maanantaina

Lääkealan keskus uuteen valmisteluun!

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskusta koskeva laki tulisi palauttaa uudelleen valmisteluun. Lakiesitys on huonosti valmisteltu ja se ollaan viemässä läpi vastoin lähes kaikkien asiantuntijoiden kantaa. Lakia on laadittu tavoitteena pelkästään keskuksen alueellistaminen Kuopioon ja on kokonaan jätetty huomioimatta lääkehuollon kokonaisuus. Lääkehuolto on jo nyt hajallaan, erillään muusta terveydenhuollosta. Nyt alueellistamisen myötä myös alan erityisasiantuntemus tullaan hukkaamaan vuosiksi! Lakiesitys on eduskunnassa tänään toisessa käsittelyssä ja me demarit olemme jättäneet siihen oman vastalauseemme. Tulemme esittämään lain hylkäämistä ja palauttamista uuteen valmisteluun professori Jussi Huttusen 31.5.2008 antaman selvityksen "Lääkehuollon keskushallinnon kehittäminen" pohjalta.

Pointteja eduskuntapuheestani Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta:

- Esityksen valmistelu ei saa kiitosta. Ensinnäkin valmistelussa on irtauduttu professori Jussi Huttusen asiantuntijaselvityksestä. Lähtökohtaisesti valmistelun taustalla ovat aluepoliittiset tavoitteet. Lakia on valmisteltu lähes yksinomaan virkamiestyönä eikä lääkehuoltoon liittyviä sidosryhmiä eikä myöskään Lääkelaitoksen henkilökuntaa ole aidosti kuultu. Kuulemiset on tehty juuri ennen lain valmistumista, minkä takia ne on koettu lähinnä symbolisena eleenä ja velvoitteena.

- Nykyisen Lääkelaitoksen toiminta on saanut asiantuntijoilta paljon kiitosta. Se on hoitanut tehtävänsä erittäin hyvin ja erityiskiitosta on tullut nimenomaan Euroopan unionin lääkevalvonnassa. EU-yhteistyö ja valvonnan koordinaatio on tiivistynyt viimeisten vuosien aikana, ja Suomi on ollut osaltaan myönteisesti vaikuttamassa tähän kehitykseen.

- Suomi on ollut myös Euroopan unionin esimerkkimaana nimenomaan lääkevalvonnan osaamisessa ja tehokkuudessa, ja suomalaisia toimintamalleja onkin tästä syystä viety menestyksellisesti muiden EU-maiden käyttöön.

- Lain huono valmistelu on vaikuttanut monellakin tavalla jo lääkevalvonnan toimintoihin. Alueellistamispäätöksen jälkeen Lääkelaitoksesta on irtisanoutunut yli 30 erittäin asiantuntevaa ja kokenutta virkamiestä ja -naista. Heistä suurin osa on alan huippuja, ylilääkäreitä, joiden sijoittuminen muille työmarkkinoille on kohtuullisen helppoa.

- Henkilöstön siirtymisestä Kuopioon on kysytty alustavasti. 190 työntekijästä kolme on ilmoittanut, että voi muuttaa Kuopioon. Lisäksi mahdollisesti muuttohalukkaita on toiset kolme. Tilanne jatkon osalta näyttää todella huonolta, jos alueellistamispäätös tehdään ja hallituksen esitys tämän muotoisena hyväksytään.

- Asiantuntijakuulemisessa todettiin, että Lääkelaitoksen henkilökunnan vahvuutena ja erityispiirteenä on heidän poikkeuksellisen vahva erityisasiantuntijuus, joka tulee ainoastaan käytännön kokemuksen kautta. Lääkelaitokseen kyllä rekrytoidaan uusia muodollisesti päteviä työntekijöitä; heidän todellinen pätevyytensä alan asiantuntijuuteen tulee vasta 5-10 vuoden käytännön työn ja kokemuksen kautta. Tästä syystä työntekijän menetys on todellinen tappio lääkevalvonnalle ja lääkehuollon kehittämiselle.

- Hallituksen esityksen seurauksena lääketurvallisuus ei ole enää yhtä vahvaa kuin tänä päivänä, vaan lääkevalvontaan liittyvät toiminnot vaikeutuvat ja haavoittuvat useiksi vuosiksi eteenpäin. Tämä ei voi olla alueellistamisen hinta eikä myöskään meidän tahtotilamme.

- Huttusen selvityksen mukaan lääkehuollon suurimpana ongelmana on eri toimijoiden hajanaisuus. Tämän näkemyksen jakoivat monet asiantuntijat myös valiokuntakuulemisissa. Ministeriöllä ei ole yhtenäistä lääkepolitiikkaa, ja lääkehuoltoa kehitetään erillään muusta terveydenhuollosta.

- Lääkehuollon ja hoitoprosessien yleinen suunnittelu ja lääkekustannusten hallintaan ja lääketurvallisuuteen tähtäävä strateginen työ puuttuu. Ongelmallista on myös, että ministeriön johtavien virkamiesten käsitykset lääkehuollosta ja sen kehittämisestä eroavat toisistaan. Tämä vaikeuttaa ja estää lääkehuollon kokonaisuuden kehittämistä. Lääkehuollon kokonaisuudesta virkamiestasolla vastuuta ei ole kenelläkään.

- Vaikka selvitysmies Huttunen toi selvästi esille ministeriön keskushallinnon puutteet, hajanaisuuden ja kehittämistarpeet, ei lakiesitys kuitenkaan puutu näihin epäkohtiin. Hallituksen esitys ei tule poistamaan lääkehallinnon hajanaisuutta, vaikka yhtenä tärkeimpänä tavoitteena oli toimintojen keskittäminen, työnjakojen ja vastuiden selkeyttäminen.

- Hallituksen toiminta on hämmästyttävää. Hallitus ei välitä eikä ota lainkaan huomioon lääkealan turvallisuuden ja kehittämisen näkökulmaa vaan katsoo asiaa vain aluepolitiikan näkökulmasta. Ministeriön antamat alkuperäiset tavoitteet on unohdettu täysin.

- Hallituksen esitys vaarantaa vuosiksi maamme lääketurvallisuuden ja vaikeuttaa alan tutkimus- ja kehittämistyötä sekä vaikuttaa myös kansainvälisen lääkevalvonnan ja turvallisuuden kehittymiseen kielteisesti.

tiistaina

Hallitus tekee peruspalveluista markkinatavaraa

Hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä hyväksyttiin eduskunnan istunnossa viime viikolla. Laki uhkaa romuttaa koko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme pohjan, niin sen rahoituspohjan kuin arvopohjankin. Tähän saakka tavoitteena on ollut turvata yhteisistä verovaroista kaikille kansalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä monipuolisten ja laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Jatkossa palvelut ja niiden käyttäjät eriytyvät entistä enemmän ja terveyserot uhkaavat kasvaa entisestään.

Lain suurimpia ongelmia on, että se poistaa sosiaali- ja terveydenhuollosta yhtenäisesti säädellyt asiakasmaksut - palvelusetelin arvoa ei määritellä, sen tulee vain olla tasoltaan "kohtuullinen". Asiakkaan maksama osuus palveluista tulee nousemaan. Myös koko maksujärjestelmästä tulee entistä vaikeaselkoisempi ja vaikeasti hallittava. Tavoitteen tulisi olla päinvastainen: yksinkertaistaa ja selkeyttää nykyistä järjestelmää sekä ennen kaikkea pitää asiakkaiden maksamat omavastuut kohtuullisina säätämällä niitä yksiselitteisesti. Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakasmaksut ovat jo nyt Oecd-maiden vertailussa korkeat ja terveyden epätasa-arvo vakava yhteiskunnallinen ongelma.

Suurimmat uhkakuvat liittyen palvelusetelin käyttöönottoon näen terveyspalveluissa, jotka jo nykyisellään ovat hyvin eriarvoistuneet. Terveysbisnes on maailmalla yhä suurempi trendi. Sinänsä on aivan ymmärrettävää, että ihmiset haluavat ostaa itselleen terveyttä ja hyvinvointia, mutta siihen ei ole syytä upottaa yhteiskunnan tukea yhtään enempää kuin on todellinen tarve. Nyt saattaa olla myös vaarana, etteivät hoitotoimet enää kohdistu olennaisiin vaivoihin, vaan palvelusetelin ja oman rahoituksen turvin tehdään paljon turhaa. Samaan aikaan voi käydä niin, että julkisen puolen jonoissa potevat monet pienituloiset, eläkeläiset, työttömät jne. eivät saa riittävää hoitoa. Järjestelmällinen hoitotakuun kehittäminen ja vahvistaminen voi olla myös vaarassa. Palveluseteli syö väistämättä julkisen palvelutuotannon rahoitusta, sillä samasta kunnan sosiaali- ja terveyspotista saavat rahansa niin palvelusetelit kuin julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Jos julkinen puoli rapistetaan pahasti, kuka enää uskaltaa kieltäytyä palvelusetelistä?

Meillä on jo selkeitä viitteitä siitä, että esimerkiksi ikääntyvien ihmisten terveys- ja sosiaalipalvelumarkkinat ovat kasvussa. Tätä kehitystä tukee myös palvelusetelilainsäädäntö. Hallituksen palveluseteliesitys tekee peruspalveluista markkinatavaraa. Potilaista tehdään kuluttajia ja hoitajista myyjiä ja mainostajia. Ainut varma voittaja tässä kuviossa on pääomasijoittaja, jolle on luvassa varmatuottoista bisnestä. En usko, että palveluseteli tulee tukemaan pieniä palveluyrittäjiä pitkällä aikavälillä. Isot yritykset tulevat syömään pienet. Jos hallitus ei panosta selkeästi nykyistä enemmän julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden vahvistamiseen, julkinen palvelu rapautuu samalla kuin yksityinen terveysbisnes ja terveysvakuutusmarkkinat kukoistavat. Hallitus on valmis rahoittamaan yhteisillä verovaroillamme suuria terveysyrityksiä, ja rahat voivat ohjautua viime kädessä kansainvälisille pörssiyhtiöille. Tämä ei voi olla verovarojemme käyttötarkoitus!

Uudistus tulee vaikuttamaan myös ihmisten halukkuuteen maksaa veroja, jos he eivät saa riittävästi oikeudenmukaista vastinetta veroilleen. On toteutumassa hyvinvointiyhteiskunnan pahin uhkakuva, jos keskiluokka ei saa julkista palvelua tarpeensa mukaan. Silloin halukkuus rahoittaa julkista palvelua verovaroilla vähenee ja loppuu. Samalla potilaan kokonaisetu, saumattomat palveluketjut, hoidon vaikuttavuus ja yhteiskunnan tasolla terveyden tasa-arvon tavoittelu unohdetaan lopullisesti.

maanantaina

Työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön

Eduskunnan käsittelyssä on esitys, joka tekee työkyvyttömyyseläkkeellä olevan työhön paluusta taloudellisesti aiempaa houkuttelevampaa. Eläkkeen rinnalla ehdotetaan ansaittavaksi ainakin 600 euroa ilman, että se vaikuttaa eläkkeeseen. Laki koskee sekä kansaneläke- että työeläkelakien mukaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevia ihmisiä. Kansaneläkeläinen voi tienata 600 euroa ja työeläkeläinen enintään 40 prosenttia aiemmasta keskiansiostaan, vähintään 600 euroa. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevalla prosenttiosuus olisi 60. Esitys tulee auttamaan etenkin pienituloisia työkyvyttömyyseläkeläisiä, mutta tarkoitus on edistää kaikkien työkyvyttömyyseläkeläisten työntekoa.

Selvitysmies Mika Vuorela esitti runsas vuosi sitten toimia, joilla parannettaisiin työhön osallistumisen sääntöjä. Hän esitti muun muassa, että tuloraja nostettaisiin 700 euroon ja että se sidottaisiin indeksiin. Nykyiseen lainsäädäntöön verrattuna (588,66 euroa) tulorajaa korotetaan kuitenkin vain vajaat 12 euroa. Nykytasosta säädettiin vuonna 1999 eikä sitä ole sen jälkeen tarkistettu mitenkään. Kun ajatellaan yleistä palkkatason nousua, 12 euron korotus 10 vuodessa tuntuu vaatimattomalta. Esityksen perusteluissa todetaan, että 600 euron ansaintarajaa voidaan pitää riittävän korkeana, kun sitä verrataan erilaisiin keskieläkkeisiin.
Minusta vertailukohtaa ei pitäisi niinkään hakea eläkkeistä, vaan katsoa esimerkiksi palkkatason nousua ja ylipäätään yhteiskunnan muutosta viimeisten 10 vuoden aikana. Etenkin mielenterveyssyistä eläkkeellä on paljon nuoria ihmisiä, joiden keskiansiot ovat jääneet pieniksi tai olemattomiksi ennen työkyvyttömyyttä. He voivat kuitenkin olla ammattitaitoisia ja koulutettuja ihmisiä, joiden ansiot helposti nousevat yli tuon 600 euron. Ansaintarajan nostaminen ei maksaisi mitään, mutta se mahdollistaisi yhä useamman työkyvyttömyyseläkeläisen työhön osallistumisen ja oman taloudellisen tilanteen parantamisen. Tulevaisuudessa me tarvitsemme kaikkien ihmisten työpanosta, ja on suurta tuhlausta jättää käyttämättä työkyvyttömien vahvuudet ja osaaminen.

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämistä on tehtävä monin eri keinoin. On tärkeää, että ansaintarajoja nostetaan ja järjestelmää selkeytetään. On hyvä, että saadaan kaikki työkyvyttömyyseläkeläiset eläkelajista riippumatta saman lainsäädännön piiriin.
Hallitus on tehnyt muitakin lainsäädäntömuutoksia, joita hallituksen esityksessäkin kuvaillaan. Osaa niistä kannatan ja joihinkin suhtaudun hyvinkin varauksellisesti. Esimerkiksi työpankkikokeilua on arvioitava tarkasti ja nimenomaan työntekijöiden näkökulmasta. Pääsevätkö he aidosti kiinnittymään työyhteisöön ja työelämään? Voivatko he kehittää sosiaalisia ja ammatillisia taitojaan, ja ovatko he tyytyväisiä työpankkikokeiluun? Ja kuinka tätä kokeilua tulisi jatkossa kehittää, jos siitä tulee pysyvä järjestelmä työelämään?
Lainsäädäntöä on kuitenkin syytä jatkuvasti kehittää laajasti ja tarjottava työkyvyttömille ihmisille polkuja takaisin työelämään.

Työelämän ja koko yhteiskunnan asenteissa on myös paljon parantamisen varaa. Jo sanat "vajaakuntoinen" ja "työkyvytön" kertovat paljon. Näkökulmamme on negatiivinen, torjuva, ja tarkastelemme ihmistä hänen vajavuutensa perusteella, emmekä vahvuuksiensa tai jäljellä olevan työkyvyn tai voimavarojen kautta. Tällainen ajattelu näkyy myös hallinnossa, lainsäädännössä ja päätöksissä. Ihmisiä helposti pallotellaan eikä järjestelmiä ole rakennettu ihmisten ja heidän yksilöllisten tarpeidensa näkökulmasta.
Tähän pitäisi saada muutos, tavoitteena vahvistaa ihmisten mahdollisuutta työelämään ja puuttua tilanteisiin heti. Kun työelämässä ilmenee vaikeuksia - sairauden, vamman tai muun syyn takia - pitäisi ryhtyä aktiivisiin toimiin, kuntoutukseen ja koulutukseen. Aktiivitoimenpiteet tulisi tehdä yksilöllisesti tavoitteena tukea ihmisten hyvinvointia ja elämänhallintaa sekä estää syrjäytymistä. Yksilöllisyys ei tarkoita sitä, että ongelmat ovat yksilön ongelmia. Myös työyhteisötason tarkastelu on tarpeen. Pääasia on, ettei kukaan jää yksin ongelmatilanteissa.

Osallisuus yhteiskunnassa ja mahdollisuudet kuulua työyhteisöihin, työstä saatava arvostus ja palkka ovat meille kaikille ihmisille tärkeitä asioita. Siihen tarvitsemme monipuolista lainsäädäntöä, joka tukee erilaisten - kaikenlaisten - ihmisten osallistumista työelämään ja yhteiskuntaan.

tiistaina

Saimaannorpan suojeluun verkkokalastuskielto

Saimaannorpan tilanne on erittäin kriittinen. Norppakanta on laskenut 260 yksilöön, kun lajin olemassaolo vaatisi 400 yksilön kantaa. Saimaalla syntyy vuosittain reilut 50 kuuttia, joista yhden vuoden iän saavuttaa noin 15 yksilöä. Saimaannorpan kannan kasvua uhkaa etenkin verkkokalastus, mutta myös ilmastonmuutos vaarantaa poikasten synnytyksen.

Juuri tällä hetkellä eletään taas kriittistä aikaa norpan pelastamisen osalta. Päätökset suojelusta kalastusta rajoittamalla olisi tehtävä nyt, juhannuksena tämän vuoden kuuttikanta on jo pitkälle menetetty.

Maa- ja metsätalousministeriössä uskotaan vapaaehtoiseen suojeluun. Jos vapaaehtoisuus tehoaisi, miksi jopa 70 % kuuteista kuolee ennen yhden vuoden ikää ja suurin osa nimenomaan verkkoihin? Vapaaehtoistyötä norpan ja kuuttien hyväksi on tehty jo yli 20 vuotta, eikä sillä ole pystytty pelastamaan kuutteja.

SDP on ottanut puolueena kantaa saimaannorpan suojelun puolesta. Mielestämme verkkokalastus on kiellettävä kevään ajaksi saimaannorppien suoja-alueella. Kielto on välttämätön, sillä vapaaehtoiset toimet eivät ole vähentäneet kuuttien verkkokuolemia riittävästi.

Mielestäni on selvää, että meidän on tehtävä kaikkemme, jotta mahdollisimman moni kuutti selviytyisi hengissä ja saimaannorpan kanta säilyisi. Käytännössä tämä tarkoittaa tiukempia rajoituksia verkkokalastukseen sekä parempaa suojelua saimaannorpille ja kuuteille useiksi vuosiksi eteenpäin.

torstaina

yliopistolaki.fi

Hallituksen esitys yliopistolaiksi on keskusteluttanut laajalti korkeakoulumaailmassa. Esitys sisältää kannatettavia elementtejä, mutta myös tiettyjä ongelmakohtia. Kritiikkiä on aiheuttanut erityisesti yliopistojen jakautuminen kahteen kastiin, yliopistodemokratian toteutuminen, lukukausimaksut sekä henkilöstön asema.

Yliopistolain uudistus on eittämättä tarpeen. Nyt toteutumassa olevalla tavalla ei kuitenkaan päästä asetettuihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Tämän vuoksi SDP on laatinut oman vaihtoehtoisen esityksensä yliopistolain sisällöksi. Lakialoite jätettiin eduskunnalle 26.3.2009.
SDP on avannut sivuston, jossa jokaisella on mahdollisuus ottaa kantaa ja esittää omia huomioitaan SDP:n esitykseen.

maanantaina

Opetus ja oppilashuolto on turvattava joka tilanteessa

Hallituksen kehysriihen tulos oli juuri niin heikko kuin saattoi pelätäkin. Hallitus pitää itsepintaisesti kiinni heikosti työllistävistä veronkevennyksistään, ei anna juuri mitään helpotusta kuntatalouteen ja siirtää vastuun ikävistä päätöksistä kunnille.
Päivittäin kuulemme synkkiä lukuja kuntataloudesta ja ikäviä uutisia kunnanvaltuustojen ja -lautakuntien kokouksista. Kunnat joutuvat kiristämään verotustaan ja leikkaamaan palveluistaan.
Hallituksen politiikka tässä kuntatalouden kriisissä on vaarallista ja lyhytnäköistä. Hallituksen tulisi kantaa vastuunsa yhdessä kuntien kanssa, tehdä aitoa yhteistyötä, jotta koko kansa ja koko maa selviäisivät lamasta mahdollisimman pienin vaurioin. Siihen tarvitaan yhteisvastuuta ja yhteen hiileen puhaltamista.

Valitettavasti Matti Vanhasen porvarihallitus on lisännyt ennennäkemättömällä tavalla yhteiskuntamme eriarvoistamista. Eriarvoistuminen on kuin syöpä, joka leviää välillä huomaamatta ja välillä pahaa tuhoa tehden. Suurin kysymys on palvelurakenteen ja palvelusisältöjen eriarvoistuminen, joka johtaa myös palveluiden käyttäjien eriarvoistumiseen. Se näkyy yhteiskunnan lisääntyvänä pahoinvointina, se näkyy osallisuuden puutteena, lamaantumisena, työttömyytenä, ja kaikkein pahiten se näkyy ylisukupolvisena, vanhemmilta lapsille periytyvänä näköalattomuutena.
Sosiaalipolitiikan näkökulmasta hallituksen jääräpäinen halu keventää verotusta täysin suhdanteista riippumatta on vähitellen viemässä meidät hyvinvointiyhteiskunnasta kohti köyhäinhoidon yhteiskuntaa. Se tuntuu sopivan hallituksen arvomaailmaan, mutta meille sosialidemokraateille se ei käy.

Julkisen palvelusektorin on annettu yksinään kamppailla rahoitusvaikeuksissaan, samaan aikaan kun yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä on monin tavoin edistetty. Kuntia on vain patistettu tekemään rakenteellisia uudistuksia, mutta entä sitten, kun kaikki mahdolliset rakenteet on uudistettu ja kevennetty, kuten joissakin kunnissa on jo tehty? On sanottu, että kuntapalveluissa on saatavissa miljardin säästöt, kun hyvät käytännöt toteutetaan ja palveluita sähköistetään ja järkeistetään. Mutta muutoskin vaatii rahaa.

Hallituksen tekemien päätösten seurauksena kuntien palvelut rapistuvat. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että kunnat leikkaavat opetustoimen rahoituksesta ja ryhmäkokoja kasvatetaan, vaikka suunnan piti olla täysin toinen. Joissakin kunnissa on suunnitteilla opettajien lomautuksia. Resurssien puute kunnissa kohdistuu kaikkein pahimmin tietysti niihin lapsiin, joilla on koulussa oppimisvaikeuksia, ja heitä on yhä enemmän. Syksyllä Matti Rimpelä Stakesista arvioi, että koulujen oppilashuolto toimisi säällisesti, jos siihen satsattaisiin 150 miljoonaa euroa. Se on pieni hinta lasten ja nuorten hyvinvoinnista, mutta hallitus ei ole tehnyt siihen suuntaan mitään avauksia.

Koulujen säästöt ja resurssien puute kohdistuu kaikkiin lapsiin, jokaisen lapsen oppimisedellytyksiin, heidän kasvuunsa ja heidän tulevaisuuteensa. Tässäkin valitettavasti perhetausta alkaa vaikuttaa yhä enemmän, sillä yhä vahvempaan rooliin nousee heikentyvässä opetustilanteessa se, millaiseen lisäoppiin lapsella tai nuorella on mahdollisuus koulun ulkopuolella. Tämä on erittäin huolestuttavaa kehitystä, jonka vaikutukset pitäisi kunnissa ajoissa tiedostaa. Suomalainen tasa-arvoinen peruskoulujärjestelmä on tuottanut erittäin hyviä oppimistuloksia, ja koulutus ylipäätään on ollut suomalaisen menestyksen avaintekijä. Tätä välttämätöntä pääomaa ei saa nyt laman varjolla hukata, vaan kouluihin on jatkossakin satsattava riittävästi resursseja jotta lasten oppimisedellytykset ja hyvä kasvu voidaan turvata.