Kirjallinen kysymys aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisystä

Toukokuussa julkaistussa Euroopan laajuisessa Burden of Stroke -tutkimuksessa kävi ilmi, että aivoverenkiertohäiriön (AVH) hoitopoluissa on valtavia sekä maiden välisiä että sisäisiä eroja ja että kaikissa maissa jälkihoito ja tuki ovat puutteellisia. Raportissa ennakoidaan, että Euroopan unionin alueella AVH-tapausten määrä kasvaa 34 prosentilla ja Suomessa 44 prosentilla vuodesta 2015 vuoteen 2035. AVH:n sairastaa vuosittain lähes 25 000 suomalaista. Joka neljäs sairastuneista on työikäinen. Vain neljännes kuntoutuu oireettomaksi tai vähäoireiseksi.

Akuuttien AVH-tapausten hoitoon käytetään Suomessa vuosittain noin 1,1, miljardia euroa. Tämä vastaa seitsemää prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Yhden potilaan elinikäiset kustannukset ovat noin 86 300 euroa. AVH on kalleutensa, vaarallisuutensa ja menetettyjen henkilötyövuosien takia sairausryhmä, jota estämällä säästyttäisiin suurilta kustannuksilta. AVH:n akuuttihoitoon, kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin korkoineen. Se lisää kansalaisten yhdenvertaisuutta ja vähentää alueellista epätasa-arvoa sekä säästää kansallista aivopääomaamme.

Kahdeksan kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä voidaan estää ja korkeimman riskin potilailla tämä luku on jopa yhdeksän kymmenestä. Tässä potilasryhmässä siis myös kalliit estohoitomuodot ovat kannattavia.

Yksi tärkeimmistä riskitekijöistä on verenpaine, joka tuplaa sairastumisriskin. Paljon kohennettava on myös kansalaisten veren rasva-arvojen ja eteisvärinän lääkehoidoissa. Toinen kipukohta on AVH:n akuuttikuntoutus, sillä nyt vain 10–20 prosenttia AVH:n sairastaneista saa moniammatillista kuntoutusta. AVH-kuntoutuksen olemattomuus syö myös AVH-akuuttihoidolla saavutettuja hyötyjä. Esimerkiksi aivoinfarktin liuotushoito maksaa akuuttiyksikössä noin 3 500 euroa. Hoitoon käytetyt eurot valuva hukkaan, ellei hoito jatku kuntoutuksella.

Akuuttivaiheen hoito AVH-yksikössä yhdistettynä keskimäärin riittävään kuukauden intensiiviseen moniammatilliseen laitoskuntoutusjaksoon maksaa vain 20 000 euroa per kuntoutuja. Näin voidaan 80 prosentissa tapauksista välttää kallis, vuosittain 50 000 euroa maksava laitoshoito.

AVH:n ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa, kun sairastuneen toimintakyky voidaan useimmiten palauttaa. AVH-kuntoutus on kannattavaa sairastuneen iästä riippumatta. Panostus oikea-aikaiseen hoitoon ja riittävään kuntoutukseen sekä akuuttivaiheessa erikoissairaanhoidossa, että ylläpitävä kuntoutus tuovat sekä selkeitä kustannus-säästöjä että turvaavat kansalaisten mahdollisimman hyvän toimintakyvyn ja mahdollisen paluun työelämään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa, että AVH-tapausten ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen panostetaan riittävästi sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa, jotta AVH- tapausten määrä ei kasva 44 prosentilla vuodesta 2015 vuoteen 2035?

Miten hallitus aikoo varmistaa, että kuntoutukseen panostetaan riittävästi tulevaisuudessa?

Helsingissä 2.6.2017

Anneli Kiljunen /sd

Ryhmäkoot uudelleen tarkasteluun!

Viime vuonna Sipilän hallitus päätti suurentaa päiväkotien lapsiryhmiä. Alan ammattilaiset ja vanhemmat vastustivat aikeita äänekkäästi. Valitettavasti hallitus ei ottanut heidän sanomaansa kuuleviin korviin. Tutkimusten mukaan lapsista säästäminen on lyhytjänteistä ja jopa haitallista politiikkaa. Varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon kohdistetut leikkaukset tulevat aiheuttamaan lisäkustannuksia tulevaisuudessa.

Olen iloinen, että monessa kunnassa on päätetty, ettei lapsiryhmiä kasvateta. Näin on päätetty myös Lappeenrannassa. Poikkeuksena on Keltun päiväkoti, jossa tarjotaan ympärivuorokautista hoitoa. Keltun päiväkodin vuorohoidossa voi olla kahdeksan lasta yhtä aikuista kohti, kun muissa päiväkodeissa on enintään seitsemän lasta yhtä aikuista kohti. Myös ympärivuorokautisessa hoidossa olevat lapset tarvitsevat hoitoa ja huomiota. Iltaisin aikuisen läheisyys ja syli voi olla todella tärkeä lapselle ennen nukkumaan menoa. Tästä syystä en näe mitään perustetta siihen, miksi Keltussa olisi erilainen mitoitus kuin muualla.

Tämän lisäksi, ne lapset joilta on rajattu varhaiskasvatusoikeutta, ovat myös suuremmissa ryhmissä. Näissä ryhmissä on yksi aikuinen kolmeatoista lasta kohti. Heidän varhaiskasvatuksensa laatu on näin luonnollisesti huonompaa. Vaikka laki tämän mahdollistaa, niin toivoisin, että kaikkia lapsia kohdeltaisiin yhdenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.

Suurempi päiväkotiryhmä tarkoittaa aina vähemmän aikaa aikuisen kanssa, vähemmän tukea ja turvaa, vähemmän yksilöllistä hoivaa ja opetusta ja vähemmän huomiota. Päiväkodissa työskenteleville ei ilmaannu lisäkäsiä, -silmiä ja -korvia vaikka maamme hallitus niin toivoisi. Kukaan ei rakenna omaa taloa huteralle pohjalle, joten miksi olisimme valmiita rakentamaan lasten elämän huteralle pohjalle?

Varhaiskasvatuslaissa on tavoitteena, että lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista tuetaan kokonaisvaltaisesti. Tavoitteen toteutuminen vaikeutuu ryhmän jatkuvan vaihtuvuuden ja ryhmäkokojen kasvun myötä. Suuri ryhmä, jossa on paljon vaihtuvuutta heikentää esimerkiksi kielellisten valmiuksien kehittymistä ja vähentää lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta. Monet tutkimukset osoittavat myös, että isoissa ryhmissä lasten omakin aktiivisuus heikkenee.

Varhaiskasvatuslain epäkohdat on korjattava ja toinen vaihe vietävä maaliin. Samalla meidän tulisi selvittää ovatko valtakunnalliset mitoitusmäärittelyt enää tätä päivää. Huomioiko nykyinen mitoitus riittävästi jokaisen lapsen yksilöllisiä tarpeita? Mitoituksessa lähtökohtana tulisi aina olla lasten tarpeet ja hoitajien työhyvinvointi. Nyt mitoituksia tarkastellaan vain keskiarvoina. Kyse ei ole vain "normaaleista" lapsista tai "erityislapsista" -kyse on lapsista, jotka tarvitsevat erilaisina päivinä ja hetkinä tutun ja turvallisen aikuisen hoivaa ja syliä. 1/4 tai 1/8 tai 1/13 ei tätä pysty mielestäni turvaamaan.

Lapsella oltava oikeus varhaiskasvatukseen!

Tutkimusten mukaan sosiaalinen tausta, perheen elämäntilanne, yksilöllinen kehitys vaikuttavat jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäämme. Tämä näkyy mm. siinä kun lapsi aloittaa koulunkäynnin, voi toisella lapsella olla käytössään satoja sanoja, toisella tuhansia. Lapset ovat yksilöitä, mutta ympäristöllä on myös merkitystä. Toinen lapsi on oppinut sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja kokee olonsa turvalliseksi ryhmässä, kun toisella lapsella voi olla vaikeuksia keskittymisessä ja vuorovaikutustilanteissa.

Laadukas ja kaikkien saatavilla oleva varhaiskasvatus on yksi parhaimmista keinoista vähentää lapsen kehitykseen liittyviä eroja. Sillä pystytään vähentämään koulutuksen ja köyhyyden periytymistä, parantamaan oppimisen edellytyksiä, sekä vaikuttamaan myönteisesti jopa jatko-opintoihin ja näin parantamaan työllisyyttä ja kaventamaan tuloeroja. Varhaiskasvatuksella on tutkitusti positiivinen vaikutus koko ihmisen elämänkaareen. Tästä syystä SDP valtuustoryhmämme haluaa, että jokaisella lapsella on yhtäläinen ja tasa-arvoinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen, eikä sitä rajata vanhempien työttömyyden tai sisaren syntymän takia. Tulemme jättämään myös valtuustoaloitteen asiasta.

Lähtökohtana on, että varhaiskasvatus on aina vanhempien valinta. Tämän lisäksi, jos perhe tarvitsee elämäntilanteeseen muuta tukea, sitä tulee heille tarjota ja antaa. Tärkeää on myös, että yhteistyö neuvolan ja sote-palveluiden välillä on hyvä. Me tarvitsemme myös monipuolisia varhaiskasvatuksen ja päivähoidon palvelumuotoja kuten perhepäivähoitoa, ryhmäperhepäivähoitoa, avoimia päiväkoteja jne. Näin pystymme tukemaan perhettä ja lasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Lappeenrannassa on vaadittu säästöjä varhaiskasvatuksesta ja päivähoidosta. Säästökohteena olivat mm. varhaiskasvatuksen rajaus sekä ryhmäkokojen tehokkaampi käyttö. Valtuusto vaati tähän liittyvää selvitystä, joka oli kokonaisuutena ristiriitainen muihin palautteisiin nähden.

Säästöjen seurauksena vanhemmilta ja hoitajilta sekä pääluottamusmiehiltä oli tullut viestiä, että tilanne kaikilta osin ei ole enää lasten edun mukaista. Ryhmäkoot ovat liian suuret, henkilöstö vaihtuu ja heillä on jatkuva kiire, jonka seurauksena yksilöllinen hoito ei ole aina lapsen kannalta parasta mahdollista. Henkilöstön kuormittavuus on lisääntynyt, joka tuntuu myös päivittäisessä työssä.

Lapsia ja nuoria koskevien päätöksien lapsivaikutusten arvioinnit on otettava käyttöön nykyistä laajemmin. Lapsivaikutusten arvioinnin tarkoituksena on varmistaa, että lapsen etua harkitaan kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Moni asia vaikuttaa suoraan tai välillisesti lapsiin ja meidän valtuutettujen on varmistettava, että lapsen etu on päätöksenteossa aina etusijalla. Sijoittamalla varhaiskasvatukseen euron, saamme seitsemän takaisin.

Työttömien rankaiseminen ei nosta työllisyysastetta

Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) on huolissaan, että hallituksen aktiivimalli ajaa yhä useamman työttömän köyhyyteen ja toimeentulotuen piiriin. Aktiivimallin ideana on, että mikäli työtön ei ole 65 työttömyysetuuspäivän aikana tehnyt viikon työtä tai osallistunut viideksi päiväksi työllisyyspalveluihin hän menettää osan työttömyysturvastaan.

- Työllisyystoimenpiteitä on vähennetty Sipilän hallituskaudella reilulla kolmanneksella ja järjestöjen palvelupaikat on käytännössä ajettu alas. Nyt hallitus rankaisee työttömiä, joilla ei itsestään riippumattomista syistä ole mahdollisuutta osoittaa aktiivisuuttaan.

Työ- ja elinkeinominiteriön tilastojen mukaan uusien julkisesti avoinna olevien työpaikkojen määrä helmikuussa 2017 oli 57 000, kun työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 332 000. Lisäksi kevään avoimista työpaikoista 57 prosenttia on määräaikaisia ja 22 prosenttia osa-aikaisia. Töitä ei vain yksinkertaisesti riitä kaikille.


- Hallituksen tulisi keskittyä työllisyyspalveluiden kehittämiseen ja yritysten ja järjestöjen työllistämisedellytysten parantamiseen, työttömien rankaisemisen sijaan. Tutkimusten mukaan toimeentulotuen piiriin joutuminen heikentää työttömän mahdollisuuksia työllistyä. Hallituksen aktiivimalli ei näin ollen tule parantamaan ihmisten mahdollisuuksia työllistyä, vaan vaikutus voi jopa olla päinvastainen.

Perhepalvelut ovat tärkeitä

Hallituspuolueiden erilaiset näkemykset neuvolatoiminnan tuottamisesta aiheutti sen, että nykyinen neuvolatoiminta hajoaa. Kokoomus on ollut vahvasti sitä mieltä, että neuvolatoiminta tulisi olla vapaasti valittavissa osana sote-keskuksia. Keskusta on esittänyt, että neuvolat sijoittuisivat maakunnan liikelaitokseen. Yhteistä näkemystä ei löytynyt, joten hallituspuolueet ratkaisivat ongelman: Kukin maakunta päättäköön, kuinka se haluaa neuvolapalvelut järjestää. Tämä tyydytti myös perussuomalaisia.

Hallituksen päätöksen seurauksena maahamme syntyy hyvin sekava neuvolatoimintakenttä. 18maakuntaa järjestää kukin tahtomallaan tavalla äitiys-ja lastenneuvolatoiminnan. Eli riippuen poliittisesta voimasuhteista kuinka palvelut tuotetaan. Valtakunnallista ohjeistusta ei tule. Näin osa neuvolatoiminnasta siirtyy joko maakunnan liikelaitokseen, tai maakunta siirtää neuvolat valinnanvapauden piiriin eri yhtiöille mm. Mehiläiselle,Terveystalolle, Attendolle ja maakunnan omalle yhtiöille.

Monet asiantuntijat ovat vastustaneet esitystä. Asiantuntijat ovat vaatineet, että neuvolapalvelut tulee rajata valinnanvapauden ulkopuolelle vastaavalla tavalla kuin koulu- ja opiskeluterveydenhuolto. Tätä on perusteltu mm. neuvoloiden erityistehtävillä, valtakunnallisilla yhtenäisillä terveystarkastuksilla ja kustannusten nousulla. Hallituksen kärkihankkeessa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) keskeinen tavoite on koota lapsiperheiden palvelut yhteen ja näin parantaa palveluita ja saada kustannussäästöä. Nyt hallitus kuitenkin toimii juuri päinvastoin.

Perhepalvelut ovat kuntien ja Eksoten yksi parhaiten integroitunut palvelukokonaisuus. Siinä toimivat yhdessä neuvolat, varhaiskasvatus, opetustoimi, sekä Eksoten sosiaali- ja terveyspalvelut. Yhteistyö mahdollistaa parempien ja yksilöllisempien palveluiden saatavuuden. Tavoitteena on varhaisen tuen tarjoaminen entistä helpommin ja joustavammin. Tämä on mahdollistanut sen, että perheet mm. Taipalsaarella, Ruokolahdella, Imatralla ja Lappeenrannassa ovat saaneet samalla periaatteella neuvolapalveluja ja tarvittavia muita perhepalveluita. Tämä on häivyttänyt kuntien ja Eksoten hallinnollisia rajoja ja tuonut kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta palveluiden kehittämiseen koko maakunnan alueella.

Nyt riskinä on, että tämä kehittämistyö ja hyväksi koettu työskentelymalli hajoaa. Tästä viitteitä on annettu mm. Attendon osalta. Se pyrkii perustamaan sote-keskuksia eri puolille maakuntaa. Jos neuvolatoiminta tulee valinnanvapauden piiriin, tulee tämä muuttamaan nykyiset perhepalvelut. Hajoavatko koko maakuntaa koskevat perhepalvelut jälleen kuntakohtaisiksi, kuten ne olivat ennen Eksotea ? Toivoisin, että hallitus kuuntelisi asiantuntijoita. Hallituksen kompromissit tulevat todella kalliiksi ja siitä kärsivät valitettavasti eniten perheet ja lapset.

Ajankohtaista omaishoidosta

Ajankohtaista omaishoidosta – puheeni Napapiirin omaishoitajien juhlassa
Liiton ja paikallisyhdistysten rooli omaishoidossa

21.11.2016, Lappia-talo, Rovaniemi


Arvoisat omaishoitajat, omaishoitoviikkoa juhliva väki,

Lämpimät kiitokset kutsusta tulla juhlistamaan kanssanne omaishoitajien viikkoa. Omaishoitaja viikon aikana tavoitteena on nostaa ajankohtaisia asioita niin kuin myös kertoa omaishoitoperheiden arjesta, kertoa alueen ihmisille ja päätöksentekijöille lainsäädäntöasioita omaishoidosta, ehkä myös asioista, joita on parannettava, jotka eivät toteudu omaishoidon kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tarkoituksena on myös virkistäytyä ja nauttia toistemme seurasta. Omaishoitajat ovat viikkonsa ansainneet ja sitä kannattaa myös juhlistaa – tämä päivä on myös näitä kaikkea.

Haluan myös sanoa - Rovaniemen Napapiirin Omaishoitajat ovat erittäin aktiivinen järjestö, joka vaikuttaa niin täällä pohjoisessa omaishoitajien arjessa kuin myös valtakunnallisesti mm. vuosittaisilla järjestöpäivillä. Teitä on aina mukava nähdä.

Hyvät ystävät


Tänään tahtoisin puhua teille omaishoidon ajankohtaisista asioista valtakunnalliselta tasolta, mitä valmistellaan ja mitä päätöksiä on tehty, jotka vaikuttavat meidän omaishoitajien elämään.

Nostan esiin kolme erilaista asiaa. Ensinnäkin tänä vuonna voimaan on astunut uusi omaishoitolaki, jossa on monia positiivisia muutoksia. Toisekseen hallitus on parhaillaan toteuttamassa myös omaishoitoon liittyvää kärkihanketta, josta kerron lyhyesti dia-sarjan avulla. KOlmanneksi valotan myös sote-uudistusta, joka on meille kaikille täynnä kysymysmerkkejä siitä, miten palvelut järjestetään tulevaisuudessa. Jonkinlaisia linjauksia on, mutta moni tärkeä asia on vielä täysin avoimena.

Hyvät ystävät,
Meistä varmasti moni muistaa, että viime vaalikaudella Omaishoitajat ja läheiset -liiton aloitteesta laadittiin Suomen ensimmäinen kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma ja jonka seurauksena myös käynnistettiin uuden omaishoitolain valmistelu.

Tavoitteena oli, että koko maahan saataisiin yhtenäiset kriteerit omaishoidon määrittämiseen, mikä estäisi omaishoitajien pompottelun, sopimusten heikennykset ja sekavat tilanteet eri kunnissa.

Me tiedämme, että omaishoitajalla ei ole todellista juridista oikeusturvaa, tämän vahvisti meille myös eduskunnan oikeusasiamies, koska omaishoito on määrärahasidonnainen palvelu, eikä omaishoidolla ole yhtenäisiä valtakunnallisia kriteereitä eikä sillä ole lainsäädännössä vahvistettua subjektiivista oikeutta. Tämän takia kukin kunta voi itse päättää paljonko se varaa rahaa omaishoitoon, sekä kunta voi itse määritellä kriteerit kenelle omaishoitosopimus tehdään. Tämä on tarkoittanut sitä, että omaishoitajat täällä Rovaniemellä, Sallassa, …Lappeenrannassa, Helsingissä, Espoossa – omaishoitajat eri kunnissa ovat erilaisessa ja eriarvoisessa asemassa keskenään.



Tästä syystä olemme Liittona systemaattisesti vaatineet, että omaishoitajien juridista oikeusturvaa on vahvistettava. Omaishoidosta on saatava yksi hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalle. Meidän on saatava valtakunnalliset yhtenäiset kriteerit omaishoitoon, eikä omaishoito voi perustua määrärahasidonnaisuuteen vaan asiakkaan palvelutarpeenarviointiin ja palvelutarpeeseen.

Tämä edellyttää uutta nykyistä vahvempaa omaishoitolakia. Kuten totesin, viime kaudella uuden lain valmistelu käynnistyi, valitettavasti sen valmistelu keskeytettiin nykyisen hallituksen toimesta.

Nykyinen hallitus haluaa panostaa omaishoitajien vapaapäivien kehittämiseen. Tavoitteena on tukea omaishoitajien jaksamista. Me tiedämme, että ainoastaan puolet sopimuksen tehneistä omaishoitajista käyttää vapaapäiväoikeuttaan. Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen THL:n mukaan syynä tähän oli se, ettei omaishoitaja halua jättää hoidettavaa muiden hoitoon tai vapaan ajaksi ei löytynyt sopivaa hoitopaikkaa sekä sijaishoidon maksullisuus koettiin ongelmalliseksi.

Vapaan käyttöön liittyvä omaishoitolaki hyväksyttiin tänä kesänä. Se vahvisti omaishoitajan oikeutta saada hänelle kuuluvat vapaapäivät.

Lain myötä jokaisella omaishoitosopimuksen tehneellä hoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kuukautta kohti. Omaishoitajalla on edelleen oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta kuukaudessa, jos hän on yhtäjaksoisesti sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.

Vapaiden käytöstä kunta ja omaishoitaja voivat myös sopia entistä joustavammin. Omaishoitaja voi esimerkiksi pitää vapaapäivänsä useampana alle vuorokauden pituisena jaksona. Tämän uudistuksen tarkoituksena on kannustaa vapaan käyttöön erityisesti sellaisia omaishoitajia, jotka eivät halua pitää pitkiä yhtäjaksoisia vapaita. Kuntia velvoitetaan myös kehittämään uudenlaisia hoitopaikkoja, jotka palvelisivat niin lapsiperheitä, aikuisia kuin ikääntyneitäkin. Tarkoituksena on myös vahvistaa perhehoitoa, jota voitaisiin hyödyntää myös omaishoitotilanteissa. Vapaa mahdollistetaan myös siten, että sijaishoitaja tulee hoidettavan kotiin, mikä on ollut monen omaishoitoperheen toivomus pitkään.

Myönteinen uudistus tässä on myös se, että vapaapäivämahdollisuus on tarjottava sosiaalihuoltolain mukaisille omaishoitoperheille. Eli vapaapäiväoikeus ei ole ainoastaan sopimuksen tehneille omaishoitajille, vaan kunnalla on mahdollisuus tukea myös muita omaishoitajia, jos tilanne perheessä sitä vaatii. Kuinka se määritellään ja toteutetaan, jäi ainakin minulle vielä vähän epäselväksi.

Lakiin lisättiin myös kunnille velvollisuus järjestää tarvittaessa omaishoitajalle hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä hänen hyvinvointiaan tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Tarkastukset ovat maksuttomia, mikä on erittäin hyvä asia.

Uuteen lakiin sisällytettiin myös kuntien velvollisuus tarjota omaishoitajille koulutusta ja valmennusta. Tämä velvollisuus astuu voimaan vasta vuonna 2018, siihen asti toiminta jatkuu nykyisellään. Tässä työssä etenkin Omaishoitajat ja läheiset –liitolla sekä sen paikallisyhdistyksillä on suuri rooli. Ovet-valmennus sai suurta kiitos eduskunnassa.

aliokunta piti tärkeänä, että valmennuksen tuottamisesta jatkossakin vastaavat myös järjestöt.



Paikallisyhdistykset voivat edelleen järjestää omaehtoisesti valmennusta niille omaishoitajille, joilla ei ole sopimusta kunnan kanssa. Sopimusomaishoitajien valmennuksesta vastaa kunta.

Teidän järjestönne on tuottanut Ovet-valmennusta, joten jos yhdistys haluaa jatkaa tätä toimintaa, teidän kannattaa olla yhteydessä alueenne kuntiin ja tehdä yhteistyötä kuntienne kanssa. Kunnat voivat järjestää Ovet-valmennusta yhteistyössä liiton paikallisyhdistysten kanssa myös sopimuksen tehneille omaishoitajille, mutta tuolloin kuntien on kustannettava tästä aiheutuvat kulut paikallisyhdistykselle. Toisin sanoen valmennusta ei saa enää tehdä sopimusomaishoitajille ilmaiseksi.

Käytännössä Ovet-valmennus tulee vaikuttamaan liiton toimintaan ja sen valtakunnalliseen asemaan.

Valmennuspalvelut ovat meille mittava mahdollisuus. Palveluntarjonnan mukanaan tuomat haasteet on kuitenkin otettava vakavasti ja kysymykset ratkaistava harkiten. Kun tuleva kevät selkeyttää sote-uudistuksen suuntaa, selkenee myös omaishoitajille tarjottava valmennus. Toivonkin suuresti kehittämämme valmennuksen jatkumista - Ovet- valmennustyötä ei tule tässä yhteydessä romuttaa.


Hyvät ystävät

Omaishoito on ollut yhä enemmän esillä niin julkisessa keskustelussa kuin poliittisessa päätöksenteossakin.

Taustalla on luonnollisesti vaikuttanut väestömme ikääntyminen. Viime vuosina on yhä enemmän alettu puhua sen puolesta, että ikääntyneillä tulisi olla mahdollisuus asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, ja laitoshoidon painoarvoa tulisi vastaavasti vähentää. Ei ole mikään salaisuus, että taustalla on paine hillitä sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen kasvua. Tämä on samalla aiheuttanut sen, että erityisesti omaishoidolle ja sen lisäämiselle on asetettu suuria toiveita ja odotuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laskenut, että laitoshoidon ja muiden kalliimpien hoitojen korvautuminen omaishoidolla voisi merkitä lähes 200 miljoonan euron säästöä vuonna 2019.

Osittain tästäkin syystä kuluvalla hallituskaudella omaishoitoa kehitetään myös hallituksen kärkihankkeessa, joka kulkee nimellä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa.

Kärkihanke toteutetaan vuosina 2016–2018. Kärkihankkeen ideana on tehdä kotiin annettavista ja kotoa saavutettavista palveluista ensisijaisia. Näin on tarkoitus parantaa omais- ja perhehoitajien ja heidän läheistensä hyvinvointia.

Yhtenä keinona tässä työssä käytetään kuntakokeiluja, joissa etsitään uusia, parempia toimintamalleja. Nämä toimintamallit on sittemmin tarkoitus juurruttaa koko maahan.

Kärkihankkeen taustalla on kansallinen omaishoito ohjelma. Omaishoidon piirissä kokeiluja tehdään vammaisten lasten kotihoidossa, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien omaishoidossa sekä muistisairaiden omaishoidossa. Lisäksi luodaan alueellisia omais- ja perhehoidon keskuksia, jotka vastaavat muun ohella omais- ja perhehoitajien ja heidän sijaistensa rekrytoinnista sekä omais- ja perhehoitajien valmennuksen ja muun koulutuksen järjestämisestä. Hyvien käytäntöjen yleistäminen onkin varsin tärkeä tavoite, sillä palvelujärjestelmä on monin paikoin pirstaleinen ja alueelliset erot ovat suuria.

Esittelen dia-sarjaa lyhyesti, jotta saatte vielä mielikuvaa hankkeesta.::::::

Hyvät ystävät

Sote-uudistus tulee muuttaman koko meidän nykyisen sosiaali-ja terveyspalvelujärjestelmän totaalisesti. Suurimmat muutokset liittyvät maakuntien muodostamiseen, jossa niiden rooli muuttuu ja vahvistuu nykyisestä.

Sote-palvelut siirtyvät kokonaisuudessa kunnista maakuntiin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan, sekä kaikki palvelutuotanto on yhtiöitettävä. Eli olemassa olevat julkiset palvelut pilkotaan erillisiksi yhtiöiksi ja niiden rinnalle tulevat yhdenvertaisina palveluntuottajina yksityiset osakeyhtiöt ja järjestöt.

Rahoitus siirtyy kunnista valtiolle, ja valtio maksaa maakunnalle sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Maakunta maksaa kaikille palveluntuottajille samoilla kriteereillä, riippumatta siitä onko kyseessä julkinen, yksityinen tai järjestö. Näin nykyinen julkinen palvelutuotanto asetetaan markkinoille yhdessä yksityisen kanssa. Markkinat ohjaavat palvelujen saatavuutta, rahoitusta ja kehitystä. Hallituksen mukaan näin eri osakeyhtiöt saadaan samalle viivalle tarjoamaan palveluja maakunnan asukkaille.

Julkisella palveluntuottajalla on kuitenkin velvollisuus huolehtia niistä palveluista ja alueista, joissa yksityinen ei tuota palvelua. Oletettavaa on, ettei yksityinen palveluntuottaja mene sellaisille alueille, joissa ei ole palvelunkysyntää, joten vastuu näiden alueiden asukkaiden palvelutuotannosta jää julkisen palvelutuottajan tehtäväksi. Siltä osin voimme kysyä, ovatko julkinen ja yksityinen aidosti samalla viivalla. Mielestäni ei.

Näiden lisäksi maakunnassa on julkisoikeudellinen laitos, joka vastaa niistä palveluista, asioista ja päätöksistä, jotka vaativat julkista valtaa. Esimerkkinä mainittakoon lastensuojelu ja osa vammaispalveluista.

Maakuntauudistuksessa muutetaan Suomen julkinen hallinto perustavanlaatuisesti. Jatkossa meillä on kolme tasoa: valtio, maakunta ja kunta.

Kuten totesin kaikki sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät tehtävät siirtyvät kunnista maakuntiin.

Maakuntiin siirtyvät 1.1.2019 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi mm. pelastustoimi ja ympäristöterveydenhuolto, maaseudun kehittäminen, elinkeinoelämän kehittäminen ja rahoittaminen sekä tietyt liikenteen suunnittelu- ja rahoitustehtävät.

Kaikki kuntien palkkalistoilla olevat sote-alan ja tukipalveluiden työntekijät siirtyvät maakuntiin. Yhteensä tämä tarkoittaa sitä, että noin 220 000 henkilön työnantaja vaihtuu.

Järjestämisen ja tuotannon erottaminen puolestaan tarkoittaa sitä, että mikään julkinen taho - oli se sitten kunta, maakunta tai valtio - ei saa jatkossa suoraan tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita.
Maakuntalaissa tullaan myös säätämään, että maakunnan omien yhtiöiden palvelutuotantoa johtavat ammattijohtajat. Eli vaaleilla valitut luottamushenkilöt eivät enää voi jatkossa toimia sosiaali- ja terveyspalvelua tuottavien yhtiöiden hallinnossa. Luottamushenkilöillä ei siis ole enää mahdollisuutta vaikuttaa yksittäisten palveluiden saatavuuteen tai muihin asioihin kuten nykyisin. Siltä osin demokratia kapenee ja heikkenee huomattavasti nykyisestä. Kunnilta mahdollisuus tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja poistuu kokonaan. Ne eivät myöskään saa omistaa yhtiöitä, jotka palveluita tuottavat.

Yksi suuri kokonaisuus uudistuksessa on sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaus. Valinnanvapaus on saanut merkittävää huomiota mediassa ja saattaa olla jopa koko uudistuksen puhutuin osa. Samaan aikaan se on kuitenkin edelleen eniten auki, sillä tarkempia poliittisia linjanvetoja valinnanvapaudesta ei ole edelleenkään tehty.

Meillä on ollut erilaisia esityksiä siitä, kuinka valinnanvapaus tultaisiin tekemään, mutta lopullisia päätöksiä ei siis ole vieläkään tehty.

Viimeisimpien tietojemme mukaan yksityiskohtaisimmat poliittiset linjaukset valinnanvapauslainsäädännöstä saadaan joulukuun alussa ja lausunnolle lakiluonnos lähtee lähellä vuodenvaihdetta.

Perusajatus valinnanvapaudessa on, että sen myötä käyttäjä voi itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan

Marraskuun alussa julkaistun luonnoksen mukaan valinnanvapausmallissa olisi valinnanvapautta kolmella eri tavalla. Ensinnäkin asiakkaalle tulisi oikeus valita suoran valinnan palveluita tuottava omatiimi ja erikseen suun terveydenhuollon palveluiden tuottaja. Lailla tultaisiin määrittämään yleisellä tasolla vähimmäispalveluista, joiden tulee löytyä jokaiselta valinnan piirissä olevalta suoran palvelun tuottajalta.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että sinulla olisi mahdollisuus valita suoran palveluntuottaja joko julkinen tuottaja tai yksityinen esim. Terveystalo, Mehiläinen, tai muu tuottaja, joka täyttää lain vaatimukset vähimmäispalveluista ja joka olisi listautunut tänne Rovaniemelle palveluntuottajaksi. Siellä on omatiimi, tästä on käytetty myös sanaa portinvartija, joka vastaa tarvittavien palveluiden saatavuudesta. Sinulla ei ole oikeutta valita lääkäriä tai hoitajaa, vaan palveluntuottaja. Kun olet valintasi tehnyt, saat kaikki palvelut sitä kautta. Poikkeuksena tästä ovat maakunnan palvelulaitokselle määritetyt palvelut, joista kerron kohta. Jos olet tyytymätön valintaasi, esimerkiksi Terveystaloon, sinulla on oikeus vaihtaa uusi palveluntuottaja puolenvuoden päästä mutta ei aikaisemmin.

Toinen asia, jota asiakkaalle kaavaillaan, on oikeus valita palvelutarpeen arvioinnin jälkeen kiireettömän hoidon palveluiden tuottaja asiakassetelin avulla.

Perinteisesti tuntemamme palvelusetelit korvattaisiin asiakasseteleillä.

Missä ja kuinka asiakasseteliä voi käyttää on täysin epäselvä. Alustavan tiedon mukaan Maakunnan palvelulaitos päättäisi kaikissa tilanteissa palvelusetelin käytöstä, sen jälkeen kun se on tehnyt palvelutarpeenarvioinnin.

Käytännössä tämä hajottaisi palveluja, toisi palveluihin päällekkäisyyttä ja lisää raja-aitoja. Minun on vaikea uskoa, että tämä linjaus olisi lopullinen ratkaisu. Valitettavasti tämä kuvaa hyvin sitä missä tilanteessa asioiden valmistelu tällä hetkellä on.

Kolmanneksi kansalaiselle olisi tulossa mahdollisuus saada käyttöönsä niin kutsuttu henkilökohtainen budjetointi. Näistä päättää maakunnan palvelulaitos ei valitsemasi palvelutuottajan omatiimi, joten palvelukokonaisuus pilkkoutuu tältä osin.

Henkilökohtaisessa budjetissa tarkoitus on tuottaa räätälöityjä kokonaisuuksia etenkin vanhuksille ja vammaisille. Mallissa asiakkaalla olisi oikeus valita henkilökohtaisen budjetin puitteissa palvelut ja palvelujen tuottajat, kun maakunnan palvelulaitos olisi ensin arvioinut hänen palvelujen tarpeensa.

Tämä kuvaa hyvin sen, kuinka osa asiakasryhmistä, kuten vammaiset ja osa vanhuksista, ohjataan suoraan maakunnan palvelulaitoksen piiriin, jossa heille tehdään palvelutarpeenarviointi ja siellä päätetään myös heidän oikeutensa henkilökohtaiseen budjetointiin ja asiakassetelinkäyttöön.

Toisaalta, valinnanvapaus tilanteessa asiakas voi kuitenkin käyttää samanaikaisesti esim. Terveystaloa, jossa hän käy esimerkiksi lääkärissä, samalla hän käyttää maakunnan palvelulaitosta, josta hän saa tarvittavat räätälöidyt erityispalvelut. Erityispalveluiden osalta hän saattaa käyttää asiakasseteliä, jolloin hän käyttää maakunnan hyväksymää uutta yhtiötä.

Riskinä on, että asiakkaan palvelukokonaisuutta on vaikea hallita, kun hänen palveluja tarjoa useampi eri yhtiö. Suurena haasteena on kuinka saumaton yhteistyö ja palvelujen integraatio toteutuu eri yhtiöiden välillä.

Suurena haasteena ovat myös tietojärjestelmien yhteensovittaminen eri yhtiöiden välillä. Asiakkaan tiedon ajantasainen siirto on oleellinen osa hyvää saumatonta ja laadukasta palvelukokonaisuutta ja integraatiota.

Hyvät kuulijat, hyvät ystävät,
on siis selvää, että näin massiivisessa uudistuksessa on edelleen paljon avoimia kysymyksiä ja ratkaisemattomia asioita. Kaikkien niiden läpikäyminen ei ole tässä kohdin mielekästä, mutta tahtoisin nostaa vielä muutaman mielestäni erittäin tärkeän asian.

Virkavastuukysymyksellä viittaan julkisen vallan sekä merkittävän julkisen vallan käyttöön, jota tapahtuu sosiaali- ja terveydenhuollossa runsaasti. Perustuslain mukaan merkittävää julkista valtaa voi käyttää vain viranomainen. Merkittävän julkisen vallan käyttöhän on esimerkiksi lastensuojelupäätösten tekemistä tai pakkohoitoon määräämistä. Sitä ei voi ulkoistaa yksityisen yrityksen toteutettavaksi ja etenkin sosiaalihuollon puolella viranomaistehtävän luonne soveltuu varsin ongelmallisesti yhteen voiton tavoittelun kanssa. Julkisen vallan problematiikkaan on esitetty tähän mennessä esimerkiksi erilaisia konsultaatioratkaisuja. Samoin on ehdotettu tiettyjen palveluiden pitämistä ainoastaan julkisen vallan käsissä. On vaadittu myös perustuslain muuttamista, että julkista valtaa voisi käyttää myös yksityiset palveluntuottajat. Näitä kysymyksiä toivon hallituksen miettivän erityisen tarkkaan, jotta uudistus ei vaaranna kansalaisten oikeusturvaa.

Integraation ongelmat ovat myös nostaneet paljon keskustelua. Asiantuntijat ovat olleet harvinaisen yhtä mieltä siitä, että kustannuksia voidaan hallita parhaiten hyvällä integraatiolla ja palveluiden saumattomalla ja joustavalla yhteistyöllä. Nyt riskinä on, että palveluiden pilkkomisella ja yhtiöittämisellä hävitettään nämä mahdollisuudet.

Raja-aitoja tulee eri yhtiöiden väliin lisää ja integraatio tulee todella vaikeaksi tai se menetetään kokonaan.

Toisaalta siis halutaan markkinaehtoista tuotantoa ja mahdollisimman monia valinnanvapauden piirissä keskenään kilpailevia yksityisiä yrityksiä tuottamaan palveluita. Samaan aikaan eri palveluiden tulisi kuitenkin toimia paljon entistä saumattomammin yhteen, vähentää päällekkäistä työtä ja estää osaoptimointi järjestelmän sisällä. Kuinka tämä tulee onnistumaan, on minulle ja monelle alan asiantuntijoille todella epäselvää.


Valinnanvapaus esityksen seurauksena siirrymme sotessa kuluttajiksi. Kuluttaminen ja kuluttajasuoja soveltuvat sosiaali- ja terveyspalveluihin hyvin eritavalla kuin moniin muihin kulutettaviin asioihin.

Ensinnäkin ihmisten mahdollisuus tehdä valintoja kulutuksestaan on aina riippuvainen heidän tiedoistaan ja taidoistaan kerätä tietoa ja tehdä päätöksiä. Hyvään valintaan tarvitaan ymmärrys siitä, mikä valittavista vaihtoehdoista on paras. Siihen me tarvitsemme asiantuntijoilta tietoa ja palveluohjausta. Valinnanvapaus tuo myös vastuuta omista valinnoistaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne on entistäkin vaikeampi. Kuinka me tavalliset tallaajat voisimme tietää mikä palvelu olisi meille paras. On selvää, ettei kuluttajalla ole parasta tietoa eikä taitoja asettaa erilaisia sosiaali- terveyspalvelujen tuottajia paremmuusjärjestykseen.

Jos epäonnistumme valinnoissa, emmekä ole tyytyväisiä, asia on vietävä kuluttaja riitalautakuntaan, jonka lähtökohtainen arviointi ei ole epäonnistunut palvelu vaan vastuukysymykset ja mahdolliset korvausvelvollisuudet. Tilanne siltä osin muuttuu nykyisestä.

Kuluttajaoikeuden näkökulmasta on myös ongelmallista, että palveluiden laadun turvaamisessa siirrytään nykyisestä etukäteisvalvonnasta ja lupamenettelystä, jälkikäteisvalvontaan. Tämä ei ainakaan vahvista meidän kuluttajien ja asiakkaiden oikeusturvaa saada laadukkaat hyvät palvelut.

Hyvät ystävät

Kuten huomaamme, sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa on kysymys poikkeuksellisen suuresta reformista. Ensimmäisten lakiesitysten lausunnot saatiin muutama viikko sitten lausuntokierrokselta ja noin 700 lausuntoa koko lakipaketista on parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön käsittelyssä.

Lausunnoissa nousee esiin lukuisia kysymyksiä, jotka kaipaavat jatkovalmistelua ja tarkempaa arviointia. Ennen kaikkea esiin nousevat kysymykset laadun varmistamisesta, saatavuudesta ja eri alueiden sekä väestöryhmien tasa-arvosta.

Asioita on todella paljon vielä linjaamatta, päättämättä, onko esitys perustuslaillisesti hyväksyttävissä, selviää tulevan vuoden aikana.

Esitys tulee alustavan aikataulun mukaan eduskunnan käsittelyyn huhti-toukokuussa. Väliaikaishallinnon pitäisi aloittaa toimintansa ensivuoden heinäkuun alusta, eli reilun puolen vuoden päästä.

Vuonna 2018 valitaan ensimmäiset maakuntavaltuutetut ja koko maakunta sekä sote-uudistus pitäisi olla toiminnassa tammikuun alusta 2019. Onko näin- jää nähtäväksi.


Hyvät ystävät, hyvät omaishoitajat !

Teitä varmasti kiinnostaa kuinka tuleva maakuntauudistus ja sote vaikuttavat meihin omaishoitajiin. Ehkä kiteytettynä voisi todeta, että omaishoito siirtyy maakuntaan osaksi sotea. Kuinka palvelut tuotetaan, tai kuinka omaishoito näkyy eri palvelutuottajilla, on epäselvä. Olemmeko osa eri yhtiöiden palveluja vai tuotetaanko palvelut keskitetysti, jää maakunnan päätettäväksi. Riskinä on, että esitetyn yhtiöittämisvelvoitteen ja valinnanvapauden seurauksena omaishoitajien palveluiden kokonaisuuden hallinta heikkenee ja nykyiset hyvät kokonaisuudet häviävät. Hyvänä esimerkkinä mielestäni on Eksote ja Mikkeli, joissa kaikki omaishoitoon liittyvät palvelut kootaan yhteen, osaamista ja ymmärrystä, resursseja vahvistetaan, mahdollistaan alueen omaishoitajille nykyistä paremmat palvelut. Onko näin tulevaisuudessa – hallituksen tulevan sote-valmistelun perusteella – sitä on vaikea nyt sanoa. Toivon koko sydämestäni ettei hyviä käytäntöjä tarvitse rikkoa vaan tuleva sote mahdollistaisi olemassa olevat hyvät käytännöt ja toimintamallit. Tämä jää meille nähtäväksi.

Hyvät ystävät , omaishoitajat

Maassamme tapahtuu tällä hetkellä todella paljon asioita, jotka vaikuttavat elämäämme ja arkeemme. Elämme hyvin hektisiä aikoja. Tärkeää on, että olemme järjestöinä vahvasti mukana tuomassa asiantuntjuutta ja kokemuksia omaishoidosta. Tärkeää on että olemme aktiivisesti mukana keskusteluissa, joissa päätetään meitä koskevista asioista.

Tähän keskusteluun kannustan myös teitä.

Tänään on kuitenkin juhlimisen aika.

Juhlitaan ja nautitaan toistemme seurasta.

Oikein hyvää omaishoitaja päivää meille jokaiselle !

Hallitus hylkää nuoret – ja yrittää peittää sen silmänkääntötempulla

Hallitus on puhunut alkaneen kautensa ajan kauniisti nuorten tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisyn tärkeydestä. Hallitus on nostanut jopa kärkihankkeekseen ”Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan”-hankkeen ja sitä kautta resursoinut näyttävästi etsivälle nuorisotyölle 2 miljoonaa euroa kärkihankerahoitusta.

Kärkien takana teot ovat kuitenkin huutavassa ristiriidassa, sillä sama hallitus esitti etsivän nuorisotyön budjettirahoituksen leikkausta 6 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi palkkatukea on leikattu 8 miljoonaa euroa kunnilta ja järjestöiltä, jonka seurauksena tukea tarvitsevat nuoret putoavat palveluiden ja työllisyysmahdollisuuksien piiristä. Näiden lisäksi toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta leikataan jopa 15%.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kauniista sanoistaan huolimatta hallitus on kohdistanut leikkaukset niihin nuoriin, jotka tarvitsivat eniten tukea ja ohjausta oman elämänsä selkeyttämiseen, koulutuspaikan hakemiseen ja työllistymiseen.

Etsivällä nuorisotyöllä ja työpajatoiminnalla on valtavat ja pitkäkestoiset vaikutukset ihmisten elämään. Sen avulla saadaan koulusta pudonneet, työttömät tai muussa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret takaisin kiinni ensin normaaliin arkeen ja sitä kautta koulutus- ja työpaikkoihin. Tähän sijoitettu raha maksaa itsensä moninkymmenkertaisesti takaisin verotuloina ja säästyneinä sosiaaliavustuksina.

Viime vaalikaudella käynnistettiin nuorisotakuutoiminta, jonka tehtävänä oli taata työ-, työkokeilu-, työpaja-, koulutus- tai kuntoutupaikka jokaiselle alle 25-vuotiaalle. Nyt takuu on käytännössä ajettu alas hallituksen toimesta. Sen rahoitusta on jäljellä alle 10% suhteessa takuun alkuvuosiin.

Nuorisotakuu tulee palauttaa voimiinsa ja siihen sisällyttää koulutus- ja työllisyystakuun lisäksi myös sosiaali- ja terveyspalvelut. Nuoren elämäntilanne on nähtävä kokonaisuutena ja hänelle on turvattava kaikki tarvittava ohjaus ja palvelu. Nuoren on voitava luottaa elämässään tukeen, ammattitutkinnon sekä hyvän osaamisen saamiseen ja näiden avulla myös työllistymiseen. Nuorille on annettava uskoa tulevaisuuteen eikä murennettava sitä, kuten tällä hetkellä eri toimenpiteiden seurauksena tapahtuu.

Anneli Kiljunen
Valtakunnallisen työpajayhdstyksen puheenjohtaja

Hyvinvointiyhteiskunnan pelastajat?

Alexander Stubb sekä Petteri Orpo puhuivat molemmat vielä ennen kokoomuksen puoluekokousta, että keskiluokka on löydettävä uudelleen ja keskiluokkaan kohdistuvat päivähoitomaksujen korotukset tulee ottaa uuteen harkintaan. Tämä antoi toivoa monelle sairaanhoitajalle, opettajalle, metallimiehelle ja heidän perheilleen.

Mutta mitä tapahtui? Välittömästi puoluekokouksen jälkeen kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset esittivät, että maksuja korotetaan suunnitelman mukaisesti jopa 22 %. Kaikki se toivo, joka perheille annettiin, romuttui yhdessä päivässä. Kolme päivää myöhemmin hallitus pysäytti asian käsittelyn ja ministeri Grahn-Laasonen totesi, ettei esitys tulekaan vielä voimaan. Epävarmuus jatkuu ainakin syksyyn.

Jos hallitus kaikesta huolimatta toteuttaa korotukset, vaikeuttaa tämä ennen kaikkea keskituloisten perheiden tilannetta. Samalla on syytä huomioida myös muut pakolliset kulut ja heikennykset, joita hallitus on kohdistanut lapsiperheisiin: esim. koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan 100 % korotukset, lapsilisän indeksisidonnaisuuden poistaminen, vanhempainpäivärahaleikkaukset, asuntolainan korkovähennysoikeuden heikentäminen, kiinteistöveron korottaminen, subjektiivisen päivähoidon rajaukset, lapsiryhmäkokojen suurentamiset jne.

Asiantuntijoiden mukaan 40 %:lla perheistä on tällä hetkellä toimeentulo-ongelmia. Keskituloisissa lapsiperheissä toimeentulo-ongelmia on 20 %:lla.

Meillä on kiistaton tieteellinen näyttö varhaiskasvatuksen positiivisista vaikutuksista lasten hyvinvoinnille ja myöhemmille oppimistuloksille. Asiantuntijat ovatkin järjestään tyrmänneet päivähoitoon kohdistuneet heikennykset. Varhaiskasvatuksen saatavuus ei saa olla kiinni vanhempien maksukyvystä.


Noin puolessa EU-maista yli 3-vuotiaiden lasten päivähoito on maksutonta, ja kaikissa muissa Pohjoismaissa päivähoitomaksut ovat pienempiä kuin meillä Suomessa. Olemme ainut maa, jossa hallitus näkee varhaiskasvatuksen kulueränä.

Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoitus turvattava

Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan rahoituksesta ja jatkuvuudesta. Sipilän hallituksen pitäisi huolehtia tästä viipymättä.

Hallitus esitti tälle vuodelle alun perin merkittäviä leikkauksia näiden nuorten tukitoimien rahoitukseen. Osa rahoituksesta saatiin lopulta turvattua, mutta ensi vuoden osalta tilanne on auki.

Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat keskeisessä roolissa nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vuonna 2014 etsivä nuorisotyö tavoitti lähes 17 000 nuorta, ja työpajatoiminnassa nuoria oli yli 14 000.

Täysimääräisinä toteutuessaan leikkaukset heikentäisivät merkittävästi mahdollisuuksia tavoittaa nuoria: jopa 10 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta jäisi vuosittain ilman apua.

Palveluiden ylle on heitetty tummia pilviä aikana, jolloin nuorten työllistymisessä ja koulutukseen ohjautumisessa on muutenkin suuria haasteita. Oppilaitosten aloituspaikat vähenevät, työllisyysmäärärahat ovat tiukassa ja työllistymistä edistäviin palveluihin on vaikea päästä. Suurena ongelmana on, että hallituksen eri säästöt kohdistuvat samoihin nuoriin.

Riskinä on, että entistä useampi nuori jää ”tyhjän päälle” toimettomana kotiin ja syrjäytyy. Suuri osa heistä tarvitsisi tukea, ohjausta ja valmennusta oman elämän selkeyttämiseen ja tulevan koulutuspaikan ja työpaikan etsimiseen.

On erittäin tärkeää, että työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret saavat tarvitsemaansa tukea. Ilman tukea jäänyt nuori tulee myös yhteiskunnalle moninkertaisesti kalliimmaksi kuin hänen auttamisensa jo elämän alkuvaiheessa.

Kenen ehdoilla sote-uudistusta tehdään?

Eilen julkaistiin selvityshenkilöiden ehdotus valinnanvapauden lisäämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Selvitys on yksi etappi tiellä, jolla sote-uudistusta viedään yhä voimakkaammin markkinaehtoiseen suuntaan. Julkisten palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden periaate murenee myös yhtiöittämisen ja rahoitusmallin myötä.

Suomessa on alueita, joille voittoa tavoittelevien yritysten ja yhtiöiden ei ole välttämättä kannattavaa perustaa suuria sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksia. Miten näiden seutujen palvelut aiotaan turvata? Hallitus sanoo maakunnan olevan vastuussa, mutta samalla se on itse linjannut, että maakunnan oma palvelutuotanto täytyy yhtiöittää kilpailemaan samoilla markkinoilla yksityisten yritysten kanssa.

Kysymys kuuluukin, mitä välineitä maakunnalla on käytössään, jotta nämä yhtiöt, sen enempää kuin yksityiset yrityksetkään, menisivät sinne, missä tuottoa ei ole luvassa?

Yhtenä sote-uudistuksen perimmäisenä tavoitteena oli mahdollistaa kaikille ihmisille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada palveluita. Nyt hallitus on viemässä uudistusta yhä voimakkaammin päinvastaiseen suuntaan. Eriarvoisuus kasvaa ja vaarana onkin, että osa kansalaisista jää asuinpaikastaan riippuen huonompaan asemaan.

Alkaakin näyttää siltä, että valinnanvapauden laajentaminen, yhtiöittäminen ja verorahoitteisten palveluiden avaaminen markkinoille ohjaa nyt koko sote-uudistusta. Tosiasia on, että kansalaisten yhdenvertaisuus on unohtunut taka-alalle.

Valinnanvapauden laajentaminen voi hyvin olla yksi väline, jolla palveluiden saatavuutta parannetaan. Se pitäisi kuitenkin tehdä asteittain, eri malleja kokeillen ja ennen kaikkea maakuntien omilla ehdoilla. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet, että uudistuksella voi olla todella haitalliset seuraukset, jos se tehdään kiireellä ja kertarysäyksellä.

Tarvitsemme uuden omaishoitolain - nykyisen paikkaaminen ei riitä

Hallitus on vihdoin antanut eduskunnalle hallitusohjelmassa luvatun esityksen omaishoitolain muuttamisesta. Uudistuksella turvataan kaikille omaishoitosopimuksen tehneille oikeus vähintään kahteen vapaapäivään kuussa. Yhtäjaksoisessa hoidossa oikeus olisi jatkossakin kolme päivää kuussa. Kuntien täytyy järjestää vapaiden aikainen sijaishoito, ja lisäksi niitä velvoitetaan järjestämään omaishoitajille tarvittaessa valmennusta, koulutusta ja terveystarkastuksia.

On todella hienoa, että hallitus on valmis vaikeanakin aikana panostamaan omaishoitoon. Omaishoito vähentää kunnan järjestämän tehostetun palveluasumisen ja paljon kotihoitoa tarvitsevien määrää, ja siten sen yleistyminen myös säästää kuntien kustannuksia.

Valitettavasti hallituksen esitys ei kuitenkaan korjaa sitä perimmäistä ongelmaa, että omaishoitajat ovat eriarvoisessa asemassa eri puolilla Suomea, koska lainsäädännössä ei vahvisteta omaishoitajien oikeusturvaa eikä omaishoidolle ole yhtenäisiä kriteerejä. Kun lähtökohtana on kuntien määrärahasidonnainen palvelu ja jokainen kunta määrittää kriteerit itse, suuri osa omaishoitajista jää ilman omaishoidon tukea ja kunnan apua. Tällä hetkellä omaishoitosopimuksia on koko maassa noin 43 000, kun pelkästään sitovia ja vaativia omaishoitotilanteita on noin 60 000.

Koska omaishoitajilla ei ole lain säätämää oikeusturvaa, kunnat voivat edelleen yksipuolisesti irtisanoa omaishoitosopimuksia ja heikentää palveluita. Asiaa ei auta sekään, että hallitus on merkittävästi korottanut sote-palvelumaksuja ja siten vaikeuttanut mm. tukipalveluiden hankkimista kotiin.

Viime vaalikaudella peruspalveluministeri Susanna Huovisen johdolla valmisteltiin uutta omaishoitolakia, jonka tavoitteena oli vahvistaa omaishoitajien oikeusturvaa, estää yksipuoliset sopimusten irtisanomiset ja turvata tasa-arvoinen asema eri puolilla maata asuville omaishoitajille. Sipilän hallitus on nyt ottanut pienen askeleen oikeaan suuntaan, mutta todellinen parannus omaishoitoon edellyttäisi tämän tärkeän työn jatkamista.

Lapsiperheiden kannustinloukut syvenevät

Lapsiperheisiin on kohdistunut viime aikoina monenlaisia säästöjä ja palveluiden heikennyksiä. Syksyllä Sipilän hallitus päätti rajoittaa lasten päivähoito-oikeutta, kasvattaa ryhmäkokoja ja korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksuja. Lisäksi se leikkasi vanhempainpäivärahoja, kaksinkertaisti aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut ja lyhensi vanhempainvapaalta kertyvää vuosilomaa.

Nyt korotetaan myös päivähoitomaksuja, jotka nousevat pahimmillaan yli viidenneksellä. Maksut eivät nouse vain hyvätuloisilla, vaan kahden huoltajan perheissä suurimmat korotukset kohdistuvat myös keskituloisille.

Hallitus puhuu väsymiseen asti työllisyyden parantamisesta ja kannustinloukkujen purkamisesta. Päivähoitomaksujen korotus sopii tähän äärimmäisen huonosti, sillä se heikentää lapsiperheiden työnteon kannustimia merkittävästi, varsinkin sellaisissa perheissä, joissa toinen puoliso on pienituloinen. Monessa lapsiperheessä varmasti pian mietitäänkin, kannattaako töihin mennä enää ollenkaan. Hallituksen puheiden ja tekojen välillä on valtava ristiriita.

Hallituksen yhä selkeämmin erottuva linja on, että äitien ei kuulukaan käydä töissä. Kaiken työllisyyspuheen keskellä hallitus ei ole saanut aikaan yhtään konkreettista toimenpidettä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi tai vanhempien hoivavastuun jakamiseksi. Vastikään julkaistussa samapalkkaisuusohjelmassa ongelma kyllä tiedostetaan, mutta sen toivotaan ratkeavan pelkkää tiedotusta parantamalla. Näin tuskin käy, kun muilla toimenpiteillä äitejä ajetaan kotiin.

Kun päivähoidon laatu heikkenee ja sen hinta nousee, yhä useampi äiti jää mieluummin vuosiksi kotiin hoitamaan lapsia. Tämä ei voi olla se keino, jolla saamme työllisyysasteen nousuun.

Nuoria tukevista palveluista on pidettävä kiinni

Olen kiertänyt kevään aikana eri puolilla Suomea Valtakunnallisen työpajayhdistyksen hallituksen puheenjohtajan roolissa tutustumassa nuorten työpajatoimintaan. Olen nyt entistä vakuuttuneempi siitä, kuinka hyvää ja vaikuttavaa työtä työpajoissa tehdään. Työpajoissa on nuoria, jotka eivät pysty vielä tai välttämättä koskaan osallistumaan täysipainoisesti työmarkkinoille. Kyse on ihmisistä, joilla on koko elämä vielä edessään, mutta jotka saattavat tarvita monipuolista tukea itsenäiseen pärjäämiseen, elämäntilanteen selkeyttämiseen tai myös opinnoissa edistymiseen.

Hallitus julkisti viime viikolla työllisyyspakettinsa. On sinänsä hienoa, että rahoitusta kohdistetaan yrityksiin ja niiden työllistämiseen. Yritykset kuitenkin palkkaavat lähinnä sellaisia nuoria, jotka pystyvät tekemään tulosta ja pärjäävät työmarkkinoilla itsenäisesti. Niillä ei ole kannustinta työllistää niitä nuoria, jotka tarvitsevat sosiaalista tukea, valmennusta ja ohjausta. Heidän tukemisessaan etsivällä nuorisotyöllä ja nuorten työpajoilla on hyvin keskeinen rooli.

Sipilän hallitus on ottanut nämä palvelut leikkausten kohteeksi. Se leikkaa työpajojen palkkatukirahoitusta sekä niiden perusrahoitusta. Samoin se on ajanut alas viime hallituskaudella kehitettyä nuorisotakuuta. Samaan aikaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta heikennetään niin, että vaarassa voi olla yli 10 000 aloituspaikkaa. Tämä näkyy myös Etelä-Karjalassa. Olemme joutumassa tilanteeseen, jossa yhä useampi nuori uhkaa jäädä paitsi vaille koulutuspaikkaa, myös ilman sellaisia palveluita, joilla heitä voitaisiin muuten tukea.

Toteutuessaan nämä lyhytnäköiset säästöt voivat johtaa paljon suurempiin menoihin nuorisotyöttömyyden ja nuorten syrjäytymisen lisääntyessä. Hallituksen olisi nyt viipymättä pelastettava nuorisotakuu, laajennettava sitä myös psykososiaaliseen toimintaan ja turvattava rahoitus nuorten itsenäistä pärjäämistä, kouluttautumista ja työllistämistä edistäville palveluille. Kun me tänä päivänä panostamme nuoriin, me luomme parempaa tulevaisuutta. Tämän pitäisi olla politiikan tavoite.

Asiakas unohtuu kilpailuhuumassa

Sipilän hallitus julkisti kehysriihensä yhteydessä uusia linjauksia sote-uudistuksesta. On hyvä, että sekavasta kahdeksantoista maakunnan ja viidentoista sote-alueen mallista on nyt luovuttu. Eksoten pitäisi näin voida jatkossakin toimia itsenäisenä, tosin maakuntapohjalta, sillä kuntayhtymä on purettava. Moni asia on silti vielä epäselvä.

Hallituksen sote-muistiossa todetaan aluksi, että maakunta tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse, tai se voi käyttää yksityisen ja kolmannen sektorin palveluita. Toisaalla kuitenkin sanotaan, että erilaisten tuottajien on oltava samalla viivalla, mikä edellyttää maakunnilta palveluiden yhtiöittämistä ja pakottamista kilpailuun. Eksote joutuisikin siis yhtiöittämään ainakin osan palveluistaan. Kilpailutus- ja yhtiöittämisjargonin lomassa kukaan ei kerro, mitä tämä kaikki tarkoittaa asiakkaan ja tämän hoitoon pääsyn kannalta.

Eksoten toimintaa on hiottu monta vuotta, ja alkuinvestointien jälkeen on saatu sekä säästöjä että parempia palveluita. Olisi ehdottoman tärkeää, että Eksote pysyy mahdollisimman yhtenäisenä ja yksityiset tuottajat otetaan palveluvalikkoon hallitusti. Vain tällä tavoin voidaan vahvistaa olemassa olevia palveluita ja lisätä kansalaisten valinnanvapautta. Uudistus ei saa johtaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollosta tulee hallitsematon kokonaisuus.

Hallitus on entistä enemmän korostanut, että uudistuksella täytyy saada kolme miljardia euroa säästöä. Hallituksen muistiossa sanotaan suoraan, että säästöjen saavuttamista ja asiakkaan omaa vastuunottoa ”tuetaan” asiakasmaksujärjestelmällä. Toisin sanoen luvassa lienee yhä uusia korotuksia asiakasmaksuihin.

Kannan suurta huolta siitä, saavatko ihmiset jatkossa tarvitsemansa palvelut tasavertaisesti. Nyt olisi otettava maksukattojärjestelmä uuteen tarkasteluun ja selvittää, miten pienituloisten hoitoon pääsy turvataan. Jokaisella kansalaisella on tuloistaan ja elämäntilanteesta riippumatta oltava mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut, se on sosiaali- ja terveyspolitiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan yksi perimmäisiä tavoitteita. Tästä tavoitteesta ei saa tinkiä!

Opintotuki tukee koulutuksen tasa-arvoa

Opintotukeen on luvassa jälleen uusia leikkauksia. Selvitysmies Roope Uusitalon mukaan opintorahaa tulisi leikata neljänneksellä 250 euroon kuukaudessa, tukikuukausia tulisi vähentää ja tuen ehtoja tiukentaa. Esitys on epäoikeudenmukainen ja vie monelta mahdollisuuden korkeakouluopintoihin.

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti pienituloisia. Riittävällä toimeentulolla on suuri merkitys opiskelijan arkeen, opintojen etenemiseen sekä muuhun elämään. Jatkuva pohdinta rahojen riittämisestä ruokaan, asumiseen ja muihin pakollisiin menoihin vaikeuttaa opintojen suorittamista, aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja ahdistusta sekä pitkittyneenä vaikuttaa myös sairastumiseen ja syrjäytymiseen.

Jos opiskelija ei saa riittävää opintopistemäärää kerättyä, maksetut opintotuet peritään takaisin. Onkin syytä olettaa, että leikkaukset tulevat lisäämään takaisinperintöjä, joita tehdään jo nyt noin kymmenelle prosentille tuensaajista. Toimeentulonsa turvatakseen opiskelijan on tällöin käytävä töissä ja samalla kerrytettävä riittävät opintopisteet, jotta saisi jälleen opintorahaa ja voisi keskittyä opintoihin. Tästä syntyy vaikeasti hallittava oravanpyörä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat perheelliset opiskelijat, jotka ovat jo nykyisessä järjestelmässä jääneet ilman riittävää tukea.

Hallitus sanoo opiskelijoiden investoivan lainarahalla itseensä, mutta muuttuneessa työelämässä sijoituksen tuotto on kaikkea muuta kuin varma. Korkeakoulutettujen työttömyys on noussut 150 prosentilla vuoden 2008 jälkeen. Nuoret eivät ole tyhmiä: he haluavat rakentaa itselleen mahdollisimman turvallista tulevaisuutta eikä ottaa kannettavakseen yli 20 000 euron lainatakkaa, jonka takaisinmaksu on epävarmaa nykyisessä silpputyön yhteiskunnassa.

Ne, jotka saavat opiskeluunsa vanhempiensa tukea, selviävät paremmin. Opintojen maksuttomuus ja riittävä opintotuki ovat kuitenkin taanneet myös muille mahdollisuuden korkeakoulutukseen ja sosiaaliseen nousuun. Pienenä maana Suomella ei ole varaa siihen, että yksikään nuori jäisi koulutuksen ulkopuolelle toimeentulon riittämättömyyden vuoksi. Nyt tämä riski on todellinen.

Vammaiset normitalkoiden maksajina

Sipilän hallitus on julkistanut ”normien purkulistan”, jolla kuntien tehtäviä tullaan karsimaan yli 400 miljoonan euron edestä. Normien purkaminen on sinällään kannatettavaa, jos se tuo toimintaan joustavuutta ja tehokkuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja tuo sitä kautta myös säästöjä. Nyt näin ei kuitenkaan tapahdu. Kyse on leikkauksista, joiden kohteeksi ovat jälleen joutuneet vanhukset ja vammaiset.

Hyväksyimme viime kaudella vanhuspalvelulain, jonka tavoitteena oli parantaa vanhusten palveluiden laatua ja saatavuutta. Me tiedämme, että monen vanhuksen palvelut eivät edelleenkään toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta laki antaa kuitenkin kunnille selkeät velvoitteet, ja ihmisille paremman oikeusturvan.

Sipilän hallitus on lähtenyt romuttamaan näitä palveluita pala palalta, esim. pienentämällä henkilöstömitoitusta ja nostamalla maksuja. Nyt heikennetään lisäksi alan asiantuntemusta ja luovutaan vastuutyöntekijästä, jonka velvollisuutena on huolehtia vanhuksen tarvitsemista palveluista ja hyvinvoinnista. Miten tämä parantaa palveluiden joustavuutta tai sujuvuutta?

Hallitus poistaa myös yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeuden erityispalveluihin. Vammaisuus ei kuitenkaan poistu ihmisen vanhetessa. Tässä vaikeutetaan pääasiassa pienituloisten, tukea tarvitsevien ihmisten kotona asumista. On hyvin kyseenalaista, syntyykö näin säästöä, sillä tarvittavia palveluita tullaan hakemaan entistä enemmän muista sosiaali- ja terveyspalveluista. Seuraukset näkyvät myös toimeentulotuen ja laitoshoidon tarpeen lisääntymisenä. Tämä ei ainakaan vähennä hallinnollista työtä.

Hallituksen päätös vammaisten lasten kuntouttavan päivähoidon lopettamisesta ei ole mitenkään perusteltavissa. Tavoitteena on oltava, että jokainen lapsi saa tarpeensa mukaisen hoidon myös varhaiskasvatuksessa, ja pitkäjänteisellä kuntoutuksella vammainen lapsi voi elää itsenäistä hyvää elämää kuten muutkin kansalaiset. Vammaispalvelulainsäädännön uudistuksen piti parantaa vammaisten asemaa, nyt näyttää käyvän päinvastoin.

Nollatuntisopimuksilla kierretään työsuhdeturvaa

Eduskunnassa käsiteltiin eilen kansalaisaloitetta, jossa esitetään ns. nollatuntisopimusten kieltämistä.

Mielestäni kansalaisaloite on erittäin tärkeä, sillä se tuo esille yhden epäoikeudenmukaisen työelämässä olevan ongelman, johon täytyy vastata oikeudenmukaisella lainsäädännöllä. Nollasopimusten korjaaminen oli sosialidemokraattien vaalitavoitteessa vuonna 2015, ja otimmekin ilolla kansalaisaloitteen vastaan eduskunnassa.

Vuonna 2014 nollatuntisopimuksella työskenteli 83 000 palkansaajaa. Näihin sopimuksiin liittyy monenlaisia ongelmia, kenttä on hyvin kirjava. Nollasopimukset ovat työsuhteita ilman työsuhdeturvaa. Nollasopimuksessa määritellään arvioitu tuntimäärä, joka voi vaihdella nollasta kokopäivätyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja voi pudottaa tunnit nollaan, mikä todellisuudessa merkitsee työn ja toimeentulon loppumista, mutta samalla työntekijä on sidottu sopimukseen. Valta on siis työnantajalla.

On totta, että reilu kolmannes nollatuntisopimuksella työskentelevistä on opiskelijoita, ja monille heistä tämä tilanne järjestyy erittäin hyvin. Toisaalta nollasopimuksia käytetään myös puhtaasti työsuhdeturvan kiertämistarkoituksessa tilanteissa, joissa työnantajalla olisi työtä tarjolla säännöllisesti. Näissä tilanteissa tulisi tehdä toistaiseksi määritelty työsopimus, joka turvaisi vakituisen työpaikan. Tilastokeskuksen mukaan lähes kolmasosa nollatuntityöntekijöistä tekee täyttä viikkotyöaikaa. Juuri tällaiseen toimintaan on syytä puuttua lainsäädännöllä.

Nollatuntityöntekijä on työelämässä heikoilla. Hän on hyvin pitkälle riippuvainen työnantajasta, ja tilanteet voivat muodostua hyvinkin hankaliksi. Töitä ei välttämättä tarjota viikkokausiin, palkkaa ei saa tai työtunteja tulee satunnaisesti. Ongelmana on myös se, ettei irtisanoutuessa saa työttömyyskorvausta. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, koska kutsu töihin voi tulla koska vain ja silloin on mentävä. Toisaalta toisen työn vastaanottaminen toimeentulon turvaamiseksi on hankalaa, ellei työnantaja suhtaudu siihen myönteisesti ja joustavasti. Riskinä on, että menettää nollasopimuksen tehneen työnantajan tarjoaman työpaikan, joka on kuitenkin mahdollistanut työntekijälle työkokemusta ja pientä toimeentuloa. Tilanne on siis epävarma ja sekava.

Työtuntien epävarmuus tekee varsinkin lapsiperheiden elämästä kohtuuttoman hankalaa. Toisaalta perheen perustaminen on nollatuntityöntekijälle valtava riski. Asuntolainaa tai edes luottokorttia voi olla mahdotonta saada.

Me sosialidemokraatit emme ole estämässä opiskelijoiden tai esimerkiksi osa-aikaeläkeläisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita, päinvastoin. Erilaisia mahdollisuuksia ansaita toimeentulo ja saada työkokemusta on kehitettävä ja parannettava, mutta niiden tulee olla reiluja ja oikeudenmukaisia sekä tarkemmalla lainsäädännöllä selkeytettyjä.

Näkemyksemme mukaan työntekijän toiveesta voitaisiin edelleen sopia pienemmistä tuntimääristä. Joissakin tilanteissa alle 18 tunnin sopimukset voivat hyvinkin tukea ihmisen elämäntilannetta. Tärkeintä tässäkin on, että se hoituu työntekijän toiveiden mukaisesti yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Joustavaan työssäkäyntiin tulee jatkossakin olla mahdollisuus, ja työllistämistä ei pidä vaikeuttaa. Työsuhdeturvan kiertämisen ja laajamittaisen järjestelmän väärinkäytön on kuitenkin loputtava. Tämä lienee meidän yhteinen tavoitteemme aloitteentekijöiden kanssa.

Lähtökohtana on oltava, että työ turvaa jokaiselle riittävän toimeentulon ja työlainsäädäntö turvaa jokaiselle riittävän työsuhdeturvan. Operaatio Vakiduunin teettämässä kyselyssä kaksi kolmesta työntekijästä halusikin kieltää nollatuntisopimukset. Kansalaisaloite on hyvä pohja lainsäädännön uudistamistyölle, jolla estetään nollatuntisopimusten käyttö työsuhdeturvan kiertämiseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli hyvä esimerkki siitä, miten kansalaisaloitteen pohjalta on saatu jatkovalmistelulla hyvä laki aikaiseksi. Toivon, että hallituspuolueet ja eduskunta ottavat tämän kysymyksen vakavasti ja tarttuvat tuumasta toimeen.

Eläkeläisköyhyys vaatii täsmätoimia

Eläkkeiden taitettu indeksi on jälleen noussut julkiseen keskusteluun. Keskustelua on kirittänyt kansalaisaloite, jossa toivotaan siirtymistä puhtaaseen palkkatasoindeksiin. Se tarkoittaisi, että työeläkkeitä korotettaisiin vuosittain ansiotasokehityksen mukaisesti. Aloitteen mukaan tällä mm. ehkäistäisiin eläkeläisten köyhyyttä.

Työnantajat ja palkansaajat maksavat eläkemaksua, joka on tällä hetkellä yhteensä noin 24 % palkkasummasta. Suurin osa eläkemaksuista käytetään saman tien eläkkeiden maksamiseen. Vain osa maksuista rahastoidaan. Kun jäämme eläkkeelle, valtaosan eläkkeistämme maksavat vuorostaan sillä hetkellä työssä olevat.

Jos eläkemenoja yhtäkkiä kasvatetaan, nykyiset eläkemaksut eivät enää riitä niiden kattamiseen. Eläketurvakeskus on laskenut, että siirtyminen palkkatasoindeksiin edellyttäisi joko yli viiden prosenttiyksikön korotusta työeläkemaksuun tai tähän asti kertyneiden eläkerahastojen purkamista. Tämä johtaisi siihen, että eläkevarat olisi 2060-luvulle tultaessa syöty. Molemmat vaihtoehdot olisivat epäoikeudenmukaisia tuleville sukupolville. Nuorten on voitava luottaa siihen, että myös heidän eläkkeensä on turvattu tulevaisuudessa.

Palkkatasoindeksi hyödyttäisi eniten hyvätuloisia, ei pienituloisia. Meidän on ensin huolehdittava pieni- ja keskituloisten toimeentulosta. Meidän tulee korottaa takuueläkettä ja kansaneläkettä sekä kohdentaa eläketulovähennys pieni- ja keskituloisiin eläkkeensaajiin.

Lisäksi on kiinnitettävä huomiota eläkkeensaajien erilaisiin arjen menoihin kuten asumiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja lääke- ja matkakuluihin, jotka vaikuttavat eläkkeensaajien toimeentuloon. Samoin kotiin tuotavat sosiaalipalvelut tulisi saattaa asiakasmaksukaton piiriin.

SDP:n syksyllä julkaisemassa vaihtoehtobudjetissa ehdotettiin hallituksen pienituloisiin kohdistettujen leikkausten perumista. Samoin siinä ehdotettiin eläkeläisten verotuksen keventämistä, jotta se olisi samassa linjassa ansioverotuksen kanssa. Lopputuloksena esimerkiksi 1500 euroa kuussa tienaavalle eläkeläiselle jäisi 276 euroa nykyistä enemmän käteen. Palkkatasoindeksillä tällaiseen tulokseen ei päästä.

Perhepolitiikkaa kehitettävä kokonaisuutena

Sipilän hallitus on käynnistänyt lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman. Tarkoituksena on sovittaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka painopiste on ennaltaehkäisevissä palveluissa. Tavoite on kannatettava, mutta hallituksen tavoitteet ja toimenpiteet ovat vahvasti ristiriidassa keskenään. Lapsiperheiden päivittäistä arkea pitäisi tukea, mutta nyt on käymässä päinvastoin.

Päivähoidon maksukorotukset eivät tue vanhempien työssäkäyntiä. Esimerkiksi nelihenkinen perhe, jonka tulot ovat bruttona yhteensä 6000 euroa kuussa, maksaa syksylle suunniteltujen korotusten jälkeen kahden lapsen päivähoidosta viidenneksen nykyistä enemmän eli yhteensä noin 650 euroa kuussa. Maksua määriteltäessä ei huomioida perheen muita menoja kuten asumis- tai lainamenoja. Tämän lisäksi lasten aamu- ja iltapäiväkerhojen maksuja nostetaan 100 prosenttia.

Hallituspuolueet ovat myös asettaneet lapset eriarvoiseen asemaan rajoittamalla lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen, jos toinen vanhemmista on kotona. Osa-aikaiseen hoitoon joutuvalla on lisäksi vaara joutua ylisuureen ryhmään, sillä osa-aikaryhmässä voi olla jopa 39 lasta. Kokopäiväryhmässä enimmäiskoko on 24.

On valitettavaa, että hallitukselta puuttuu kokonaisvaltainen näkemys perhepolitiikan kehittämisestä, joka tukisi myös työllisyyttä.

Suomi poikkeaa lastenhoidossa naapureistaan. Muissa Pohjoismaissa 3-5-vuotiaista lapsista lähes kaikki osallistuvat varhaiskasvatukseen, Suomessa vain noin kolme neljäsosaa.

Ruotsissa kolme vuotta täyttäneille tarjotaan vähintään 15 tuntia maksutonta varhaiskasvatusta viikossa, ja vain tämän ylittävältä ajalta peritään maksu. Tähän suuntaan meidänkin tulisi mennä.

Lisäksi Ruotsi päätti vastikään luopua kotihoidon tuesta tukeakseen tasa-arvoa, naisten työllisyyttä ja maahanmuuttajien kotoutumista. Tukea myös hyödynsi vain pieni osa perheistä.

Suomessakin perhepolitiikkaa on kehitettävä kokonaisuutena. Punaisena lankana tulisi olla lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen, maksujen kohtuullistaminen tukemaan työllisyyttä ja hyvinvointia, sekä vanhempien kannustaminen hoitovastuun jakamiseen.

Hallitus jättää nuoria heitteille

Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt mittavista säästöistä ammatilliseen koulutukseen. Säästöjen toimintalogiikka on mielestäni outo ja totaalisen väärä. Hallitus vaatii ensin 190 milj. euron leikkaukset vuonna 2017 ja tämän jälkeen mahdollisia rakenteellisia uudistuksia vuonna 2018.

Viime viikolla hallitus päätti, että vuoden 2017 säästöt voidaan tehdä joko leikkaamalla yksikköhintoja tai vähentämällä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Kohdistuessaan aloituspaikkoihin säästö voi merkitä jopa 17000 opiskelupaikan vähentämistä. Viime keväänä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja oli yhteensä 47000.

Käytännössä leikkaukset vaikeuttavat monen nuoren mahdollisuutta saada opiskelupaikka peruskoulun jälkeen omalta paikkakunnalta. Myös Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on ilmaissut suuren huolensa säästöjen takia.

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen raju vähentäminen uhkaa lisätä niiden nuorten määrää, joiden osaaminen jää pelkän peruskoulun varaan. Suomessa on jo nyt noin 100 000 alle 30-vuotiasta nuorta, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto. Tutkimuksista tiedämme, että toisen asteen tutkinto on paras tae saada työtä ja ehkäistä työttömyydeltä ja syrjäytymiseltä.

Hallitus leikkaa rajusti myös nuorisotakuuta, etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa. Näiden toimintojen tärkein tehtävä on ollut turvata jokaiselle nuorelle joko työpajatoiminta, koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka. Kritiikistä huolimatta nämä ovat toimineet: esimerkiksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle pystyttiin tarjoamaan jatkopaikka. Näin ei ole aikaisemmin ollut.

Hallituksen toiminta on järjenvastaista, varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin heikommin koulutetuille on tavallistakin vähemmän töitä tarjolla. Hallituksen tulisi tehdä kaikkensa, että jokainen nuori saa itselleen toisen asteen tutkinnon ja sitä kautta voi lähetä rakentamaan elämäänsä eteenpäin. Valitettavasti hallituksen toimenpiteet eivät tue tätä tavoitetta.