keskiviikkona

Budjetin 2014 käsittely eduskunnassa

Ensi vuoden budjetin käsittely aloitettiin tiistaina eduskunnassa. Yleispuheenvuorossa nostin esiin etenkin kasvun tukemiseen liittyviä toimia:

   Elämme taloudellisesti vaikeita aikoja. Valtiovarainministeri Urpilaisen sanoin taloudessamme on vaikea kolmoishaaste eli samalla, kun rakenteelliset kysymykset kasaavat ongelmia, myös julkisen talouden kestävyysvaje ja vaikea taloussuhdanne lisäävät vaikeuskerrointa. Tässä tilanteessa on haastavaa vahvistaa talouden kasvun edellytyksiä ja hyvinvoinnin turvaamista.   
   Hallitus on kuitenkin onnistunut tekemään ensi vuodelle tasapainoisen budjettiesityksen ja luonut meille vahvaa uskoa tulevaisuuteen sopimalla elokuun lopussa rakennepoliittisesta ohjelmasta, jolla aletaan kuroa kestävyysvajetta umpeen. Tätä tekemisen henkeä on täydentänyt myös työmarkkinajärjestöjen löytämä maltillinen tulosopu, joka lisää vakautta ja ennustettavuutta. Lisäksi lisäbudjetti antaa puolen miljardin edestä elvytyslääkettä taantumaan. Kyse on siis laajasta, isosta kokonaisuudesta.   
   Ensi vuoden budjetin ytimessä ovat panostukset työllisyyteen ja kasvuun, yrittäjyyteen ja osaamiseen. Kevään kehyspäätöksen yhteydessä päätetyt yhteisö- ja osinkoverouudistukset tulevat vuoden alussa voimaan. Yhteisöverokantaa alennetaan 20 prosenttiin ja samalla osinkotulojen verotusta muutetaan. Näillä toimilla rohkaistaan yrityksiä kasvuun, investointeihin ja ennen kaikkea uusien työpaikkojen luomiseen. Veropohjaa myös tiivistetään muun muassa poistamalla edustuskulujen vähennysoikeus ja rajoittamalla korkomenojen vähennysoikeutta. Nyt, kun uudistukset tulevat voimaan, meidän pitää vielä saada synnytettyä se positiivinen ajattelun kierre, joka rohkaisee yrittämään ja yrityksiä kasvamaan. Se ei ole vain yrittäjien asia, vaan se on meidän kaikkien yhteinen asia.   
  Hallitus satsaa vahvasti kasvuun. Satsauksia sisältyy myös lisäbudjettiin, jossa muun muassa homekoulujen ja sairaaloiden korjauksiin on varattu 50 miljoonaa. Se ei ratkaise ongelmia kaikkialla mutta on merkittävä satsaus terveelliseen ympäristöön. Rakentamisen puolella erityisryhmien asuntojen rakentamiseen ja korjaamiseen lisätään normaalin korkotuen lisäksi 120 miljoonaa euroa investointiavustuksia. Tiedämme hyvin, millaisia haasteita aiheuttaa esimerkiksi kehitysvammaisten asumisohjelman toteuttaminen ja toisaalta ikääntymiseen liittyvät muuttuvat asumistarpeet. On tärkeää tehdä satsauksia näihin kohteisiin laitospaikkojen vähentyessä ja muistisairaiden vanhusten määrän lisääntyessä. Meidän on kehitettävä erilaisia asumismuotoja tukemaan ihmisten hyvää elämänlaatua.   
   Ensi vuonna käynnistetään kasvurahoitusohjelma, jolla vauhditetaan pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä tuetaan pääomasijoitusmarkkinoita. Uusi Kasvurahastojen rahasto perustetaan, minkä kautta arvioidaan saavutettavan yhteenlaskettuna lähes miljardin euron pääoma, tavoitteena siis kasvuyrityksiin sijoittaminen. Siemenvaiheen yritysten rahoittamiseksi perustetaan puolestaan uusi kasvurahasto erilliseen Tekesin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön. Verotuksen puolella konesalien sähköveroa alennetaan veroluokkaan II vuoden 2014 alusta. Tämä on myös tärkeä kasvua tukeva ratkaisu. Lisäksi rikkidirektiivin sopeuttamista helpotetaan 90 miljoonalla eurolla, jotta voidaan rakentaa nesteytetyn maakaasun terminaaleja.  
   Kymmenen miljoonan lisäpanostus suunnataan Suomen Akatemian kautta etenkin tieto- ja viestintäteknologiaan. Myös julkisten tietovarantojen avaaminen on erittäin hyvä linjanveto. Nyt esitetään joukkoliikenteen reitti- ja aikataulutietojen ja liikenneverkkotietojen maksuttomuutta. Samoin sää- ja tutkatiedot sekä lentokenttähavainnot muutetaan maksuttomiksi. Myös Liikenteen turvallisuusvirastolle ja Tilastokeskukselle on varattu määrärahalisäykset tietovarantojen avaamiseen. Avoin tietoyhteiskunta avaa mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja liiketoimintaan. Toisaalta voidaan merkittävästi keventää hallintoa ja rakentaa tietojärjestelmiä entistä käyttäjälähtöisemmin. Nämä ovat tärkeitä satsauksia monestakin eri näkökulmasta.”

Illalla keskusteltiin mm. Oikeusministeriön hallinnonalasta. Tässä debatissa toin esiin mm. erosovittelun:
    Avioero on aina perheille vaikea asia varsinkin, kun perheessä on lapsia. Meillä on ollut 11 käräjäoikeudessa – mm. Etelä-Karjalassa – kokeilu huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluksi, jossa käytetään asiantuntijoita avustamaan huoltoriitojen sovittelussa. Lasten huoltoon liittyvät riidat ovat usein erittäin vaikeita varsinkin jos lapset joutuvat vanhempien riidan välikappaleiksi.  Nyt kokeilua ollaan valtakunnallistamassa, mikä on erittäin hyvä asia. 

  
Yksi ongelma kuitenkin on, että meillä on pulaa pätevistä, kokeneista sosiaalityöntekijöistä sekä psykologeista, joita tämä työ ennen kaikkea vaatii. Työhön ei voi tulla suoraan koulun penkiltä, vaan se vaatii kokemusta ja lisäkoulutusta. Kysymys kuuluukin, miten kokeilun laajentaminen pystytään tulevaisuudessa toteuttamaan, kun meillä samanaikaisesti on pulaa näistä työntekijöistä. 

  
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi vastauspuheessaan, että asiantuntijoita on tähän mennessä onnistuttu saamaan, ja koulutusta on ollut tarjolla. Tulevana vuonna koulutusta on hänen mukaansa myös tarkoitus lisätä. Hän kuitenkin painotti kunnan tilannetta, että ”kunnassa pitää pitää nyt huolta, että näitä sosiaalityöntekijöitä riittää myös tähän toimintaan”. Lisäksi hän näki vaihtoehtona ostopalvelut, eli ”jos kunnassa ei ole omasta takaa näitä sosiaalityöntekijöitä, niin niitä voi sitten ostaa”.

Tänään budjetin käsittelyssä on tauko 150-vuotisen valtiopäivätoiminnan juhlaistunnon vuoksi. Huomenna jatkamme mm. sosiaali- ja terveysbudjetin käsittelyllä.

Kiljunen kannustaa sote-uudistukseen


tiedote 11.9.2013.    Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) kannustaa Kymenlaakson kuntia etenemään aktiivisesti ja rakentavassa yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamisessa.

- Ei pidä jäädä tuudittautumaan siihen, että ylhäältä sanellaan valmiit ratkaisut. Uudistamisessa pitää ottaa aloite omiin käsiin ja lähteä kehittämisen ja päätöksenteon tielle, Kiljunen toteaa.

- Nyt on tärkeää hakea paikallisesti parhaat ratkaisut prosessien ja rakenteiden kehittämiseksi. Alueen näkökulmasta on löydettävä järkevät ja kestävät mallit toisaalta perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon, sekä toisaalta terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintojen integroimiseksi, Kiljunen linjaa.

- Vaikka Kouvolassa on erityisen vaikea tilanne henkilöstön irtisanomisuhan osalta, on tärkeää että henkilöstö on mukana kehittämistyössä. Heillä on paras asiantuntemus käytännön työhön, Kiljunen arvioi.

Kiljunen muistuttaa, että uudistuksen olennaisin tavoite on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen. Hän nostaa esimerkiksi Kouvolan hyvät käytännöt, joissa on pystytty hakemaan kuntalaisten hyvinvoinnille parhaita ratkaisuja yli hallinnon rajojen.

Kiljunen puhui keskiviikkona Kymenlaakson sosialidemokraattisten yhdistysten aluekokouksessa Kouvolassa.

lauantaina

Sote ja Eksote


Kerroin Etelä-Saimaan haastattelussa (21.5) hallituksen koordinaatioryhmän esityksen vaikutuksista alueemme kuntiin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tältä pohjalta kansanedustaja Kimmo Tiilikainen on esittänyt väitteitä, joita on syytä oikaista.

Ensinnäkin pitää selventää, että kyse ei ole minun mielipiteistäni, vaan hallituksen yhteisestä linjauksesta.

Sote-uudistuksen tärkein tavoite on parantaa palveluita ja vastata tulevaisuuden kasvaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeisiin. Me onnistumme siinä ainoastaan purkamalla hallinnon rajoja, tehostamalla toimintoja, panostamalla ennaltaehkäiseviin toimintoihin sekä laajentamalla yhteistyötä ja vastuuta mm. liikunta-, kulttuuri- ja asuntotoimeen. Sosiaali- ja terveydenhuolto ei saa olla irrallinen osa kunnan muita toimintoja ja palveluita.

Tärkeintä palveluiden kehittämisen kannalta on, että kokonaisvaltainen sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio toteutuu, ei vain perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Kun hallinnollisia rajoja ei ole, palvelukokonaisuuksia pystytään kehittämään nykyistä paremmin ja asiakkaiden palveluiden laatu paranee.

Tavoitteena ei todellakaan ole pilkkoa Eksoten jo hyvin toimivia toimintoja vaan päinvastoin. Tavoitteena on vahvistaa kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuutta.

Etelä-Karjala on yksi sote-alue, johon kuuluvat nykyinen Eksote ja Imatra. Hallitus on linjannut, että jos sote-alueen keskuskaupungissa,  eli tässä tapauksessa Lappeenrannassa, on enemmän kuin puolet alueen asukasmäärästä, on keskuskaupungin toimittava sote-alueen vastuukuntana. Jos keskuskaupungin asukasmäärä on vähemmän kuin puolet, kuntayhtymä on myös mahdollinen hallintomalli. Käytännössä näiden linjausten mukaisesti tämä tarkoittaa Eksoten purkautumista.

On selvää, että alijäämät on katettava ja palveluiden rahoittamiselle on löydyttävä yhteinen ratkaisu.
Olen todella iloinen Imatran ja Lappeenrannan hyvästä yhteistyöstä hakea ratkaisuja maakuntamme sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämiseen. Olemme suurten kysymysten ja haasteiden edessä. Nyt tarvitsemme yhteistä pohdintaa ja rakentavaa keskustelua. Uskon vahvasti, että hyvällä ja avoimella yhteistyöllä saavutamme meitä  kaikkia tyydyttävän ratkaisun.  

perjantaina

Alkuviikon uutisointiin liittyen

 Vielä paluu alkuviikon uutisointiin, lainaus Demarin nettisivulta / STT:n tiedotteesta 19.2.2013.

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen kiistää Ylen tiistaisen tiedon, että häntä oltaisiin kaavailemassa uudeksi peruspalveluministeriksi. Kiljunen sanoi, että SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei ole ollut häneen yhteydessä ministerikierrätykseen liittyen eikä hän itsekään ole ollut asiassa Urpilaisen suuntaan aktiivinen.
– Urpilainen ei ole minulta kertaakaan kysynyt mahdollista ministeritehtävää. Minulla ei ole ollut sellaista tavoitetta, että pyrkisin peruspalveluministerin tehtävään, Kiljunen sanoi STT:lle.
Kiljunen korosti tukeaan nykyiselle peruspalveluministerille Maria Guzenina-Richardsonille (sd.) ja sanoi toivovansa, että tämä voisi jatkaa tehtävässä hallituskauden loppuun.
SDP:n odotetaan kierrättävän ministereitään keväällä. Olisitteko ministerinpaikasta kuitenkin kiinnostunut?
– Kun kysymystä ministerinpaikasta ei ole tullut, en ole asiaa harkinnut, Anneli Kiljunen sanoo.
55-vuotias Kiljunen on toiminut SDP:n kansanedustajana lähes kymmenen vuotta. Lappeenrannasta kotoisin oleva Kiljunen on ollut koko ajan mukana eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
TEKSTI: STT/Demokraatti

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/10279-sdp-n-kiljunen-ministeripuheista-ei-ole-kysytty-en-ole-harkinnut

Joustava hoitoraha tukee työelämään osallistumista


8.2.2103
— Esitys uudesta, joustavasta hoitorahasta on toivottu, raikas avaus. Kun sen yhdistää joustavaan ja laadukkaaseen päivähoitoon, jossa perheet maksavat vain käytetystä palveluajasta, pienten lasten vanhemmille avautuu aiempaa paremmat mahdollisuudet perheen ja työelämän yhteensovittamiseen, kommentoi kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd).
Kiljunen on tyytyväinen kotihoidon tuen kehittämisryhmän esitykseen. Hän arvioi, että esitys on erityisen tärkeä etenkin pitkillä kotihoidon jaksoilla oleville vanhemmille sekä heikosti työelämään kiinnittyneille nuorille äideille, joiden työelämään siirtymistä joustava tuki helpottaa.
— Tarvitsemme kannustimia ja valinnan mahdollisuuksia, jotka lisäävät työelämään osallistumista. Joustavassa hoitorahassa on kyse juuri tällaisesta "työntekoporkkanasta", Kiljunen toteaa.
Kiljusen mukaan myös työelämän pitää huomioida entistä paremmin perheiden tarpeet ja elämäntilanteet.
— Nyt työmarkkinoille onkin saatava aitoja mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, joka myös perustuu joustoon ja hyvään yhteistyöhön ja yhteisymmärrykseen työnantajan kanssa, Kiljunen perustelee.
— Olen vakuuttunut, että tästä hyötyvät kaikki!

Lue lisää: Työryhmän mietintö. 

Koloveden kansallispuiston laajennus turvaa saimaannorpan elämää


Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) on iloinen hallituksen päätöksestä laajentaa Koloveden kansallispuistoa. Laajennuksessa puistoon on tarkoitus liittää laajojen vesialueiden lisäksi mannerrantoja, mikä mahdollistaa yleisöpalvelujen keskittämisen luonnon kannalta mahdollisimman vähän haittaa aiheuttaen.

 - Kansallispuiston laajentaminen on merkittävä etenkin saimaannorpan suojelutoimien kannalta. Koloveden kansallispuisto on myös ainutlaatuinen matkailunähtävyys ja siinäkin mielessä kansallispuiston laajentaminen esitetyllä tavalla on erittäin kannatettavaa, Kiljunen kiittelee.

- Suojelualueiden lisääminen on yksi keino säilyttää lajien monimuotoisuutta ja vaalia suomalaisen järvi- ja metsäluonnon arvoja. Tarvitsemme kuitenkin lisää työtä ainutlaatuisten ja erittäin uhanalaisten lajien, kuten saimaannorpan ja saimaanlohen suojelemiseksi, Kiljunen toteaa.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen on mm. valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen sekä eduskunnan eläinsuojelutyöryhmän puheenjohtaja.

tiistaina

Demari.fi: Eduskunta lisäsi vanhuspalvelulakiin potkua

Vanhuspalvelulaki tuli tiistaina eduskunnan täysistunnon käsittelyyn valiokunnnissa vahvistettuna. Laki muuttui vielä valiokuntakäsittelyssä, kun perustuslakivaliokunta ilmoitti lausunnossaan, että laitoshoidossa noudatettavista henkilömitoituksisista ei voi säätää pelkällä asetuksella, kuten hallitus budjettiriihen yhteydessä päätti. Asiasta täytyy säätää laki.
Riihessä kokoomus ei halunnut, että henkilöstön määrästä säädettäisiin lailla, vaan esitykseen jäi kompromissi, jonka mukaan hallitus seuraa, toteutuvatko suositukset siitä, että laitoksissa on vähintään 0,5 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden.
SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen on erittäin tyytyväinen siitä, että laki on vahvistumassa ja eduskunta antaa hallitukselle toimeksiannon.
- Jo riihen linjaukset olivat hyviä. Mutta eduskunnan käsittelyn jälkeen henkilöstöresurssit ovat entistä selkeämmin kirjatut. Sosiaali- ja terveysvaliokunta edellyttää nyt, että mikäli vuoden 2014 aikana suositukset eivät ole toteutuneet kaikkialla, hallitus antaa asiasta lain. Siksi siitä tulee entistä vahvempi, Kiljunen iloitsee.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/9103-eduskunta-lisasi-vanhuspalvelulakiin-potkua