8.12.2010. Hallituspuolueiden – Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n – kansanedustajat ovat tänään eduskunnan äänestyksessä leikanneet nuorten viimesijaista toimeentulotukea. Muutos tarkoittaa, että toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa 40 prosentilla alle 25-vuotiaalta nuorelta, jolla ei ole ammatillista koulutusta, joka kieltäytyy koulutuksesta tai keskeyttää sen. Näin tehdään siksi, että vaikka nuorelta on näistä syistä evätty työmarkkinatuki, hän on kuitenkin voinut saada lähes samansuuruisen toimeentulotuen. Ja se on hallituksen mielestä väärin. Hallitus katsoo, että toimeentulotuen saaminen on saattanut estää kannustinvaikutusta, joka työttömyysturvan epäämisellä on koulutukseen hakeutumiselle.
Peruste on aivan nurinkurinen. Toimeentulotuki on jo tällä hetkellä tasoltaan liian pieni. Jos tuesta vielä leikataan 40 prosenttia pois, vaarantaa se ihmisen välttämättömän toimeentulon tason. Toimeentulotuen leikkaaminen ei ole oikea tapa ohjata nuorta koulutukseen tai työhön. Asiantuntijoiden mukaan koulutuksesta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen johtuvat useimmiten henkilön vaikeasta elämäntilanteesta. Oikea ratkaisu ei silloin ole elämäntilanteen vaikeuttaminen entisestään.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuultiin tämän lakiesityksen käsittelyssä lukuisia nuorten kanssa työtä tekeviä asiantuntijoita, jotka totesivat että jopa kymmenettuhannet nuoret eivät pysty osallistumaan työharjoitteluun, työkokeiluun, työvoimakoulutukseen tai työhön hyvin erilaisten yksilöllisten syiden vuoksi. Näitä ovat muun muassa asunnottomuus, päihteiden käyttö, oppimisvaikeudet, vaikeat perhesuhteet, masennus ja jännittäminen. Näitä nuoria ei auteta kepillä eikä porkkanoilla. Nämä nuoret tarvitsevat yksilöllistä tukea, ja sitä tulee olla riittävästi. Heitä ei saa jättää yksin. He tarvitsevat tukea itsetunnon ja elämänhallinnan vahvistamiseen, he tarvitsevat laadukkaita kunnallisia peruspalveluja. He tarvitsevat aikuista ihmistä, joka kuuntelee, ymmärtää ja ohjaa heitä.
Valitettavasti tällä hetkellä palvelujärjestelmässä näitä nuoria tunnistetaan, heidän tarpeisiinsa vastataan ja heidän ongelmissaan autetaan hyvin sattumanvaraisesti. Etsivä nuorisotyö tekee osaltaan hyvää työtä, mutta ei tavoita kaikkia eikä ylipäätään toimikaan kuin noin puolessa maamme kunnista. Ongelmana on myös, ettei nuorten löytäminen pelkästään riitä. Tarvitaan myös toimivat palvelut. Kuntien sosiaalityöntekijät eivät ehdi tavata kaikkia asiakkaita saati tehdä kokonaisvaltaista arviointia nuorten tilanteesta tai antaa tarvittavaa tukea heille.
Hallituksen esittämät pakotteet voisivat ehkä toimia tilanteessa, jossa nuorella on tosiasiallisia valinnan mahdollisuuksia ja riittävästi tukipalveluja saatavilla. Mutta näin ei nyt ole. Nyt on vaarana, että nuoren itsetunto vain nitistetään ja hänen mahdollisuutensa seistä omilla jaloillaan estetään. Vaarana on myös, että nuori ohjataan hänelle epätarkoituksenmukaiseen koulutukseen, joka ei anna eväitä työelämään siirtymiseen, vaan itse asiassa lisää nuoren turhautumista yhteiskuntaa ja elämää kohtaan. Kun nuorten työhön ja koulutukseen hakeutumista ohjaava järjestelmä ei muun muassa resurssipulan vuoksi toimi toivotusti, ei myöskään viimesijaisen toimeentuloturvan alentaminen voi toimia kannustimena.
Sen sijaan, että hallitus parantaisi kaikista pienituloisimpien ja heikoimmassa asemassa olevien elinoloja, se siis heikentää heidän tilannettaan. Tulee mieleeni lukuisat juhlapuheet, joissa on todettu, että "edellisen laman virheitä ei pidä toistaa maksattamalla laman laskuja yhteiskunnan heikko-osaisilla". Näin hurskaasti totesi mm. entinen pääministeri Vanhanen noin vuosi sitten budjettipuheessaan. Tämän hallituksen kohdalla puheet ovat todella jääneet tyhjiksi kirjaimiksi ja teot kertovat aivan toista tarinaa.
keskiviikkona
tiistaina
Omaishoitajaviikko 22.-28.11.
Omaishoitajaviikon teemana on tänä vuonna "Omaishoitaja – elämänsä sankari".
Olemme Omaishoitajaliitossa tällä teemalla halunneet antaa arvon omaishoitajien asiantuntemukselle, nostaa omaishoitajien oman arvon tuntoa ja herättää keskustelua omaishoitajien jaksamisesta.
Millainen on omaishoitaja elämänsä sankarina? Elämänsä sankari huolehtii itsestään, osallistuu, ottaa kantaa asioihin – ja kaiken tehokkuutensa rinnalla muistaa oman jaksamisensa rajat. Hän rakastaa läheistään, mutta osaa rakastaa myös itseään. Hän tuntee oman arvonsa ja arvostaa toista.
Elämänsä sankari ei ole täydellinen olento. Hän tekee virheitä ja ajattelee myös negatiivisesti. Mutta hän hyväksyy kaikenlaiset tunteensa. Hän on avoin erilaisille näkemyksille, uskaltaa kyseenalaistaa, on harkitseva, rakentava, rinnalla kulkeva ja luotettava. Elämänsä sankari uskaltaa olla heikko, haavoittuva, väsynyt, ristiriitainen ja pyytää apua ja tukea, kun siltä tuntuu.
Tällaisia ajatuksia syntyi Omaishoitajaliiton aluetiimissä, kun pohdittiin sankaruutta. Yhteinen nimittäjä kaikille näille ominaisuuksille on, että ihminen eläisi itsensä näköistä elämää. Hän ei yritä elää toisen elämää eikä yritä näytellä omaa elämäänsä muuna kuin se on. Hän ottaa vastuun omista tekemisistään ja on tietoinen omasta ja oman elämänsä arvosta.
Mutta sankari ei selviä yksin, se on selvää – ja ehkä juuri se on sankaruudessa olennaista. Ei ole tarkoitus, että hammasta purren kamppaillaan yksin arjen ongelmien kanssa, kunnes jaksamisen mitta on täynnä. Sankari osaa myöntää oman riittämättömyytensä ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitaan. Omaishoitaja – kuten kuka tahansa meistä – tarvitsee apua ja tukea arkeensa ja jaksamiseensa.
Omaishoitajan oma jaksaminen on ehkä kaikkein keskeisin kehittämisen kohde, jos ajatellaan omaishoidon tuen kehittämistarpeita. Jaksamista voidaan ajatella monesta eri näkökulmasta.
Tärkeää on fyysinen jaksaminen. Se edellyttää mahdollisuutta pitää lakisääteiset vapaat, mahdollisuutta saada terveydenhuoltopalvelut ajallaan – mielellään ennaltaehkäisten, mahdollisuutta saada tarvittavat apuvälineet ja tarvittavan kotiavun.
Fyysisen jaksamisen kanssa käsi kädessä kulkee henkinen jaksaminen. Usein fyysinen uupumus, univelka ja sterssitila laukaisevat henkisen uupumuksen, jopa masennuksen. Siksi on tärkeää vaalia molempia puolia. Henkiseen hyvinvointiin kuuluu aika itselle, oikeus omiin tunteisiin – myös niihin negatiivisiin ja nimenomaan oikeus oman elämän elämiseen.
Sosiaalista puolta ei voi sulkea pois jaksamisen kokonaisuudesta. Vertaistuki on ehkä parasta apua tai "terapiaa", mutta on myös todella tärkeää, että omaishoitajalla on sosiaalisessa verkostossaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät elä omaishoitotilanteissa tai ole omia perhejäseniä. Vaikka omaishoitotilanteet ovat usein hyvin sitovia ja sosiaalinen piiri väkisinkin supistuu, olisi tärkeää tietoisesti laajentaa elämänpiiriä ja tehdä itsestään näkyvä muille. Ellei se ole mahdollista fyysisesti, erilaiset verkkokeskustelut ja netissä toimivat ryhmät tarjota tähän hyviä kanavia. Ja tietysti yhteydenpitoa omaan ystäväpiiriin ei pidä unohtaa – jo puhelinsoitto ystävälle saattaa helpottaa arjen huolia.
Omaishoidon lainsäädännön avulla on pyritty auttamaan omaishoitajien arkea. Valitettavasti se ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Suurista puheista huolimatta omaishoito on edelleen jäänyt muiden lainsäädäntöhankkeiden ja kehittämisprojektien jalkoihin. Sosiaaliturvan uudistamiskomitean vuoden takaiset linjaukset hoitotuen ja omaishoidon tuen yhdistämisestä on otettu ristiriitaisesti vastaan. Omaishoitajat ja läheiset –liitto on selkeästi ilmoittanut vastustavansa hanketta. Arvioiden mukaan yhdistäminen tulisi heikentämään tuhansien omaishoitajien tilannetta. Toisaalta olemme kannattaneet omaishoidon tuen Kela-siirtoa, jotta tuen kriteerit ja maksatus saataisiin valtakunnallisesti oikeudenmukaiselle mallille. Nyt näyttää siltä, että nämä kaksi hanketta on koplattu valmistelussa yhteen. Näin ei saisi olla. On oltava mahdollista kehittää omaishoidon tukea aidosti ilman, että parannus yhdessä asiassa merkitsee heikennystä toisessa.
Vaadimme myös omaishoitosopimukseen sitoumusta toimivien terveydenhuoltopalveluiden tarjoamisesta hoitajalle. Ideana on, että kunnan terveydenhuolto toimisi omaishoitajan "työterveyshuoltona", jonne ajan saa joutuisasti ja palvelun maksuttomasti. Näin voitaisiin aidosti tukea hoitajien jaksamista. Myös fysioterapian tarve ym. on kartoitettava ja toisaalta omaishoitajan ergonomiasta olisi huolehdittava perusteellisella ohjeistuksella, työasentojen tarkastelulla (kotikäynnillä) ja tarvittavilla apuvälineillä.
Kuntien on myös kehitettävä tukipalveluitaan. Tätä ei voi korostaa liikaa. Etenkin omaishoitajan vapaapäivien järjestämisen kuuluu olla ensisijaisesti kunnan vastuulla – se ei kuulu omaishoitajan omalle vastuulle. Tukea on annettava tarpeen mukaan myös kotiin kotipalveluna, -sairaanhoitona ja tukipalveluina. Kuljetuspalvelut, vammaislain mukaan järjestettävät palvelut jne. Näiden pitäisi olla osa omaishoitoperheiden arkea, ilman uuvuttavaa taistelua ja omien oikeuksien vaatimista kerta kerran jälkeen.
Omaishoitaja on asiantuntija niin yksilöllisessä omaishoitotilanteessa kuin omassa elämässäänkin. Vaikka ammatilliset asiantuntijat, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, osaavat työnsä puolesta monet asiat, omaishoitajan arjen asiantuntemus on ohittamaton. Tätä asiantuntemusta pitäisi myös kunnassa osata arvostaa ja ottaa omaishoitaja tasaveroisena yhteistyökumppanina huomioon.
Omaishoitajat ja läheiset liiton paikallisyhdistyksestä voi saada tukea jaksamiseen. Omaishoitajaryhmässä, omaishoitajien joukossa saa vertaistukea ja vinkkejä. Retket ja tapaamiset auttavat irti arjesta. Liitto tukee lomatoiminnan, kuntoutuksen, tiedon, Lähellä – lehden avulla jne. Paljon on tehtävää ja omaistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita paikallisille toimijoille kuin myös liitolle. Viestin vieminen sekä paikalliseen että valtakunnalliseen päätöksentekoon kannattaa aina. Vaikka edettäisiin vähän kerrassaan, jokainen parannus omaishoitajien asemaan on askel eteenpäin.
Olemme Omaishoitajaliitossa tällä teemalla halunneet antaa arvon omaishoitajien asiantuntemukselle, nostaa omaishoitajien oman arvon tuntoa ja herättää keskustelua omaishoitajien jaksamisesta.
Millainen on omaishoitaja elämänsä sankarina? Elämänsä sankari huolehtii itsestään, osallistuu, ottaa kantaa asioihin – ja kaiken tehokkuutensa rinnalla muistaa oman jaksamisensa rajat. Hän rakastaa läheistään, mutta osaa rakastaa myös itseään. Hän tuntee oman arvonsa ja arvostaa toista.
Elämänsä sankari ei ole täydellinen olento. Hän tekee virheitä ja ajattelee myös negatiivisesti. Mutta hän hyväksyy kaikenlaiset tunteensa. Hän on avoin erilaisille näkemyksille, uskaltaa kyseenalaistaa, on harkitseva, rakentava, rinnalla kulkeva ja luotettava. Elämänsä sankari uskaltaa olla heikko, haavoittuva, väsynyt, ristiriitainen ja pyytää apua ja tukea, kun siltä tuntuu.
Tällaisia ajatuksia syntyi Omaishoitajaliiton aluetiimissä, kun pohdittiin sankaruutta. Yhteinen nimittäjä kaikille näille ominaisuuksille on, että ihminen eläisi itsensä näköistä elämää. Hän ei yritä elää toisen elämää eikä yritä näytellä omaa elämäänsä muuna kuin se on. Hän ottaa vastuun omista tekemisistään ja on tietoinen omasta ja oman elämänsä arvosta.
Mutta sankari ei selviä yksin, se on selvää – ja ehkä juuri se on sankaruudessa olennaista. Ei ole tarkoitus, että hammasta purren kamppaillaan yksin arjen ongelmien kanssa, kunnes jaksamisen mitta on täynnä. Sankari osaa myöntää oman riittämättömyytensä ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitaan. Omaishoitaja – kuten kuka tahansa meistä – tarvitsee apua ja tukea arkeensa ja jaksamiseensa.
Omaishoitajan oma jaksaminen on ehkä kaikkein keskeisin kehittämisen kohde, jos ajatellaan omaishoidon tuen kehittämistarpeita. Jaksamista voidaan ajatella monesta eri näkökulmasta.
Tärkeää on fyysinen jaksaminen. Se edellyttää mahdollisuutta pitää lakisääteiset vapaat, mahdollisuutta saada terveydenhuoltopalvelut ajallaan – mielellään ennaltaehkäisten, mahdollisuutta saada tarvittavat apuvälineet ja tarvittavan kotiavun.
Fyysisen jaksamisen kanssa käsi kädessä kulkee henkinen jaksaminen. Usein fyysinen uupumus, univelka ja sterssitila laukaisevat henkisen uupumuksen, jopa masennuksen. Siksi on tärkeää vaalia molempia puolia. Henkiseen hyvinvointiin kuuluu aika itselle, oikeus omiin tunteisiin – myös niihin negatiivisiin ja nimenomaan oikeus oman elämän elämiseen.
Sosiaalista puolta ei voi sulkea pois jaksamisen kokonaisuudesta. Vertaistuki on ehkä parasta apua tai "terapiaa", mutta on myös todella tärkeää, että omaishoitajalla on sosiaalisessa verkostossaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät elä omaishoitotilanteissa tai ole omia perhejäseniä. Vaikka omaishoitotilanteet ovat usein hyvin sitovia ja sosiaalinen piiri väkisinkin supistuu, olisi tärkeää tietoisesti laajentaa elämänpiiriä ja tehdä itsestään näkyvä muille. Ellei se ole mahdollista fyysisesti, erilaiset verkkokeskustelut ja netissä toimivat ryhmät tarjota tähän hyviä kanavia. Ja tietysti yhteydenpitoa omaan ystäväpiiriin ei pidä unohtaa – jo puhelinsoitto ystävälle saattaa helpottaa arjen huolia.
Omaishoidon lainsäädännön avulla on pyritty auttamaan omaishoitajien arkea. Valitettavasti se ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Suurista puheista huolimatta omaishoito on edelleen jäänyt muiden lainsäädäntöhankkeiden ja kehittämisprojektien jalkoihin. Sosiaaliturvan uudistamiskomitean vuoden takaiset linjaukset hoitotuen ja omaishoidon tuen yhdistämisestä on otettu ristiriitaisesti vastaan. Omaishoitajat ja läheiset –liitto on selkeästi ilmoittanut vastustavansa hanketta. Arvioiden mukaan yhdistäminen tulisi heikentämään tuhansien omaishoitajien tilannetta. Toisaalta olemme kannattaneet omaishoidon tuen Kela-siirtoa, jotta tuen kriteerit ja maksatus saataisiin valtakunnallisesti oikeudenmukaiselle mallille. Nyt näyttää siltä, että nämä kaksi hanketta on koplattu valmistelussa yhteen. Näin ei saisi olla. On oltava mahdollista kehittää omaishoidon tukea aidosti ilman, että parannus yhdessä asiassa merkitsee heikennystä toisessa.
Vaadimme myös omaishoitosopimukseen sitoumusta toimivien terveydenhuoltopalveluiden tarjoamisesta hoitajalle. Ideana on, että kunnan terveydenhuolto toimisi omaishoitajan "työterveyshuoltona", jonne ajan saa joutuisasti ja palvelun maksuttomasti. Näin voitaisiin aidosti tukea hoitajien jaksamista. Myös fysioterapian tarve ym. on kartoitettava ja toisaalta omaishoitajan ergonomiasta olisi huolehdittava perusteellisella ohjeistuksella, työasentojen tarkastelulla (kotikäynnillä) ja tarvittavilla apuvälineillä.
Kuntien on myös kehitettävä tukipalveluitaan. Tätä ei voi korostaa liikaa. Etenkin omaishoitajan vapaapäivien järjestämisen kuuluu olla ensisijaisesti kunnan vastuulla – se ei kuulu omaishoitajan omalle vastuulle. Tukea on annettava tarpeen mukaan myös kotiin kotipalveluna, -sairaanhoitona ja tukipalveluina. Kuljetuspalvelut, vammaislain mukaan järjestettävät palvelut jne. Näiden pitäisi olla osa omaishoitoperheiden arkea, ilman uuvuttavaa taistelua ja omien oikeuksien vaatimista kerta kerran jälkeen.
Omaishoitaja on asiantuntija niin yksilöllisessä omaishoitotilanteessa kuin omassa elämässäänkin. Vaikka ammatilliset asiantuntijat, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, osaavat työnsä puolesta monet asiat, omaishoitajan arjen asiantuntemus on ohittamaton. Tätä asiantuntemusta pitäisi myös kunnassa osata arvostaa ja ottaa omaishoitaja tasaveroisena yhteistyökumppanina huomioon.
Omaishoitajat ja läheiset liiton paikallisyhdistyksestä voi saada tukea jaksamiseen. Omaishoitajaryhmässä, omaishoitajien joukossa saa vertaistukea ja vinkkejä. Retket ja tapaamiset auttavat irti arjesta. Liitto tukee lomatoiminnan, kuntoutuksen, tiedon, Lähellä – lehden avulla jne. Paljon on tehtävää ja omaistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita paikallisille toimijoille kuin myös liitolle. Viestin vieminen sekä paikalliseen että valtakunnalliseen päätöksentekoon kannattaa aina. Vaikka edettäisiin vähän kerrassaan, jokainen parannus omaishoitajien asemaan on askel eteenpäin.
Lapsiperheiden toimeentulon parantamisesta, täysistunnossa 10.11.
Maassamme on noin 585 000 lapsiperhettä, joissa yhteensä vajaa 1,1 miljoonaa lasta. Lapsiperheistä noin viidennes on yhden huoltajan perheitä. Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluu yli 13 prosenttia kaikista lapsista, kun heitä vuonna 1995 oli alle 5 prosenttia. Pienituloisissa perheissä on tällä hetkellä jo lähes 150 000 lasta. Se on valtava määrä, etenkin kun mietimme, mitä pienituloisuus perheessä merkitsee ja miten se vaikuttaa lasten kasvuun ja tulevaisuuteen.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Kotivinkki-lehden kyselyssä selvitettiin äskettäin, miten 13-18-vuotiaat nuoret kokevat taloudelliset vaikeudet perheessään. Kyselyyn vastanneet nuoret joutuivat tinkimään harrastuksistaan, joka kymmenes oli joutunut lopettamaan harrastuksensa, useampi kuin joka viides ei voinut aloittaa haluamaansa harrastusta. Yleisempiä pienituloisten perheiden nuorten ulottumattomiin jääviä harrastuksia oli nuorten suosimat ratsastus, tanssi ja musiikki sekä erilaiset joukkueliikuntalajit. Osa nuorista joutui jäämään pois koulun järjestämästä maksullisesta toiminnasta tai kavereiden tapaamisista, jos rahaa ei ollut kahviin tai leffalippuihin. Kyselyyn vastanneista nuorista joka kymmenes oli kokenut, että hänet jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle, koska hänellä tai hänen perheellään ei ollut yhtä paljon rahaa kuin muilla.
Hyvinvoinnin kannalta osallistuminen ikätovereiden kanssa yhteisiin menoihin ja harrastuksiin olisi erittäin tärkeää. Osallistuminen kasvattaa sosiaalisia taitoja, antaa onnistumisen ja joukkoon kuulumisen tunteita, antaa mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen. Nuorten kesken varallisuuteen kiinnitetään huomiota, ja vähävaraisuus voi olla syynä kiusaamiseen. Nuoret erittelevät varallisuuteen liittyviä havaintoja tarkasti. Vähävaraisuus ei näy vain tavaroissa, vaan nuorten mielestä sillä on vaikutuksia myös ihmisen käyttäytymiseen ja luonteeseen.
Valtaosa nuorista pitää ihanteena sitä, ettei varallisuus vaikuta ystävyyteen eikä nuorten sosiaaliseen asemaan. Kuitenkin köyhiä hyljeksitään osin tietoisesti ja osin tiedostamatta ja vähävaraiset nuoret myös jättäytyvät - kuten jo todettiin - pois ryhmästä. Nuoret myös kantavat huolta perheen selviytymisestä ja rahojen riittävyydestä. He saattavat murehtia taloutta jopa enemmän kuin vanhempansa. Taloudelliset vaikeudet myös kiristävät perheenjäsenten välejä.
Kysely kertoo aika ankeaa kieltä yhteiskuntamme eriarvoistumiskehityksestä. Pienituloisten perheiden lapset joutuvat jäämään pois kaveripiireistä, heidän ajatuksensa pyörivät perheen toimeentulossa ja he kantavat huolta perheen selviytymisestä. Lisäksi köyhyys aiheuttaa fyysisiäkin vaivoja, huonoa ravitsemusta ja terveyttä. Köyhyys aiheuttaa paljon inhimillistä hätää ja kasautuvaa huono-osaisuutta.
Myös yhteiskunnalle köyhyys on moniulotteinen ongelma. Yksi näkökulma köyhyyteen on sen aiheuttamat lisäkustannukset yhteiskunnalle. Jos haluamme säilyttää ja kehittää hyvinvointivaltiotamme, meidän on saatava sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset hallintaan. Kestävästi se voi tapahtua vain ennaltaehkäisevää työtä ratkaisevasti lisäämällä. Se tarkoittaa mahdollisimman varhaista syrjäytymisen ehkäisyä sekä nollatoleranssia terveyserojen syntymiselle. Meidän on yksinkertaisesti estettävä näiden jo lapsuudessa näkyvien hyvinvointierojen syntyminen.
Yksi tapa saada kaikki lapset ja lapsiperheet mukaan ja osallisiksi yhteiskunnassa on pitää lapsiperheille osoitetut tulonsiirrot kohtuullisella tasolla. Olen tehnyt ensi vuoden budjettia ajatellen kolme lakialoitetta, joiden tarkoituksena on parantaa nimenomaan lapsiperheiden asemaa.
Ensinnäkin, suomalainen lapsilisä on erittäin tarpeellinen ja kansainvälisesti vertaillen kohtuullisen hyvätasoinen universaali etuus, joka osittain korvaa lapsista aiheutuvia kustannuksia. Olen esittänyt lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrää korotetaan nykyisestä 100 eurosta 110 euroon kuukaudessa.
Toiseksi, lapsilisäjärjestelmän rakenteellinen kehittäminen on myös välttämätöntä. Yksi suurimmista epäkohdista nykyjärjestelmässä on lapsilisän maksun päättyminen lapsen täyttäessä 17 vuotta. Nykyiselle käytännölle ei löydy kestäviä perusteita, ja olenkin esittänyt, että oikeus lapsilisään ulotetaan koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.
Lopuksi, ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien tasoa tulee korottaa nykyisestä, mutta myös toimeentulotukeen on viimein tehtävä parannus. Vaikka toimeentulotuen tulisi olla viimesijainen toimeentuloturvan muoto, monet perheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen säännöllisesti joka kuukausi. Nämä perheet ovat jääneet vaille lapsilisään tehtyjä korotuksia, kun ne ovat vastaavasti leikanneet toimeentulotukea. Jotta pienituloisimmatkin perheet saavat korotuksen, olen esittänyt, että ns. lapsen perusosaa toimeentulotuessa nostetaan 30 eurolla kuukaudessa per lapsi.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Kotivinkki-lehden kyselyssä selvitettiin äskettäin, miten 13-18-vuotiaat nuoret kokevat taloudelliset vaikeudet perheessään. Kyselyyn vastanneet nuoret joutuivat tinkimään harrastuksistaan, joka kymmenes oli joutunut lopettamaan harrastuksensa, useampi kuin joka viides ei voinut aloittaa haluamaansa harrastusta. Yleisempiä pienituloisten perheiden nuorten ulottumattomiin jääviä harrastuksia oli nuorten suosimat ratsastus, tanssi ja musiikki sekä erilaiset joukkueliikuntalajit. Osa nuorista joutui jäämään pois koulun järjestämästä maksullisesta toiminnasta tai kavereiden tapaamisista, jos rahaa ei ollut kahviin tai leffalippuihin. Kyselyyn vastanneista nuorista joka kymmenes oli kokenut, että hänet jätettiin kaveripiirin ulkopuolelle, koska hänellä tai hänen perheellään ei ollut yhtä paljon rahaa kuin muilla.
Hyvinvoinnin kannalta osallistuminen ikätovereiden kanssa yhteisiin menoihin ja harrastuksiin olisi erittäin tärkeää. Osallistuminen kasvattaa sosiaalisia taitoja, antaa onnistumisen ja joukkoon kuulumisen tunteita, antaa mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen. Nuorten kesken varallisuuteen kiinnitetään huomiota, ja vähävaraisuus voi olla syynä kiusaamiseen. Nuoret erittelevät varallisuuteen liittyviä havaintoja tarkasti. Vähävaraisuus ei näy vain tavaroissa, vaan nuorten mielestä sillä on vaikutuksia myös ihmisen käyttäytymiseen ja luonteeseen.
Valtaosa nuorista pitää ihanteena sitä, ettei varallisuus vaikuta ystävyyteen eikä nuorten sosiaaliseen asemaan. Kuitenkin köyhiä hyljeksitään osin tietoisesti ja osin tiedostamatta ja vähävaraiset nuoret myös jättäytyvät - kuten jo todettiin - pois ryhmästä. Nuoret myös kantavat huolta perheen selviytymisestä ja rahojen riittävyydestä. He saattavat murehtia taloutta jopa enemmän kuin vanhempansa. Taloudelliset vaikeudet myös kiristävät perheenjäsenten välejä.
Kysely kertoo aika ankeaa kieltä yhteiskuntamme eriarvoistumiskehityksestä. Pienituloisten perheiden lapset joutuvat jäämään pois kaveripiireistä, heidän ajatuksensa pyörivät perheen toimeentulossa ja he kantavat huolta perheen selviytymisestä. Lisäksi köyhyys aiheuttaa fyysisiäkin vaivoja, huonoa ravitsemusta ja terveyttä. Köyhyys aiheuttaa paljon inhimillistä hätää ja kasautuvaa huono-osaisuutta.
Myös yhteiskunnalle köyhyys on moniulotteinen ongelma. Yksi näkökulma köyhyyteen on sen aiheuttamat lisäkustannukset yhteiskunnalle. Jos haluamme säilyttää ja kehittää hyvinvointivaltiotamme, meidän on saatava sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset hallintaan. Kestävästi se voi tapahtua vain ennaltaehkäisevää työtä ratkaisevasti lisäämällä. Se tarkoittaa mahdollisimman varhaista syrjäytymisen ehkäisyä sekä nollatoleranssia terveyserojen syntymiselle. Meidän on yksinkertaisesti estettävä näiden jo lapsuudessa näkyvien hyvinvointierojen syntyminen.
Yksi tapa saada kaikki lapset ja lapsiperheet mukaan ja osallisiksi yhteiskunnassa on pitää lapsiperheille osoitetut tulonsiirrot kohtuullisella tasolla. Olen tehnyt ensi vuoden budjettia ajatellen kolme lakialoitetta, joiden tarkoituksena on parantaa nimenomaan lapsiperheiden asemaa.
Ensinnäkin, suomalainen lapsilisä on erittäin tarpeellinen ja kansainvälisesti vertaillen kohtuullisen hyvätasoinen universaali etuus, joka osittain korvaa lapsista aiheutuvia kustannuksia. Olen esittänyt lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrää korotetaan nykyisestä 100 eurosta 110 euroon kuukaudessa.
Toiseksi, lapsilisäjärjestelmän rakenteellinen kehittäminen on myös välttämätöntä. Yksi suurimmista epäkohdista nykyjärjestelmässä on lapsilisän maksun päättyminen lapsen täyttäessä 17 vuotta. Nykyiselle käytännölle ei löydy kestäviä perusteita, ja olenkin esittänyt, että oikeus lapsilisään ulotetaan koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.
Lopuksi, ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien tasoa tulee korottaa nykyisestä, mutta myös toimeentulotukeen on viimein tehtävä parannus. Vaikka toimeentulotuen tulisi olla viimesijainen toimeentuloturvan muoto, monet perheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen säännöllisesti joka kuukausi. Nämä perheet ovat jääneet vaille lapsilisään tehtyjä korotuksia, kun ne ovat vastaavasti leikanneet toimeentulotukea. Jotta pienituloisimmatkin perheet saavat korotuksen, olen esittänyt, että ns. lapsen perusosaa toimeentulotuessa nostetaan 30 eurolla kuukaudessa per lapsi.
Vanhustenviikon juhla Kouvolassa 6.10.
- Ennaltaehkäisyllä ja puuttumalla varhain toimintakyvyn heikkenemiseen pystytään vaikuttamaan huomattavasti jopa pitkäaikaishoidon tarpeeseen. Tärkein lähtökohta suomalaisessa vanhuspolitiikassa onkin edistää ikääntyvien toimintakykyä ja itsenäistä elämää, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) totesi keskiviikkona Kouvolan Eläkeläistoiminnan Yhteistyöryhmän järjestämässä vanhustenviikon juhlassa Kouvolassa.
- Toimintakyvyn edistämiseen on aidosti panostettava ja se on huomioitava hyvin laaja-alaisesti. Asuntorakentamisessa, kaavoituksessa ja liikenteen suunnittelussa on huomioitava esteetön asuminen ja turvallinen liikkuminen. Palvelujen – niin kunnallisten kuin kaupallistenkin – on oltava saavutettavissa, jotta aktiivinen elämä ja osallistuminen ovat mahdollisia, Kiljunen korosti.
Kansanedustaja Anneli Kiljunen kertoi valmisteilla olevasta vanhuslaista. Kiljusen mielestä on tärkeää, että lakiin nostetaan nykyisiä laatusuosituksiin kirjattuja asioita ja kootaan yhteen eri laeissa olevat ikäihmisten palveluita koskevat säädökset. On myös välttämätöntä luoda valvontaa hoitaville viranomaisille paremmat edellytykset palveluiden laadun valvonnalle.
- Mielestäni on olennaista, että lainsäädännössä turvataan ikääntyvän oikeudet hänen terveyttään, toimintakykyään ja hyvinvointiaan tukeviin palveluihin sekä ulkoiluun ja virkistykseen. Lähtökohtana tulee olla oikeus mielekkääseen, ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään. Ikääntyvän ihmisen ihmisarvoa on kunnioitettava hänen kunnostaan riippumatta ja tämän periaatteen on läpäistävä koko palvelujärjestelmä. Nämä tavoitteet eivät saa jäädä juhlapuheisiin, vaan niiden tulee näkyä myös ikääntyvän ihmisen arjessa. Vasta sitten lailla on todellista merkitystä, Kiljunen painotti puheessaan.
- Tällä hetkellä ikääntyvien palveluissa on huomattavia eroja. Julkisen vastuun pallottelu kuntien ja valtion välillä ei auta, vaan vastuu on otettava yhdessä. Valtion on huolehdittava viime kädessä, että kunnat selviytyvät niille annettavista tehtävistä.
Kunnissa palvelutarpeen kasvuun vastaaminen on ennen kaikkea kiinni työllisyyskehityksestä. Elinvoimainen kunta pystyy myös vastaamaan sosiaali- ja terveyspolitiikan haasteisiin.
Järkevät säästökeinot on syytä hyödyntää. Esimerkiksi ennaltaehkäisevä ja kuntouttava työote tuottaa samanaikaisesti säästöä ja lisää hyvinvointia. Se edellyttää niin kunnalta kuin valtioltakin riittävien resurssien ohjaamista ennaltaehkäisevään työhön ja peruspalveluiden vahvistamiseen, Kiljunen linjasi.
- Toimintakyvyn edistämiseen on aidosti panostettava ja se on huomioitava hyvin laaja-alaisesti. Asuntorakentamisessa, kaavoituksessa ja liikenteen suunnittelussa on huomioitava esteetön asuminen ja turvallinen liikkuminen. Palvelujen – niin kunnallisten kuin kaupallistenkin – on oltava saavutettavissa, jotta aktiivinen elämä ja osallistuminen ovat mahdollisia, Kiljunen korosti.
Kansanedustaja Anneli Kiljunen kertoi valmisteilla olevasta vanhuslaista. Kiljusen mielestä on tärkeää, että lakiin nostetaan nykyisiä laatusuosituksiin kirjattuja asioita ja kootaan yhteen eri laeissa olevat ikäihmisten palveluita koskevat säädökset. On myös välttämätöntä luoda valvontaa hoitaville viranomaisille paremmat edellytykset palveluiden laadun valvonnalle.
- Mielestäni on olennaista, että lainsäädännössä turvataan ikääntyvän oikeudet hänen terveyttään, toimintakykyään ja hyvinvointiaan tukeviin palveluihin sekä ulkoiluun ja virkistykseen. Lähtökohtana tulee olla oikeus mielekkääseen, ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään. Ikääntyvän ihmisen ihmisarvoa on kunnioitettava hänen kunnostaan riippumatta ja tämän periaatteen on läpäistävä koko palvelujärjestelmä. Nämä tavoitteet eivät saa jäädä juhlapuheisiin, vaan niiden tulee näkyä myös ikääntyvän ihmisen arjessa. Vasta sitten lailla on todellista merkitystä, Kiljunen painotti puheessaan.
- Tällä hetkellä ikääntyvien palveluissa on huomattavia eroja. Julkisen vastuun pallottelu kuntien ja valtion välillä ei auta, vaan vastuu on otettava yhdessä. Valtion on huolehdittava viime kädessä, että kunnat selviytyvät niille annettavista tehtävistä.
Kunnissa palvelutarpeen kasvuun vastaaminen on ennen kaikkea kiinni työllisyyskehityksestä. Elinvoimainen kunta pystyy myös vastaamaan sosiaali- ja terveyspolitiikan haasteisiin.
Järkevät säästökeinot on syytä hyödyntää. Esimerkiksi ennaltaehkäisevä ja kuntouttava työote tuottaa samanaikaisesti säästöä ja lisää hyvinvointia. Se edellyttää niin kunnalta kuin valtioltakin riittävien resurssien ohjaamista ennaltaehkäisevään työhön ja peruspalveluiden vahvistamiseen, Kiljunen linjasi.
perjantaina
TIEDOTE 27.8.2010
Omaishoitajat ja läheiset –liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) vaatii omaishoitajien asemaan pikaista parannusta. Omaishoitajien asema ja oikeudet on hänen mukaansa turvattava erillislailla.
- Omaishoito tulee olemaan tulevaisuudessa yhä merkittävämpi hoitomuoto, sillä kunnat vähentävät nopeassa tahdissa laitoshoitopaikkoja. Monesti omaishoitoa tehdään myös siksi, ettei kunta yksinkertaisesti pysty tarjoamaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja. On arvioitu, että omaishoito säästää yhteiskunnan menoja vuositasolla jopa 1,2 miljardia euroa, Kiljunen muistuttaa.
Kiljusen mielestä omaishoidon palkkio tulee siirtää Kelan maksettavaksi yhtenäisin kriteerein, jotta tuki olisi tasoltaan samanlainen kunnasta riippumatta.
- Palkkiosta tulee periä vain lakisääteiset sosiaaliturvamaksut eli n. 10 % nykyisen, jopa useisiin kymmeniin prosentteihin nousevan veron sijaan. Omaishoidon tuki ei saisi leikata myöskään muita etuuksia, kuten asumistukea. Palveluiden osalta vapaapäiväjärjestelyt on turvattava ja hoitajat on saatava työterveyshuollon piiriin, jotta heidän jaksamisensa ja hyvinvointinsa voidaan taata, Kiljunen linjasi Omaishoitajaliiton neuvottelupäivillä perjantaina Joensuussa.
- Omaishoito tulee olemaan tulevaisuudessa yhä merkittävämpi hoitomuoto, sillä kunnat vähentävät nopeassa tahdissa laitoshoitopaikkoja. Monesti omaishoitoa tehdään myös siksi, ettei kunta yksinkertaisesti pysty tarjoamaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja. On arvioitu, että omaishoito säästää yhteiskunnan menoja vuositasolla jopa 1,2 miljardia euroa, Kiljunen muistuttaa.
Kiljusen mielestä omaishoidon palkkio tulee siirtää Kelan maksettavaksi yhtenäisin kriteerein, jotta tuki olisi tasoltaan samanlainen kunnasta riippumatta.
- Palkkiosta tulee periä vain lakisääteiset sosiaaliturvamaksut eli n. 10 % nykyisen, jopa useisiin kymmeniin prosentteihin nousevan veron sijaan. Omaishoidon tuki ei saisi leikata myöskään muita etuuksia, kuten asumistukea. Palveluiden osalta vapaapäiväjärjestelyt on turvattava ja hoitajat on saatava työterveyshuollon piiriin, jotta heidän jaksamisensa ja hyvinvointinsa voidaan taata, Kiljunen linjasi Omaishoitajaliiton neuvottelupäivillä perjantaina Joensuussa.
torstaina
TIEDOTE 25.8.2010
Kelan valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) on huolissaan Kelan asiakaspalvelun toimivuudesta, kun laitoksen koko ATK-järjestelmää ollaan uusimassa.
–Uudistuksen jälkeen palvelu on varmasti aiempaa parempaa, mutta myös muutosvaiheen aikana on turvattava asiakkaiden oikeudet ja etuuksien maksut määräajassa. Se edellyttää muutoksen riittävää resursointia ja henkilöstön hyvää koulutusta, Kiljunen toteaa.
Kelan valtuutetut olivat tiistaina ja keskiviikkona kaksipäiväisellä tarkastusmatkalla Tampereen seudulla ja Seinäjoella. Ikaalisissa Kiljunen kiitteli asiakkaat huomioivaa järjestelmää, jossa Kelan ja työvoimahallinnon palvelut saa samoista toimitiloista.
–Kun toimintoja kehitetään asiakkaiden näkökulmasta, palveluihin saadaan usein paitsi laatua, myös kustannustehokkuutta, Kiljunen arvioi.
Kiljunen esitti huolensa myös Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan (Somla) pitkistä käsittelyajoista.
-Kyse on ihmisten välttämättömästä perusturvasta, jolloin jopa puoleentoista vuoteen venyvät käsittelyajat ovat suorastaan ihmisoikeusloukkaus. Somlan on välttämätöntä saada lisärahoitusta, jotta valitukset voidaan käsitellä kohtuullisessa ajassa, Kiljunen totesi.
–Uudistuksen jälkeen palvelu on varmasti aiempaa parempaa, mutta myös muutosvaiheen aikana on turvattava asiakkaiden oikeudet ja etuuksien maksut määräajassa. Se edellyttää muutoksen riittävää resursointia ja henkilöstön hyvää koulutusta, Kiljunen toteaa.
Kelan valtuutetut olivat tiistaina ja keskiviikkona kaksipäiväisellä tarkastusmatkalla Tampereen seudulla ja Seinäjoella. Ikaalisissa Kiljunen kiitteli asiakkaat huomioivaa järjestelmää, jossa Kelan ja työvoimahallinnon palvelut saa samoista toimitiloista.
–Kun toimintoja kehitetään asiakkaiden näkökulmasta, palveluihin saadaan usein paitsi laatua, myös kustannustehokkuutta, Kiljunen arvioi.
Kiljunen esitti huolensa myös Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan (Somla) pitkistä käsittelyajoista.
-Kyse on ihmisten välttämättömästä perusturvasta, jolloin jopa puoleentoista vuoteen venyvät käsittelyajat ovat suorastaan ihmisoikeusloukkaus. Somlan on välttämätöntä saada lisärahoitusta, jotta valitukset voidaan käsitellä kohtuullisessa ajassa, Kiljunen totesi.
keskiviikkona
TIEDOTE 23.8.2010
Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) arvosteli hallituksen esitystä tulevan vuoden budjetiksi. Demareiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella puhunut Kiljunen totesi, että hallituksen ajamat energiaverojen korotukset iskevät pahasti juuri pieni- ja keskituloisiin ihmisiin.
- Verotuksen oikeudenmukaisuuden pitää tarkoittaa maksukyvyn mukaista verotusta, mutta nyt hallitus toimii toisin. Nostamalla arkiseen välttämättömään kulutukseen kohdistuvia veroja kuljemme samalla kohti tasaveroa. Se tulee köyhille kaikkein kalleimmaksi, Kiljunen toteaa.
Kiljusen mielestä on pöyristyttävää, että hallitus supistaa työllisyysmäärärahoja, kun 40 000 nuorta on vailla koulutus- tai opiskelupaikkaa ja pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa kasvuaan.
Kiljusen mukaan yhteiskunnan lisääntyvään epätasa-arvoon on puututtava panostamalla vahvasti kuntapalveluihin.
- Valtion osuutta kuntien talouden turvaamisessa on vahvistettava, jotta ihmisten hyvinvointia voidaan lisätä ja eriarvoisuutta vähentää.
Kiljunen vetosi myös eduskuntaryhmäänsä, jotta tavoitteeksi otettaisiin opintotuen sitominen yleiseen hintakehitykseen.
- Takaamalla opintotuen taso vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja opintojen suorittamiseen tavoiteajassa, Kiljunen linjasi.
- Verotuksen oikeudenmukaisuuden pitää tarkoittaa maksukyvyn mukaista verotusta, mutta nyt hallitus toimii toisin. Nostamalla arkiseen välttämättömään kulutukseen kohdistuvia veroja kuljemme samalla kohti tasaveroa. Se tulee köyhille kaikkein kalleimmaksi, Kiljunen toteaa.
Kiljusen mielestä on pöyristyttävää, että hallitus supistaa työllisyysmäärärahoja, kun 40 000 nuorta on vailla koulutus- tai opiskelupaikkaa ja pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa kasvuaan.
Kiljusen mukaan yhteiskunnan lisääntyvään epätasa-arvoon on puututtava panostamalla vahvasti kuntapalveluihin.
- Valtion osuutta kuntien talouden turvaamisessa on vahvistettava, jotta ihmisten hyvinvointia voidaan lisätä ja eriarvoisuutta vähentää.
Kiljunen vetosi myös eduskuntaryhmäänsä, jotta tavoitteeksi otettaisiin opintotuen sitominen yleiseen hintakehitykseen.
- Takaamalla opintotuen taso vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja opintojen suorittamiseen tavoiteajassa, Kiljunen linjasi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
