lauantaina

Oikeudenmukaista turvaa omaishoitajuuteen


Toin perjantaina Eläkkeensaajien Kymen piirin 40-vuotisjuhlaan Kuusankoskelle Sos.dem. eduskuntaryhmän tervehdyksen. Puhuin ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta, sekä etenkin ikääntyvien ihmisten tilanteesta ja vanhuspalvelulaista. Puutuin myös mm. keskustelua herättäneeseen kysymykseen omaishoidon kehittämisestä.
- Me sosialidemokraatit olemme yksiselitteisesti sitä mieltä, että omaishoitajien asemaa on parannettava. SDP on jo pitkään ajanut parannusta omaishoitajien asemaan. Omaishoidon tueksi on oltava riittävästi monipuolisia tukipalveluita, joilla tuetaan niin omaishoitajan kuin -hoidettavankin hyvinvointia ja jaksamista.

Omaishoidon tilanne eri puolilla maata on hyvin kirjava. Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson onkin perustanut kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa valmistelevan työryhmän, jonka tehtävänä on parantaa omaishoitoa ja omaishoitajien oikeusturvaa. Ohjelman toimenpiteet on tarkoitus aikatauluttaa ja tuoda budjettikehyksiin. Ensimmäisiä parannuksia tuodaan jo ensi vuoden budjettiin.
- Omaishoitajien tukipalveluihin on ensi vuodesta alkaen tulossa lisärahaa 10 miljoonaa euroa. Jatkossa on tärkeää, että omaishoidon tuen myöntämisperusteet yhtenäistetään omaishoitajille tasavertaisiksi.

- On tärkeää, että omaishoitajia kohdellaan samalla tavoin. Pelkkä omaishoidon tukipalkkio ei tuo yhdenvertaisuutta, vaan tarvitaan myös tukipalvelut. Peruspalveluministerin työryhmä käsittelee juuri tätä omaishoidon kokonaisuutta.

- Meidän on luotava yhtenäiset kriteerit, joilla arvioidaan, kuka on oikeutettu saamaan omaishoidon tukea, turvattava tukipalkkio ja tarvittavat palvelut, jotka määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Se, kuka tukipalkkion konkreettisesti maksaa, ei ole se olennaisin kysymys, vaan oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu, joka tukee omaishoitajuutta.

perjantaina

Tavoitteena hyvä vanhuus

Käytin Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenvuoron tiistaina 25.9.2012 välikysymyskeskustelussa  ikäihmisten hyvästä hoivasta, monimuotoisista palveluista ja omaishoidosta. Alla puheesta lyhennelmä.
   
Ikäihmisen ihmisarvon kunnioittaminen on Sosialidemokraateille hyvän ikääntymisen peruskivi. Sen turvaamiseksi tarvitsemme toimia yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Myös vanhuslain ytimessä on ikääntyvän oikeuksien ja toimintakyvyn korostaminen. Tärkeintä on, että ihminen saa yksilöllisesti juuri niitä palveluja, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan arjessa.

Palveluiden laadun ja saatavuuden takaamiseksi tarvitsemme osaavaa, monipuolista ja riittävää henkilöstöä ja hyvää johtamista. Vanhusalan houkuttelevuutta on lisättävä ja turvattava riittävästi aloituspaikkoja ja vanhustyön erikoistumislinjoja.

Omaishoidon on oltava aito vaihtoehto läheisen ihmisen hoitamiseen eikä siihen saa ajaa ihmisiä puuttuvien palveluiden takia. Kunnissa on satsattava riittävästi omaishoitoon ja tarvittaviin tukipalveluihin.

Viimeistään nyt on otettava vakavasti paitsi hoidon ja hoivan, myös ennaltaehkäisyn, kuntoutuksen ja esteettömyyden haasteet ja ryhdyttävä toimeen. Terveyttä edistävät palvelut ja työtavat parantavat elämänlaatua ja estävät laitoshoitoon joutumista. Vanhustenhoitoon satsaaminen pitääkin kunnissa ymmärtää myös pidemmän tähtäimen taloudellisena säästönä.

Tarvitsemme myös sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen, jolla turvaamme kuntiin nykyistä paremmat resurssit niin henkilöstön palkkaukseen kuin palveluiden kehittämiseen.

Nyt meillä on ainutlaatuinen tilaisuus saada aikaan hyvä ja aidosti vaikuttava laki turvaamaan vanhusten arvokasta elämää. Esitys vahvistaa ikääntyvien asemaa palveluiden käyttäjinä ja monipuolistaa palveluiden sisältöä. Sosialidemokraatit antavat hallitukselle tässä työssä täyden tuen ja luottamuksen.

Ikääntyminen on huomioitava kaikessa päätöksenteossa

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd) puhui ikääntymisen mahdollisuuksista ja haasteista Espoon Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Soukan palvelutalossa.

- Jotta ikäihmisille voidaan turvata hyvä vanhuus ja riittävät palvelut, ikääntyminen on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Se tarkoittaa toimia kaikilla sektoreilla, niin yhdyskuntasuunnittelussa, kaavoituksessa, rakentamisessa kuin palveluissakin. Ikääntyvällä on oltava oikeus monipuoliseen arkiseen elämään ja turvalliseen vanhuuteen, kansanedustaja Anneli Kiljunen linjaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa henkilöstön tarve kasvaa jatkuvasti. Tämä johtuu paitsi väestön ikääntymisestä ja eliniän pitenemisestä, myös nykyisen henkilöstön eläköitymisestä.

- On kuitenkin selvää, että henkilöstö ei yksin pysty vastaamaan kasvavaan palveluhaasteeseen. Työprosesseissa ja palvelurakenteissa on myös tehtävä muutoksia mm. vahvistamalla moniammatillista työtä ja lisättävä vanhustyön vaikuttavuutta. Viimeistään nyt pitää ottaa kaikkialla vakavasti ennaltaehkäisy, terveyden ja toimintakyvyn tukeminen sekä kuntouttava työote, Kiljunen painottaa. – Muuten emme tulevaisuuden haasteista selviä.

- Kaikki ymmärtävät monipuolisten palveluiden tarpeen ja tunnustavat tavoitteen kotona asumisen vahvasta tukemisesta. Kyse on siitä, miten se näkyy käytännön politiikassa. Kunnissa työtä vanhuslain toteuttamiseksi pitää tehdä yhdessä eikä vastakkainasettelusta ole hyötyä.

maanantaina

Karvajalanjoen kosteikon ja luontopolun avajaisista

(Otteita Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen tiedotteesta)

Taipalsaaren Haikolan ja Vitsain kylien rajalla sijaitseva Karvajalanjoen kosteikko ja luontopolku valmistuivat kesällä. Hanke aloitettiin 15.2 ja avajaisia vietettiin sunnuntaina 19.8. Alue on ollut yleisölle avoin koko rakennusajan.

Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Marjut Sassi kiitteli hankkeen ripeää valmistumista. Siitä kuuluu iso kiitos ahkeralle talkooporukalle. Puheessaan Sassi kiitti myös maanomistajia, osakaskuntia, Taipalsaaren kuntaa, urakoitsijaa, tukiviranomaisia ja lahjoittajia. Myönteinen ilmapiiri on jatkunut koko hankkeen ajan.     
Lpr seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Jouni Kemppi katkaisi alueen sulkeneen punaisen nauhan. Toimitusta seurasivat oikealla ke Anneli Kiljunen ja vasemmalla Karvajalanjoen suojeluyhdistyksen pj Marjut Sassi sekä ke Ari Torniainen. Kuva: Osmo Pöysti 
 
Punaisen nauhan alueelle katkaisi Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Jouni Kemppi. Hän totesi että ympäristötoimi on tukenut hanketta kaikin tavoin. Koko Pien-Saimaan suojelussa näkyy seudullisen ympäristöhallinnon toimivuus, kun asioita pystytään käsittelemään usean kunnan yhteisenä. Kemppi toisti Marjut Sassin terveiset päättäjille, että eu-byrokratiaa on helpotettava, muuten monet hyvät hankkeet tukehtuvat alkuunsa.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen on ollut Pien-Saimaan suojelun aktiivi jo monta vuotta. Hänen mukaansa Karvajalanjoen hanke osoittaa, että paljon voidaan tehdä ja nopeasti, kun ihmiset saadaan mukaan toimintaan. Kaikissa Pien-Saimaan suojelun hankkeissa pitää korostaa yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja välittämistä.

Avajaisiin oli kutsuttu lähikylien asukkaita, rahoittajia ja tukijoita. Yleisöä oli lähes 100.
Väkeä paikalla oli lähes 100. Kuva: Marjut Sassi
 
Karvajalanjoki on suurin Pien-Saimaan läntisimpään osaan laskevista joista. Sitä pitkin järveen virtaa merkittävä määrä ravinteita pelloilta ja metsistä. Valuma-alueella on esimerkiksi kolme ojitettua suota ja yksi kuivatettu järvi.

Kosteikko on n 4,5 hehtaarin laajuinen ja siinä on useita saaria, altaita ja porrastuksia. Tarkoituksena on, että vedet viipyisivät kosteikkoalueella mahdollisimman pitkään, jolloin kiintoaineet painuisivat pohjaan ja kasvusto käyttäisi ravinteita. Näin vähennettäisiin järveen tulevaa ravinnekuormitusta.
Ympäristökeskus seuraa kuormitusta jatkossa.

Ongelmallisinta Karvajalanjoen koko alueella on maaston mataluus. Esimerkiksi nyt, kun Saimaan pinta on korkealla, virtausta ei ole lainkaan tai se on väärään suuntaan.

Kosteikko ja luontopolku rakennettiin Eu:n yleishyödyllisenä investointihankkeena, kulkutiet liikuntarajoitteisille Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön tuella ja Olkkolanniityn allas Taipalsaaren kunnan rahoittamana. Omarahoitusosuuden maksoivat alueen osakaskunnat.
 

perjantaina

Tehoa saimaannorpan suojeluun


Tiedote 9.8.2012
Kansanedustaja Anneli Kiljunen vaatii kalapyydysrajoitusten laajentamista saimaannorpan suojelemiseksi

- Saimaannorpan kanta on pikaisesti saatava kasvuun, jotta laji selviää ja kanta kestää myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet, vaatii lappeenrantalainen kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd).
Kiljusen mukaan paras keino siihen on turvata kuuttien kasvu yhden vuoden ikään, jonka jälkeen niiden mahdollisuus kasvaa sukukypsäksi on moninkertainen.
- Siksi meidän on estettävä tehokkaasti kuuttien kalapyydyskuolemat. Tällä hetkellä keväiset kalapyydysrajoitukset eivät kestä riittävän pitkään. Siitä esimerkkinä tämän heinäkuun runsaat kuuttikuolemat, Kiljunen linjaa
- Meillä on paljon tutkittua tietoa siitä, että norppakantaa verottaa eniten kalastus ja etenkin vapaa-ajankalastajien erilaiset kalapyydykset. Vaikka kevääseen ja alkukesään ajoittuvilla asetuksella ja rajoituksilla on pystytty suojelemaan vieroitettuja norppia, tosiasia on että se ei riitä. Noin 60 prosenttia kalanpyydyskuolemista tapahtuu muina vuodenaikoina, Kiljunen toteaa.
– Sinänsä kalastajat ovat noudattaneet rajoituksia ja ovat yhteistyöhön halukkaita, mutta valitettavasti nykyiset rajoitukset eivät riitä suojelemaan kuutteja. Ne ovat edelleen etenkin heinä- ja elokuussa hyvin alttiita kalapyydyskuolemille.
- Siksi mielestäni rajoituksia pitää edelleen ajallisesti laajentaa elokuun loppuun. Vain saimaannorpan nykyistä tehokkaammalla suojelulla pystymme takaamaan lajin säilymisen tulevaisuuteen, Kiljunen linjaa.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen tutustui torstaina Saimaan norppavesiin Linnasaaren kansallispuistossa Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokouksen päätteeksi.
Kiljunen on kolmannen kauden kansanedustaja ja mm. valtiovarainvaliokunnan maa- ja metsätalousjaoston jäsen.
Viime päivinä on käyty paljon keskustelua vanhuspalvelulaista. Alla joitakin omia kannanottojani asiasta.

Tiedote 10.8.2012
Keskustan asenne henkilöstömitoituksiin hämmästyttää
 
Sosialidemokraattien kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen hämmästelee Keskustan kansanedustajan Juha Rehulan syytöksiä siitä, että sosialidemokraattien vaatimus vanhuspalvelulain sitovista henkilöstömitoituksista olisi vain vaalitemppuilua.
- Entisen sosiaali- ja terveysministerin luulisi hyvin tietävän, että vanhustenhoidon epäkohdat vaativat pikaista korjaamista. Riittävä henkilöstömitoitus on keskeinen asia sekä palvelujen laadun että henkilöstön jaksamisen kannalta. Herääkin kysymys, onko Keskusta hylkäämässä vanhukset ja heidän hoitajansa.
- Sitovilla henkilöstömitoituksilla voidaan turvata paitsi riittävä henkilöstömäärä, myös monipuolinen henkilöstörakenne ja henkilöstön osaaminen. Riittävä mitoitus antaa hyvät edellytykset palveluiden laadun parantamiselle. Onkin outoa, että Rehula väittää mitoituksien vaikeuttavan vanhustenhoidon kehittämistä.

Kansanedustaja Kiljunen muistuttaa, että suositusten laiminlyöminen monissa kunnissa on johtanut myös vanhusten eriarvoistumiseen riippuen asuinpaikkakunnasta tai hoitopaikasta.
- Arvokkaaseen vanhuuteen kuuluvat laadukkaat vanhuspalvelut. Niiden saaminen ei voi olla kiinni postinumerosta tai lompakon paksuudesta, Kiljunen korostaa.

Lukijalta 8.8.2012 (Demokraatti)
Peruspalveluministerin linjaus kannatettava

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin linjaus vanhuspalvelulakiin liittyvien sitovien henkilöstömitoitusten aikaansaamiseksi ympärivuorokautiseen vanhusten hoivaan sekä kotihoidon mitoitusten määrittelemiseksi on kannatettava. Guzenina-Richardson on ehdottanut oikean mitoituksen määrittelemiseksi laajaa selvitystyötä, joka tehtäisiin alueellisten kokeilujen avulla.

Hoitohenkilöstön määrän vaikutuksesta hoidon laatuun ei ole tutkittua tietoa. Tähän seikkaan vetoavat monet sitovia mitoituksia vastustavat henkilöt. Äskettäin esimerkiksi THL:n Harriet Finne-Soveri ja Matti Mäkelä ottivat kantaa (HS Vieraskynä, 1.8.) henkilöstömitoitukseen vedoten tutkimuksen puutteeseen asian tiimoilla.
Riittävän tutkimustiedon puute ei kuitenkaan ole kestävä syy tyytyä nykyiseen tilanteeseen, vaan erityisen hyvä syy tarttua toimeen.

Kuten peruspalveluministeri
on todennut julkisuudessa,
on selvää, että mitoitusten määrittely ei ole helppo tehtävä. Hoidettavien  yksilölliset  tarpeet pitää voida ottaa nykyistä paremmin ja velvoittavammin huomioon ja sen pitää näkyä myös henkilöstön osaamisessa.

Siksi olisi järkevää aloittaa sitovien henkilöstömitoitusten käyttöönotto alueellisella kokeilulla. Kuten peruspalveluministeri huomautti, kokeilun avulla henkilöstömitoituksista ja niiden vaikutuksesta hoidon laatuun saataisiin arvokasta tietoa. Mielestäni olisi tärkeää, että kokeiluun otettaisiin mukaan myös kotihoito, sillä kotihoidon merkitys vanhusten palveluissa kasvaa.

Suomi ja suomalaiset ansaitsevat hyvän ja aidosti vaikuttavan vanhuspalvelulain. Tämä laki mittaa kykyämme kantaa vastuuta niistä, jotka ovat kantaneet vastuuta meistä.

Vuoden päästä voimaan astuvasta vanhuspalvelulaista on muotoutumassa nyt todella laaja-alainen ja vaikuttava.

Vanhuspalvelulaki on yksi hallituksen tärkeimmistä hankkeista. Peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin kanta henkilöstömitoituksiin on lain kokonaisuuden kannalta järkevä ja kannatettava.

keskiviikkona

Kelan kuntoutuksesta

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainsäädäntöä tulisi kehittää. Tällä hetkellä laki ei mahdollista, vaan pikemminkin estää pääsyn kuntoutukseen, vaikka se ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista. Kelan lääkinnällinen kuntoutus on tarkoitettu työ- tai toimintakyvyn turvaamiseen tai parantamiseen, mutta sen saantiedellytykset on kuitenkin  rajattu niin tiukasti, ettei kuntoutuksen ilmeinen tarve ja haittojen vakavuus pelkästään riitä, vaan henkilön pitää lisäksi saada vähintään korotettua vammaistukea tai eläkettä saavan hoitotukea. Tämä rajaus ohjaa kuntoutuksen päätöksentekoa siten, että kuntoutus ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Tällä hetekellä vain noin 10 % Kelan vaikeavammaisten kuntoutusta saaneista kuuluu aktiiviseen työvoimaan. Olen tänään jättänyt asiasta myös hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen.

Vuosi sitten voimaan tulleen terveydenhuoltolain mukaan kunnan on viime kädessä järjestettävä hoitovastuullaan olevan potilaan sairauden hoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus.  Käytännössä kuitenkaan kuntoutusta ei pystytä järjestämään oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti, etenkään silloin, jos Kelan kuntoutuksen hylkäyksestä on valitettu Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Odotusajat ovat pitkiä ja kuntoutuksen kannalta tärkeitä päiviä, viikkoja ja kuukausia menetään. 

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisperusteista pitäisikin poistaa kytkös vammaisetuuden saamiseen. Perusteena tulisi olla aina kuntoutuksen tarve. Näin kuntoutuksen vaikuttavuutta voisi olennaisesti parantaa ja koko palveluprosessi saataisiin asiakkaan näkökulmasta toimivaksi. Tämä myös osaltaan toteuttaisi hallitusohjelman kirjausta, jossa on tavoiteltu sekä kuntoutuksen eri toimijoiden yhteistyön selkiyttämistä että asiakaslähtöisyyden parantamista.