keskiviikkona

Asiakas unohtuu kilpailuhuumassa

Sipilän hallitus julkisti kehysriihensä yhteydessä uusia linjauksia sote-uudistuksesta. On hyvä, että sekavasta kahdeksantoista maakunnan ja viidentoista sote-alueen mallista on nyt luovuttu. Eksoten pitäisi näin voida jatkossakin toimia itsenäisenä, tosin maakuntapohjalta, sillä kuntayhtymä on purettava. Moni asia on silti vielä epäselvä.

Hallituksen sote-muistiossa todetaan aluksi, että maakunta tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse, tai se voi käyttää yksityisen ja kolmannen sektorin palveluita. Toisaalla kuitenkin sanotaan, että erilaisten tuottajien on oltava samalla viivalla, mikä edellyttää maakunnilta palveluiden yhtiöittämistä ja pakottamista kilpailuun. Eksote joutuisikin siis yhtiöittämään ainakin osan palveluistaan. Kilpailutus- ja yhtiöittämisjargonin lomassa kukaan ei kerro, mitä tämä kaikki tarkoittaa asiakkaan ja tämän hoitoon pääsyn kannalta.

Eksoten toimintaa on hiottu monta vuotta, ja alkuinvestointien jälkeen on saatu sekä säästöjä että parempia palveluita. Olisi ehdottoman tärkeää, että Eksote pysyy mahdollisimman yhtenäisenä ja yksityiset tuottajat otetaan palveluvalikkoon hallitusti. Vain tällä tavoin voidaan vahvistaa olemassa olevia palveluita ja lisätä kansalaisten valinnanvapautta. Uudistus ei saa johtaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollosta tulee hallitsematon kokonaisuus.

Hallitus on entistä enemmän korostanut, että uudistuksella täytyy saada kolme miljardia euroa säästöä. Hallituksen muistiossa sanotaan suoraan, että säästöjen saavuttamista ja asiakkaan omaa vastuunottoa ”tuetaan” asiakasmaksujärjestelmällä. Toisin sanoen luvassa lienee yhä uusia korotuksia asiakasmaksuihin.

Kannan suurta huolta siitä, saavatko ihmiset jatkossa tarvitsemansa palvelut tasavertaisesti. Nyt olisi otettava maksukattojärjestelmä uuteen tarkasteluun ja selvittää, miten pienituloisten hoitoon pääsy turvataan. Jokaisella kansalaisella on tuloistaan ja elämäntilanteesta riippumatta oltava mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut, se on sosiaali- ja terveyspolitiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan yksi perimmäisiä tavoitteita. Tästä tavoitteesta ei saa tinkiä!

perjantaina

Opintotuki tukee koulutuksen tasa-arvoa

Opintotukeen on luvassa jälleen uusia leikkauksia. Selvitysmies Roope Uusitalon mukaan opintorahaa tulisi leikata neljänneksellä 250 euroon kuukaudessa, tukikuukausia tulisi vähentää ja tuen ehtoja tiukentaa. Esitys on epäoikeudenmukainen ja vie monelta mahdollisuuden korkeakouluopintoihin.

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti pienituloisia. Riittävällä toimeentulolla on suuri merkitys opiskelijan arkeen, opintojen etenemiseen sekä muuhun elämään. Jatkuva pohdinta rahojen riittämisestä ruokaan, asumiseen ja muihin pakollisiin menoihin vaikeuttaa opintojen suorittamista, aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja ahdistusta sekä pitkittyneenä vaikuttaa myös sairastumiseen ja syrjäytymiseen.

Jos opiskelija ei saa riittävää opintopistemäärää kerättyä, maksetut opintotuet peritään takaisin. Onkin syytä olettaa, että leikkaukset tulevat lisäämään takaisinperintöjä, joita tehdään jo nyt noin kymmenelle prosentille tuensaajista. Toimeentulonsa turvatakseen opiskelijan on tällöin käytävä töissä ja samalla kerrytettävä riittävät opintopisteet, jotta saisi jälleen opintorahaa ja voisi keskittyä opintoihin. Tästä syntyy vaikeasti hallittava oravanpyörä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat perheelliset opiskelijat, jotka ovat jo nykyisessä järjestelmässä jääneet ilman riittävää tukea.

Hallitus sanoo opiskelijoiden investoivan lainarahalla itseensä, mutta muuttuneessa työelämässä sijoituksen tuotto on kaikkea muuta kuin varma. Korkeakoulutettujen työttömyys on noussut 150 prosentilla vuoden 2008 jälkeen. Nuoret eivät ole tyhmiä: he haluavat rakentaa itselleen mahdollisimman turvallista tulevaisuutta eikä ottaa kannettavakseen yli 20 000 euron lainatakkaa, jonka takaisinmaksu on epävarmaa nykyisessä silpputyön yhteiskunnassa.

Ne, jotka saavat opiskeluunsa vanhempiensa tukea, selviävät paremmin. Opintojen maksuttomuus ja riittävä opintotuki ovat kuitenkin taanneet myös muille mahdollisuuden korkeakoulutukseen ja sosiaaliseen nousuun. Pienenä maana Suomella ei ole varaa siihen, että yksikään nuori jäisi koulutuksen ulkopuolelle toimeentulon riittämättömyyden vuoksi. Nyt tämä riski on todellinen.

Vammaiset normitalkoiden maksajina

Sipilän hallitus on julkistanut ”normien purkulistan”, jolla kuntien tehtäviä tullaan karsimaan yli 400 miljoonan euron edestä. Normien purkaminen on sinällään kannatettavaa, jos se tuo toimintaan joustavuutta ja tehokkuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja tuo sitä kautta myös säästöjä. Nyt näin ei kuitenkaan tapahdu. Kyse on leikkauksista, joiden kohteeksi ovat jälleen joutuneet vanhukset ja vammaiset.

Hyväksyimme viime kaudella vanhuspalvelulain, jonka tavoitteena oli parantaa vanhusten palveluiden laatua ja saatavuutta. Me tiedämme, että monen vanhuksen palvelut eivät edelleenkään toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laki antaa kuitenkin kunnille selkeät velvoitteet, ja ihmisille paremman oikeusturvan.

Sipilän hallitus on lähtenyt romuttamaan näitä palveluita pala palalta, esim. pienentämällä henkilöstömitoitusta ja nostamalla maksuja. Nyt heikennetään lisäksi alan asiantuntemusta ja luovutaan vastuutyöntekijästä, jonka velvollisuutena on huolehtia vanhuksen tarvitsemista palveluista ja hyvinvoinnista. Miten tämä parantaa palveluiden joustavuutta tai sujuvuutta?

Hallitus poistaa myös yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeuden erityispalveluihin. Vammaisuus ei kuitenkaan poistu ihmisen vanhetessa. Tässä vaikeutetaan pääasiassa pienituloisten, tukea tarvitsevien ihmisten kotona asumista. On hyvin kyseenalaista, syntyykö näin säästöä, sillä tarvittavia palveluita tullaan hakemaan entistä enemmän muista sosiaali- ja terveyspalveluista. Seuraukset näkyvät myös toimeentulotuen ja laitoshoidon tarpeen lisääntymisenä. Tämä ei ainakaan vähennä hallinnollista työtä.

Hallituksen päätös vammaisten lasten kuntouttavan päivähoidon lopettamisesta ei ole mitenkään perusteltavissa. Tavoitteena on oltava, että jokainen lapsi saa tarpeensa mukaisen hoidon myös varhaiskasvatuksessa, ja pitkäjänteisellä kuntoutuksella vammainen lapsi voi elää itsenäistä hyvää elämää kuten muutkin kansalaiset. Vammaispalvelulainsäädännön uudistuksen piti parantaa vammaisten asemaa, nyt näyttää käyvän päinvastoin.

Nollatuntisopimuksilla kierretään työsuhdeturvaa

Eduskunnassa käsiteltiin eilen kansalaisaloitetta, jossa esitetään ns. nollatuntisopimusten kieltämistä.

Mielestäni kansalaisaloite on erittäin tärkeä, sillä se tuo esille yhden epäoikeudenmukaisen työelämässä olevan ongelman, johon täytyy vastata oikeudenmukaisella lainsäädännöllä. Nollasopimusten korjaaminen oli sosialidemokraattien vaalitavoitteessa vuonna 2015, ja otimmekin ilolla kansalaisaloitteen vastaan eduskunnassa.

Vuonna 2014 nollatuntisopimuksella työskenteli 83 000 palkansaajaa. Näihin sopimuksiin liittyy monenlaisia ongelmia, kenttä on hyvin kirjava. Nollasopimukset ovat työsuhteita ilman työsuhdeturvaa. Nollasopimuksessa määritellään arvioitu tuntimäärä, joka voi vaihdella nollasta kokopäivätyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja voi pudottaa tunnit nollaan, mikä todellisuudessa merkitsee työn ja toimeentulon loppumista, mutta samalla työntekijä on sidottu sopimukseen. Valta on siis työnantajalla.

On totta, että reilu kolmannes nollatuntisopimuksella työskentelevistä on opiskelijoita, ja monille heistä tämä tilanne järjestyy erittäin hyvin. Toisaalta nollasopimuksia käytetään myös puhtaasti työsuhdeturvan kiertämistarkoituksessa tilanteissa, joissa työnantajalla olisi työtä tarjolla säännöllisesti. Näissä tilanteissa tulisi tehdä toistaiseksi määritelty työsopimus, joka turvaisi vakituisen työpaikan. Tilastokeskuksen mukaan lähes kolmasosa nollatuntityöntekijöistä tekee täyttä viikkotyöaikaa. Juuri tällaiseen toimintaan on syytä puuttua lainsäädännöllä.

Nollatuntityöntekijä on työelämässä heikoilla. Hän on hyvin pitkälle riippuvainen työnantajasta, ja tilanteet voivat muodostua hyvinkin hankaliksi. Töitä ei välttämättä tarjota viikkokausiin, palkkaa ei saa tai työtunteja tulee satunnaisesti. Ongelmana on myös se, ettei irtisanoutuessa saa työttömyyskorvausta. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, koska kutsu töihin voi tulla koska vain ja silloin on mentävä. Toisaalta toisen työn vastaanottaminen toimeentulon turvaamiseksi on hankalaa, ellei työnantaja suhtaudu siihen myönteisesti ja joustavasti. Riskinä on, että menettää nollasopimuksen tehneen työnantajan tarjoaman työpaikan, joka on kuitenkin mahdollistanut työntekijälle työkokemusta ja pientä toimeentuloa. Tilanne on siis epävarma ja sekava.

Työtuntien epävarmuus tekee varsinkin lapsiperheiden elämästä kohtuuttoman hankalaa. Toisaalta perheen perustaminen on nollatuntityöntekijälle valtava riski. Asuntolainaa tai edes luottokorttia voi olla mahdotonta saada.

Me sosialidemokraatit emme ole estämässä opiskelijoiden tai esimerkiksi osa-aikaeläkeläisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita, päinvastoin. Erilaisia mahdollisuuksia ansaita toimeentulo ja saada työkokemusta on kehitettävä ja parannettava, mutta niiden tulee olla reiluja ja oikeudenmukaisia sekä tarkemmalla lainsäädännöllä selkeytettyjä.

Näkemyksemme mukaan työntekijän toiveesta voitaisiin edelleen sopia pienemmistä tuntimääristä. Joissakin tilanteissa alle 18 tunnin sopimukset voivat hyvinkin tukea ihmisen elämäntilannetta. Tärkeintä tässäkin on, että se hoituu työntekijän toiveiden mukaisesti yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Joustavaan työssäkäyntiin tulee jatkossakin olla mahdollisuus, ja työllistämistä ei pidä vaikeuttaa. Työsuhdeturvan kiertämisen ja laajamittaisen järjestelmän väärinkäytön on kuitenkin loputtava. Tämä lienee meidän yhteinen tavoitteemme aloitteentekijöiden kanssa.

Lähtökohtana on oltava, että työ turvaa jokaiselle riittävän toimeentulon ja työlainsäädäntö turvaa jokaiselle riittävän työsuhdeturvan. Operaatio Vakiduunin teettämässä kyselyssä kaksi kolmesta työntekijästä halusikin kieltää nollatuntisopimukset. Kansalaisaloite on hyvä pohja lainsäädännön uudistamistyölle, jolla estetään nollatuntisopimusten käyttö työsuhdeturvan kiertämiseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli hyvä esimerkki siitä, miten kansalaisaloitteen pohjalta on saatu jatkovalmistelulla hyvä laki aikaiseksi. Toivon, että hallituspuolueet ja eduskunta ottavat tämän kysymyksen vakavasti ja tarttuvat tuumasta toimeen.

keskiviikkona

Eläkeläisköyhyys vaatii täsmätoimia

Eläkkeiden taitettu indeksi on jälleen noussut julkiseen keskusteluun. Keskustelua on kirittänyt kansalaisaloite, jossa toivotaan siirtymistä puhtaaseen palkkatasoindeksiin. Se tarkoittaisi, että työeläkkeitä korotettaisiin vuosittain ansiotasokehityksen mukaisesti. Aloitteen mukaan tällä mm. ehkäistäisiin eläkeläisten köyhyyttä.

Työnantajat ja palkansaajat maksavat eläkemaksua, joka on tällä hetkellä yhteensä noin 24 % palkkasummasta. Suurin osa eläkemaksuista käytetään saman tien eläkkeiden maksamiseen. Vain osa maksuista rahastoidaan. Kun jäämme eläkkeelle, valtaosan eläkkeistämme maksavat vuorostaan sillä hetkellä työssä olevat.

Jos eläkemenoja yhtäkkiä kasvatetaan, nykyiset eläkemaksut eivät enää riitä niiden kattamiseen. Eläketurvakeskus on laskenut, että siirtyminen palkkatasoindeksiin edellyttäisi joko yli viiden prosenttiyksikön korotusta työeläkemaksuun tai tähän asti kertyneiden eläkerahastojen purkamista. Tämä johtaisi siihen, että eläkevarat olisi 2060-luvulle tultaessa syöty. Molemmat vaihtoehdot olisivat epäoikeudenmukaisia tuleville sukupolville. Nuorten on voitava luottaa siihen, että myös heidän eläkkeensä on turvattu tulevaisuudessa.

Palkkatasoindeksi hyödyttäisi eniten hyvätuloisia, ei pienituloisia. Meidän on ensin huolehdittava pieni- ja keskituloisten toimeentulosta. Meidän tulee korottaa takuueläkettä ja kansaneläkettä sekä kohdentaa eläketulovähennys pieni- ja keskituloisiin eläkkeensaajiin.

Lisäksi on kiinnitettävä huomiota eläkkeensaajien erilaisiin arjen menoihin kuten asumiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja lääke- ja matkakuluihin, jotka vaikuttavat eläkkeensaajien toimeentuloon. Samoin kotiin tuotavat sosiaalipalvelut tulisi saattaa asiakasmaksukaton piiriin.

SDP:n syksyllä julkaisemassa vaihtoehtobudjetissa ehdotettiin hallituksen pienituloisiin kohdistettujen leikkausten perumista. Samoin siinä ehdotettiin eläkeläisten verotuksen keventämistä, jotta se olisi samassa linjassa ansioverotuksen kanssa. Lopputuloksena esimerkiksi 1500 euroa kuussa tienaavalle eläkeläiselle jäisi 276 euroa nykyistä enemmän käteen. Palkkatasoindeksillä tällaiseen tulokseen ei päästä.

perjantaina

Perhepolitiikkaa kehitettävä kokonaisuutena

Sipilän hallitus on käynnistänyt lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman. Tarkoituksena on sovittaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka painopiste on ennaltaehkäisevissä palveluissa. Tavoite on kannatettava, mutta hallituksen tavoitteet ja toimenpiteet ovat vahvasti ristiriidassa keskenään. Lapsiperheiden päivittäistä arkea pitäisi tukea, mutta nyt on käymässä päinvastoin.

Päivähoidon maksukorotukset eivät tue vanhempien työssäkäyntiä. Esimerkiksi nelihenkinen perhe, jonka tulot ovat bruttona yhteensä 6000 euroa kuussa, maksaa syksylle suunniteltujen korotusten jälkeen kahden lapsen päivähoidosta viidenneksen nykyistä enemmän eli yhteensä noin 650 euroa kuussa. Maksua määriteltäessä ei huomioida perheen muita menoja kuten asumis- tai lainamenoja. Tämän lisäksi lasten aamu- ja iltapäiväkerhojen maksuja nostetaan 100 prosenttia.

Hallituspuolueet ovat myös asettaneet lapset eriarvoiseen asemaan rajoittamalla lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen, jos toinen vanhemmista on kotona. Osa-aikaiseen hoitoon joutuvalla on lisäksi vaara joutua ylisuureen ryhmään, sillä osa-aikaryhmässä voi olla jopa 39 lasta. Kokopäiväryhmässä enimmäiskoko on 24.

On valitettavaa, että hallitukselta puuttuu kokonaisvaltainen näkemys perhepolitiikan kehittämisestä, joka tukisi myös työllisyyttä.

Suomi poikkeaa lastenhoidossa naapureistaan. Muissa Pohjoismaissa 3-5-vuotiaista lapsista lähes kaikki osallistuvat varhaiskasvatukseen, Suomessa vain noin kolme neljäsosaa.

Ruotsissa kolme vuotta täyttäneille tarjotaan vähintään 15 tuntia maksutonta varhaiskasvatusta viikossa, ja vain tämän ylittävältä ajalta peritään maksu. Tähän suuntaan meidänkin tulisi mennä.

Lisäksi Ruotsi päätti vastikään luopua kotihoidon tuesta tukeakseen tasa-arvoa, naisten työllisyyttä ja maahanmuuttajien kotoutumista. Tukea myös hyödynsi vain pieni osa perheistä.

Suomessakin perhepolitiikkaa on kehitettävä kokonaisuutena. Punaisena lankana tulisi olla lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen, maksujen kohtuullistaminen tukemaan työllisyyttä ja hyvinvointia, sekä vanhempien kannustaminen hoitovastuun jakamiseen.

tiistaina

Hallitus jättää nuoria heitteille

Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt mittavista säästöistä ammatilliseen koulutukseen. Säästöjen toimintalogiikka on mielestäni outo ja totaalisen väärä. Hallitus vaatii ensin 190 milj. euron leikkaukset vuonna 2017 ja tämän jälkeen mahdollisia rakenteellisia uudistuksia vuonna 2018.

Viime viikolla hallitus päätti, että vuoden 2017 säästöt voidaan tehdä joko leikkaamalla yksikköhintoja tai vähentämällä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Kohdistuessaan aloituspaikkoihin säästö voi merkitä jopa 17000 opiskelupaikan vähentämistä. Viime keväänä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja oli yhteensä 47000.

Käytännössä leikkaukset vaikeuttavat monen nuoren mahdollisuutta saada opiskelupaikka peruskoulun jälkeen omalta paikkakunnalta. Myös Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on ilmaissut suuren huolensa säästöjen takia.

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen raju vähentäminen uhkaa lisätä niiden nuorten määrää, joiden osaaminen jää pelkän peruskoulun varaan. Suomessa on jo nyt noin 100 000 alle 30-vuotiasta nuorta, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto. Tutkimuksista tiedämme, että toisen asteen tutkinto on paras tae saada työtä ja ehkäistä työttömyydeltä ja syrjäytymiseltä.

Hallitus leikkaa rajusti myös nuorisotakuuta, etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa. Näiden toimintojen tärkein tehtävä on ollut turvata jokaiselle nuorelle joko työpajatoiminta, koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka. Kritiikistä huolimatta nämä ovat toimineet: esimerkiksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle pystyttiin tarjoamaan jatkopaikka. Näin ei ole aikaisemmin ollut.

Hallituksen toiminta on järjenvastaista, varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin heikommin koulutetuille on tavallistakin vähemmän töitä tarjolla. Hallituksen tulisi tehdä kaikkensa, että jokainen nuori saa itselleen toisen asteen tutkinnon ja sitä kautta voi lähetä rakentamaan elämäänsä eteenpäin. Valitettavasti hallituksen toimenpiteet eivät tue tätä tavoitetta.