaturmavakuutuslain perusteella, on velvollinen myös maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun, jonka määrä vahvistetaan vuosittain asetuksella. Maksuperusteet ovat laissa selkeästi määritelty: tänä vuonna työnantajan maksu on 0,75 prosenttia palkasta noin 1 800 000 euroon palkkasummasta ja sen ylittävältä osalta 2,95 prosenttia. Tämän määritelmän mukaan yliopistot maksaisivat ylempää maksua.

Nyt hallitus esittää, että yliopistot maksaisivat kuitenkin alemman maksun mukaisesti. Perusteluna tähän on se, kuten on jo sanottu, että hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta turvannut yliopistoille riittävää perusrahoitusta, jolla ne selviäisivät myös työnantajavelvoitteistaan. Nyt hallitus paikkaa omaa tekemättä jättämistään ja mokaansa tällä lailla. Tällaisen kommervenkkilain sijaan hallituksen olisi pitänyt kohdentaa puuttuva rahoitus suoraan yliopistoille ja yliopistojen olisi pitänyt suorittaa nykyisen järjestelmän ja periaatteiden mukaiset työnantajan työttömyysvakuutusmaksut. Nyt hallitus ei kohtele eri työnantajia ja työntekijöitä yhdenvertaisesti.

Lain vaikutukset ovat yliopistoja laajemmat, mikä tekee siitä entistä ongelmallisemman. Koska hallituksen esityksen mukaan yliopistot maksaisivat alemman prosentin mukaista maksua tänä ja ensi vuonna, se aiheuttaa Työttömyysvakuutusrahastossa maksutuloihin 60 miljoonan euron vajeen. Ongelmana on myös palkansaajien ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksun korotukset, jotka on nykylain mukaan säädettävä niin, että ne jakautuvat palkansaajien ja työnantajien keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun välillä tasan. Hallituksen esitys johtaa suuren ristiriitaan tämän periaatteen kanssa, sillä se tarkoittaisi työnantajan keskimääräisen maksun pienempää korotusta verrattuna palkansaajan maksuun. Vielä, jos yliopistojen maksu on vuonna 2011 jo etukäteen määrätty alemman maksun mukaisesti, Työttömyysvakuutusrahaston tulisi korottaa muiden työnantajien maksua niin, että se keskimääräinen maksu nousisi riittävästi suhteessa palkansaajan maksuun. Kyse ei siis ole vain yliopistoista vaan myös työttömyysvakuutusjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja uskottavuudesta.

Yliopistot elävät hyvin epävarmoja aikoja niin taloudellisesti kuin myös toiminnallisesti. Tiedämme myös, että yliopistojen omarahoituksen kerääminen on tuottanut ongelmia, jonka takia yliopistot ovat hakeneet lisäaikaa rahoituksen keräämiseen. Siitä huolimatta hallitus on tehnyt uuden yliopistolain hyväksymisen jälkeen yhä uusia yliopistojen toiminnan ja kehittämisen kannalta epävarmuutta lisääviä lakiesityksiä.
Myös perustuslakivaliokunta toi omassa mietinnössään esiin huolensa yliopistojen perusrahoituksesta. Hallituksen tulisi turvata yliopistojen riittävä rahoitus siten, että niillä olisi myös mahdollisuus huolehtia eri yhteiskunnallisista velvoitteistaan.

lauantaina

Työurien pidentäminen

Eläketurvakeskus julkisti tammikuun viimeisellä viikolla tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten työurat ovat alkaneet pidentyä vuonna 2005 toteutetun työeläkeuudistuksen arvioiden mukaisesti. Se ei kuitenkaan riitä, sillä vuosi sitten sovittiin työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken, että tavoitteeksi on asetettava eläkkeellesiirtymisiän nostaminen kolmella vuodella nykyisestä 59,4 vuodesta vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan monipuolisia toimia, joita pohtimaan asetettiin kaksi ryhmää, joissa oli edustus työmarkkinaosapuolilta ja hallituksesta. Työryhmien määräaika päättyi sunnuntaina.

Työelämän laatuun keskittynyt työelämätyöryhmä sai hyvässä hengessä aikaan tuloksia työelämän kehittämiseksi, työterveyshuollon tehostamiseksi ja nuorten ammatillisten valmiuksien parantamiseksi. Sen sijaan ryhmistä toinen, eläkeneuvotteluryhmä ei päässyt odotettuihin tuloksiin. Neuvottelijoilla tuntui vallitsevan epäselvyys tavoitteista. Elinkeinoelämän keskusliitolle siitä tuli työvoimakustannusten leikkausryhmä, kun taas työntekijäpuoli pysyi alkuperäisessä tavoitteenasettelussa, työurien pidentämisessä kolmella vuodella.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaati mm. ikääntyneiden työttömien työttömyyspäivärahan lisäpäivistä, ns. työttömyysputkesta luopumista. Lisäksi he esittivät, että eläkekarttumaa leikataan ja osa-aikaeläkejärjestelmä lakkautetaan. Ei kovin rakentavaa ajattelua tilanteessa, jossa ihmisten luottamus sosiaaliturvajärjestelmään on muutenkin heikoilla lisääntyvän työttömyyden ja hallituksen arvaamattoman politiikan vuoksi.

Työelämätutkijoiden mukaan keskeinen syy työurien pitenemiseen on koulutuksen ja teknologian tason nousu. Niiden myötä tehdään yhä mielenkiintoisempia ja fyysisesti vähemmän kuluttavia töitä. Työelämää tulisi kuitenkin myös kehittää aktiivisesti. Työtaitojen päivittäminen koulutuksen avulla, työkyvyn ylläpitäminen ehkäisevällä työterveyshuollolla ja kuntoutuksella, työn johtamisen ja organisoinnin kehittäminen sekä työolojen yleinen parantaminen ovat niitä keinoja, joilla voidaan lisätä sekä työn tuottavuutta että työssä viihtymistä. Ja niitä tärkeitä työvuosia.

Työuria tulisi pidentää paitsi loppu- myös alkupäästä. Siltä osin tilanne on nyt erityisen huono, sillä nuorten työttömyys on räjähtänyt käsiin kuluneen vuoden aikana. Jo viime keväänä sosialidemokraatit nostivat eduskunnassa voimakkaasti esiin nuorisotyöttömyyden uhkaavan kasvun ja kovisteli hallitusta siitä, mihin toimiin se ryhtyisi nuorisotyöttömyyden kasvun ehkäisemiseksi. Hallitus vastasi ympäripyöreästi ja vakuutteli toimivansa asiassa. Ja nyt – lähes vuotta myöhemmin – olemme entistä pahemmassa tilanteessa. Hallitus on luvannut nuorisotyöttömyyteen maaliskuisessa lisäbudjetissa rahaa, mutta vielä kestää, ennen kuin ne rahat ovat käytössä. Odottelu voi olla kohtalokasta, onhan hallituksen asettama työryhmäkin havainnut, että nuoret tarvitsevat nopeita toimenpiteitä ja räätälöityjä toimia työllistyäkseen.

On todella valitettavaa, ettei hallitus ole pystynyt tekemään päätöksiä ajassa vaan on ollut näköalaton hallitusohjelmansa vanki. Vaikutukset näkyvät sekä ihmisten hyvinvoinnissa että maamme taloudessa vielä vuosien ajan.