perjantaina

Perhepolitiikkaa kehitettävä kokonaisuutena

Sipilän hallitus on käynnistänyt lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman. Tarkoituksena on sovittaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka painopiste on ennaltaehkäisevissä palveluissa. Tavoite on kannatettava, mutta hallituksen tavoitteet ja toimenpiteet ovat vahvasti ristiriidassa keskenään. Lapsiperheiden päivittäistä arkea pitäisi tukea, mutta nyt on käymässä päinvastoin.

Päivähoidon maksukorotukset eivät tue vanhempien työssäkäyntiä. Esimerkiksi nelihenkinen perhe, jonka tulot ovat bruttona yhteensä 6000 euroa kuussa, maksaa syksylle suunniteltujen korotusten jälkeen kahden lapsen päivähoidosta viidenneksen nykyistä enemmän eli yhteensä noin 650 euroa kuussa. Maksua määriteltäessä ei huomioida perheen muita menoja kuten asumis- tai lainamenoja. Tämän lisäksi lasten aamu- ja iltapäiväkerhojen maksuja nostetaan 100 prosenttia.

Hallituspuolueet ovat myös asettaneet lapset eriarvoiseen asemaan rajoittamalla lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen, jos toinen vanhemmista on kotona. Osa-aikaiseen hoitoon joutuvalla on lisäksi vaara joutua ylisuureen ryhmään, sillä osa-aikaryhmässä voi olla jopa 39 lasta. Kokopäiväryhmässä enimmäiskoko on 24.

On valitettavaa, että hallitukselta puuttuu kokonaisvaltainen näkemys perhepolitiikan kehittämisestä, joka tukisi myös työllisyyttä.

Suomi poikkeaa lastenhoidossa naapureistaan. Muissa Pohjoismaissa 3-5-vuotiaista lapsista lähes kaikki osallistuvat varhaiskasvatukseen, Suomessa vain noin kolme neljäsosaa.

Ruotsissa kolme vuotta täyttäneille tarjotaan vähintään 15 tuntia maksutonta varhaiskasvatusta viikossa, ja vain tämän ylittävältä ajalta peritään maksu. Tähän suuntaan meidänkin tulisi mennä.

Lisäksi Ruotsi päätti vastikään luopua kotihoidon tuesta tukeakseen tasa-arvoa, naisten työllisyyttä ja maahanmuuttajien kotoutumista. Tukea myös hyödynsi vain pieni osa perheistä.

Suomessakin perhepolitiikkaa on kehitettävä kokonaisuutena. Punaisena lankana tulisi olla lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen, maksujen kohtuullistaminen tukemaan työllisyyttä ja hyvinvointia, sekä vanhempien kannustaminen hoitovastuun jakamiseen.

tiistaina

Hallitus jättää nuoria heitteille

Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt mittavista säästöistä ammatilliseen koulutukseen. Säästöjen toimintalogiikka on mielestäni outo ja totaalisen väärä. Hallitus vaatii ensin 190 milj. euron leikkaukset vuonna 2017 ja tämän jälkeen mahdollisia rakenteellisia uudistuksia vuonna 2018.

Viime viikolla hallitus päätti, että vuoden 2017 säästöt voidaan tehdä joko leikkaamalla yksikköhintoja tai vähentämällä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Kohdistuessaan aloituspaikkoihin säästö voi merkitä jopa 17000 opiskelupaikan vähentämistä. Viime keväänä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja oli yhteensä 47000.

Käytännössä leikkaukset vaikeuttavat monen nuoren mahdollisuutta saada opiskelupaikka peruskoulun jälkeen omalta paikkakunnalta. Myös Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on ilmaissut suuren huolensa säästöjen takia.

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen raju vähentäminen uhkaa lisätä niiden nuorten määrää, joiden osaaminen jää pelkän peruskoulun varaan. Suomessa on jo nyt noin 100 000 alle 30-vuotiasta nuorta, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto. Tutkimuksista tiedämme, että toisen asteen tutkinto on paras tae saada työtä ja ehkäistä työttömyydeltä ja syrjäytymiseltä.

Hallitus leikkaa rajusti myös nuorisotakuuta, etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa. Näiden toimintojen tärkein tehtävä on ollut turvata jokaiselle nuorelle joko työpajatoiminta, koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka. Kritiikistä huolimatta nämä ovat toimineet: esimerkiksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle pystyttiin tarjoamaan jatkopaikka. Näin ei ole aikaisemmin ollut.

Hallituksen toiminta on järjenvastaista, varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin heikommin koulutetuille on tavallistakin vähemmän töitä tarjolla. Hallituksen tulisi tehdä kaikkensa, että jokainen nuori saa itselleen toisen asteen tutkinnon ja sitä kautta voi lähetä rakentamaan elämäänsä eteenpäin. Valitettavasti hallituksen toimenpiteet eivät tue tätä tavoitetta.

perjantaina

Ruokavaliokorvauksen poistolla ihmeelliset perusteet

Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset ovat päättäneet lakkauttaa keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvauksen 1.1.2016 alkaen. Päätöksellään hallitus kohtelee yhtä sairausryhmää eriarvoisesti verrattuna muihin.

On todella hämmästyttävää, kuinka virheellisin perustein esitystä viedään läpi. Tavoitteena on saada vain säästö ensi vuoden budjettiin. Hallitus vertaa keliakiaa ruoka-allergioihin, mistä ei todellakaan ole kyse. Keliakia on autoimmuunisairaus, kuten reuma, tyypin 1 diabetes tai MS-tauti. Nämä sairaudet ovat Kelan erityiskorvauksen piirissä, mutta keliakia ei. Keliakiaa sairastavat ovat saaneet ruokavaliokorvauksen, koska sairauden ainoa hoitomuoto on ehdoton gluteeniton ruokavalio. Lääkkeitä sairauden hoitoon ei ole. Korvaus on kattanut noin 35 % ruoan lisäkustannuksista.

Ministeriöstä on esitetty, että keliakiaa sairastavat voivat syödä jotain muuta, jos heillä ei ole varaa ostaa gluteenitonta ruokaa. Korvaus on kyseenalaistettu jopa sillä perusteella, ettei voida valvoa, käyttävätkö ihmiset sen nimenomaan gluteenittoman ruoan hankintaan.

Tämä on hämmästyttävää. Jokainen keliakiaa sairastava tietää, että hoitamaton keliakia aiheuttaa monia muita sairauksia kuten osteoporoosia, lapsettomuutta, nivelsairauksia, masennusta ja jopa ohutsuolen syöpää. Nämä puolestaan lisäävät lääkärissä käyntejä, erilaisia tutkimuksia, lääkkeiden käyttöä ja sairauspoissaoloja.

Olen saanut toista sataa sähköpostia ihmisiltä, jotka nyt ihmettelevät, kuinka he selviävät sairauden aiheuttamista kustannuksista. Suuri huoleni kohdistuu ikääntyneisiin, pienituloisiin ihmisiin ja perheisiin, opiskelijoihin, työttömiin, pitkäaikaissairaisiin, joiden sairauskulut ovat suuret. Hallitus kohdistaa heihin monenlaisia leikkauksia ja palvelumaksujen korotuksia, jotka vaikeuttavat heidän selviytymistään arjen asioista. Heille keliakiakorvaus on ollut monessa mielessä erittäin tärkeä.

Ruoka on osa meidän jokaisen hyvinvointia ja terveyttä sekä päivittäistä arkea. Monella pienituloisella keliaakikolla ei pian ole varaa gluteenittomiin elintarvikkeisiin. On kohtuutonta vaatia heitä yhtäkkiä luopumaan ravitsemussuositusten mukaisesta ruokavaliosta.

Hallitus asettaa lapset eriarvoiseen asemaan vanhempien elämäntilanteen perusteella

Sipilän hallitus antoi torstaina asetuksen päivähoidon ryhmäkokojen kasvattamisesta, sekä esityksen lapsen päivähoito-oikeuden rajaamisesta 20 tuntiin viikossa. Oikeus kokopäiväiseen hoitoon säilyy vain, jos lapsen vanhemmat opiskelevat tai työskentelevät kokoaikaisesti. Näillä muutoksilla romutetaan lapsen oikeus tasa-arvoiseen varhaiskasvatukseen Suomessa. Tämän lisäksi hallitus nostaa päivähoitomaksuja.

Kun lapsen oikeus varhaiskasvatukseen muuttuu riippuvaiseksi vanhempien elämäntilanteesta, ollaan hyvin arveluttavalla tiellä. Käytännössä hallitus luo uusia väyliä huono-osaisuuden periytymiselle ja eriarvoisuuden kasvulle.

Ongelmaa syventää se, että samalla heikennetään varhaiskasvatuksen laatua, mm. osa-aikaisia yli 3-vuotiaita lapsia voi samassa ryhmässä olla jopa 39, kun kokopäiväryhmässä lapsia on maksimissaan 24. Neljän tunnin päivittäinen varhaiskasvatus ei velvoita tarjoamaan lapselle lämmintä ruokaa. Tällä hetkellä lämmin ruoka tarjotaan kaikille lapsille. Esityksen mukaisesti perheellä on mahdollista käyttää 20 viikkotuntia valitsemalla lapselle esim. kaksi kymmenen tunnin päivää tai viisi lounaasta tai päivälevosta alkavaa iltapäivää. Lounaan jälkeen lapsella ei olisi kuitenkaan mahdollisuutta pedagogiseen varhaiskasvatukseen.

Hallitus on unohtanut totaalisesti lapsen oikeuden ja näkökulman. Hallitus jakaa lapset jo pienestä pitäen eri leireihin ja sitä kautta luo eriarvoisuutta lasten välille ja lasten elämänkaareen.

Työttömyys jo sinällään on erittäin suuri kysymys ja vaikeus perheessä. Nyt hallitus rankaisee perheen työttömyydestä myös lasta.

Varhaiskasvatusta on pidetty ennen kaikkea koulutuksen tasa-arvoa edistävänä, kustannustehokkaana investointina syrjäytymisen ehkäisyssä. Säästöjen myötä on suuri vaara, että oikeus varhaiskasvatukseen heikkenee juuri niillä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Näillä huonosti harkituilla päätöksillä aiheutetaan entistä suurempia menoja tulevaisuudessa, puhumattakaan siitä mitä nämä päätökset vaikuttavat yksittäisten lasten elämään.

maanantaina

Lapsiperheköyhyys kasvaa

Lapsiperheiden köyhyys tulee kasvamaan hallituksen leikkausten vuoksi. Moni heikennyksistä kumuloituu samoille perheille ja lapsille.

Hallitus on päättänyt leikata työllisyysmäärärahoista, koulutuksesta, opintorahasta, työttömyysturvasta, sairauspäivärahoista. Hallitus nostaa myös päivähoidon maksuja ja aamu- ja iltapäivähoitomaksuja, leikkaa vanhempainpäivärahoja sekä jäädyttää lapsilisät. Tämän lisäksi, jos perheessä on sairautta, vanhempien asiakasmaksut nousevat, lääkekorvaukset pienenevät, matkakorvausten omavastuu nousee. Näillä kaikilla on erittäin suuri merkitys lapsiperheiden toimeentuloon sekä hyvinvointiin.

On selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa joudutaan tekemään säästöjä. Tästä syystä olisi ollut entistäkin tärkeämpää, että hallitus olisi tehnyt lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvat vaikutusarvioinnit ennen lopullisia esityksiä. Niitä ei ole tehty ja seuraukset ovat karmaisevia. Päätösten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Tutkimukset osoittavat, että laadukkaalla varhaiskasvatuksella on erittäin suuri merkitys lapsen kehitykseen, ja siitä hyötyvät erityisesti heikommassa asemassa olevat lapset. Siksi on pidetty tärkeänä, että lapsilla on tasa-arvoinen oikeus varhaiskasvatukseen. Nyt tätä oikeutta rajataan työttömien tai vanhempainvapaalla olevien vanhempien lapsilta, eli lapsen oikeuksia heikennetään vanhempien elämäntilanteen perusteella.

Samalla varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusta heikennetään, minkä seurauksena lastentarhanopettajilla ja muulla hoitohenkilökunnalla ei ole enää riittävästi aikaa jokaiselle lapselle. Aikuisen syliä ja turvaa on vähemmän kuin nykyisin. Toivottavaa olisi, että kunnissa tähän suhtauduttaisiin kriittisesti eikä heikennyksiä tehtäisi.

Työssäkäyviä köyhiä on Suomessa arviolta yli puoli miljoonaa. Pienituloisissa perheissä asuu 160 000 lasta. Varsinkin näiden perheiden näkökulmasta hallituksen päätökset ovat epäoikeudenmukaisia ja eriarvostavia. Meidän on vahvistettava työllisyyttä ja tasapainotettava taloutta, mutta sitä ei pidä tehdä yhteiskunnan heikoimpien kustannuksella.

perjantaina

Sairaana töihin?

Sipilän hallituksen viime viikolla esittelemät säästötoimet kohdistuvat ennen kaikkea pienituloisiin palkansaajiin. Lomien, ylityö- ja sunnuntaikorvausten sekä sairauslomakorvausten leikkaaminen merkitsee vuorotyöläiselle eri arvioiden mukaan yli viiden prosentin palkanalennusta. Monen valmiiksi pienipalkkaisen työntekijän kuukausiansiosta katoaa kertaiskusta yli sata euroa.

Hallitus on julkistanut päätöksensä, mutta toimenpiteiden vaikuttavuudesta emme tiedä mitään. Tältä kannalta huolestuttavimpia yksityiskohtia paketissa on ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus. On hyvin epäselvää, mitä ongelmaa tällä yritetään ratkaista, sillä Suomessahan sairauspoissaolojen määrä on pysynyt pitkään hyvin vakaana. Ongelmana on pikemminkin se, että sairauslomajaksomme ovat kansainvälisestikin katsoen melko pitkiä. Tähän taas ei vaikuteta rankaisemalla ihmisiä sairastamisesta, vaan panostamalla henkilöstöön, työhyvinvointiin ja työskentelyergonomiaan. Eli toimenpiteillä, joiden vaikuttavuudesta on jo olemassa tietoa.

Sairauskarenssi voi toki vähentää poissaoloja, mutta vain sen takia, että pienituloisella ei ole varaa palkattomiin päiviin. Onkin paikallaan kysyä, kuka hyötyy siitä, että sairaanhoitajat, lastentarhanopettajat ja myyjät tulevat sairaana töihin? 

Kenties pahimmin säästötoimista kärsii sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Tiedämme, että merkittävä osa alan työntekijöistä harkitsee jo valmiiksi alan vaihtoa. Väestön vanhetessa sosiaali- ja terveysalan osaajia tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Laajamittaiset heikennykset palkkaan ja työehtoihin eivät ainakaan paranna alan houkuttelevuutta, minkä seurauksena palveluiden saatavuus heikkenee entisestään.

Erikoisinta on, että vielä viime vaalikaudella sekä keskusta että työväenpuolueeksi julistautunut perussuomalaiset tyrmäsivät oikopäätä kokoomuksen ehdotukset ensimmäisen sairauspäivän karenssista ja sunnuntailisien leikkauksista. Myöskään vaalien alla tällaisista toimenpiteistä ei pukahdettu sanaakaan. Ei ihme, että moni kokee nyt tulleensa huijatuksi.

torstaina

Hallitus keliaakikon kukkarolla

25.6.      - Hallituksen suunnitelma leikata kokonaan pois keliakiakorvaus on ollut kova isku maamme kymmenille tuhansille keliakiaa sairastavalle ihmiselle ja heidän perheilleen. Korvaus on ollut tasoltaan matala ja tähän saakka edunvalvonta onkin perustellusti keskittynyt tason nostamiseen ja korvauksen indeksiin sitomiseen. Nyt olemme ihan uudenlaisessa tilanteessa kun hallitus on arvioinut, että vähäisenkin tuen voi leikata kokonaan pois. Tämä on hyvin hämmentävää ja käytännössä tekee keliaakikoista pitkäaikaissairaiden ihmisten erityisen ryhmän, joka ei saa mitään tukea sairautensa hoitoon. Ihmisiä tulisi kohdella yhdenvertaisesti, mutta keliaakikot uhkaavat nyt jäädä muita huonompaan asemaan.

Olen vetänyt eduskunnassa viime vuodet keliakiaverkostoa ja minut on kesäkuussa valittu jatkamaan verkoston puheenjohtajana. Olemme ryhmänä jo toimittaneet sosiaali- ja terveysministeri Mäntylälle vetoomuksen ruokavaliokorvauksen puolesta. Ministerin kommentointi ei meitä - ainakaan oppositiossa - tyydyttänyt ja osa meistä verkoston aktiiveista onkin tänään jättänyt ministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen asiasta. Vaikuttamisella on nyt kiire, sillä hallituksen suunnitelmien mukaan ruokavaliokorvaus lakkautetaan 1.1.2016 alkaen.

Tämä on hallitukselta lyhytnäköistä terveyspolitiikkaa kun yksi hallitusohjelman kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Korvauksen lakkauttaminen on täydellisessä ristiriidassa terveyttä ja hyvinvointia edistävien sekä eriarvoisuutta vähentävien tavoitteiden kanssa.

Kirjallisessa kysymyksessä painotamme keliakian luonnetta sairautena, joka ei ole itseaiheutettu, ei ole ennalta ehkäistävissä ja jonka ainoa hoito on lääkärin määräämä tarkka gluteeniton ruokavalio. Jos ruokavaliokorvaus poistetaan, monella keliaakikolla ei ole yksinkertaisesti enää varaa noudattaa lääkärin määräämää gluteenitonta, mutta ravitsemuksellisesti monipuolista, ruokavaliota. Korvauksen poistaminen heikentää myös hoitomotivaatiota, mikä voi johtaa välinpitämättömyyteen ruokavaliossa. Kaikki poikkeamat hoidossa voivat käynnistää etenevän tulehduksen ohutsuolessa. Terveysongelmien lisääntyminen kasvattaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta ja mitä vaikeammaksi tilanne käy, sitä kalliimpaa on oheissairauksien hoitaminen.

Ministeri on viitannut toimeentulotukeen ratkaisuna pienituloisten keliaakikkojen tilanteeseen. Olemme keliakiaverkostossa jo aiemmin kiinnittäneet huomiota ongelmaan, joka tällaiseen ”ratkaisuun” liittyy.
Pienituloinen keliakiaa sairastava voi hakea toimeentulotukea ruokavaliohoidon ylimääräisiin kustannuksiin, jos hän täyttää toimeentulotuen asiakkuuden yleiset kriteerit. Toimeentulotuki on kuitenkin tarkoitettu tilapäiseksi ja viimesijaiseksi tueksi, joten toimeentulotuella ei voida paikata tai korvata keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvausta. Keliakiaa sairastavien mahdollisuus hoitaa itseään ja terveyttään ei voi olla toimeentulotuesta riippuvainen. Lisäksi ruokavaliohoidon kustannusten huomioimisessa toimeentulotuessa on ilmennyt suuria ongelmia sen harkinnanvaraisuudesta johtuen. Yhä harvempi kunta huomioi kustannuksia.

Ministeri Mäntylä saakin nyt vastata kysymykseen:
"Onko hallitus arvioinut ruokavaliokorvauksen poistamispäätöksen seurauksia, kuullut asiantuntijoita päätöstä tehdessään ja onko se tietoinen päätöstensä kustannusvaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin ja vaikutuksista keliakiaa sairastavien terveydelle?"

Päätösten vaikuttavuutta pitäisi todella pystyä arvioimaan vähän laajemmasta näkökulmasta ja yhtä budjettivuotta pidemmälle. Pelkään pahoin, että tämä hallituksen päätös näyttää lopulta julkiselle taloudelle lisääntyviä kustannuksia - ja ihmisille heikompaa terveyttä.