perjantaina

EVA on väärässä – Sote-uudistus on lainmukainen


Tiedote 17.10.2014

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) on eri mieltä Elinkeinoelämän valtuuskunnan kanssa siitä, että Sote-uudistus olisi lainvastainen. Kiljusen mukaan perustuslaki asettaa julkiselle vallalla velvollisuuden turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut koko kansalle.

- Perustuslain perusteella päävastuu palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta lepää aina julkisen vallan harteilla. Yksityisellä puolella tällaista velvollisuutta ei ole, Kiljunen toteaa.

Kiljunen ei myöskään hyväksy Sote-uudistukseen kohdistuvaa kritiikkiä, jonka perusteella yksityisille palveluntuottajille pitäisi tehdä enemmän tilaa julkisten palveluiden kustannuksella.

- Tätä en voi hyväksyä. Ihmisten terveys ei ole kaupan missään olosuhteissa. Yksityistä voitontavoittelua varsinkin vanhusten palveluissa ja terveyspalveluissa pitää vähentää. Näissä tehdään jo selvää bisnestä.

- Meillä on vahvaa näyttöä Ruotsista, jossa yksityiset palveluntuottajat ovat yhdenvertaisesti mukana tuottamassa palveluja.  Tämän seurauksena terveyserot sekä erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kasvaneet. Nyt Ruotsin hallitus on päättänyt lähteä rajoittamaan terveyspalvelujen voitontavoittelua. Tähän suuntaan meidänkin on mentävä, ei tehdä samoja virheitä mitä Ruotsissa on jo tehty, Kiljunen päättää.

keskiviikkona

Onnea Lappeenrannan Liikkuvat koulut ja koululaiset!


Tiedote 8.10.2014
Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) onnittelee Lappeenrannan kaupunkia ja koululaisia Liikkuva koulu –palkinnosta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat myöntäneet palkinnot Lappeenrannan ja Helsingin kaupungeille esimerkillisestä työstä liikunnallisen toimintakulttuurin edistämiseksi kouluympäristössä. 

- Liikunnalla on suuri merkitys lasten ja nuorten terveydessä, jaksamisessa ja keskittymisessä. Liikunta parantaa kouluissa niin oppilaiden viihtyvyyttä kuin oppimistuloksia. Liikkuva koulu –toiminnassa haetaan juuri liikunnallisuutta koulun työpäivään, eli liikunta ei ole vain liikuntatunnin juttu, vaan osa koulupäivää. On myös tärkeä, että lapset, joilla ei ole liikuntaharrastuksia koulun ulkopuolella, voivat oppia aktiivisuuteen ja liikunnallisuuteen koulussa, Kiljunen toteaa. 
 
- Lappeenrannassa Liikkuva koulu -toimintaa on tehty poikkeuksellisen kunnianhimoisesti. Liikunnallisuuden lisääminen aloitettiin heti kaikissa 30 koulussa ja toimet ovat olleet hyvin monipuolisia. Hyvä toiminta on tuottanut tärkeän tunnustuksen, josta on syytä olla ylpeä, Kiljunen sanoo.

- Myös perusopetuksen johtajan vahva sitoutuminen toimintaan johti siihen, että toiminta on läpileikkaavana koulutyössä ja toimintakulttuurissa.  Meillä tehdään myös vahvaa yhteistyötä sekä kunnan liikuntatoimen että Etelä-Karjalan Liikunnan ja Urheilun kanssa. Kaiken kaikkiaan tekemisen meininkiä, joka myös tuottaa hyvää tulosta. Tästä on hyvä jatkaa ja lisätä luontevaa liikuntaa kunnan muuhunkin toimintaan!

torstaina

Ammattikorkeaopiskelijoiden terveydenhoito kuntoon!


Tiedote 2.10.2014
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen on huolissaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon palveluista.

-  Tällä hetkellä ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto toteutuu hyvin vaihtelevasti. Kaikki opiskelijat eivät saa palveluita oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Tämä vaikeuttaa opiskelujen suorittamista ja heikentää hyvinvointia ja jaksamista, Kiljunen toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on kokeillut ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestämistä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palveluiden avulla. Tätä YTHS-mallia kokeiltiin vuosina 2011-2014 Lappeenrannassa ja Seinäjoella, ja tulokset olivat erittäin hyviä.

- Nyt terveydenhuollon kehittäminen osana ammattikorkeakoulu-uudistusta on kuitenkin vastatuulessa, kun perustuslakivaliokunta on ottanut kielteisen kannan ns. automaatiojäsenyyteen. Automaattinen jäsenyys opiskelijakunnassa olisi juuri mahdollistanut rahoituksen keräämisen terveydenhuollon järjestämiseksi YTHS:n avulla, Kiljunen selvittää.

- Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoon on löydyttävä ratkaisu. Tarvitaan jokin muu tapa järjestää rahoitus ilman automaatiojäsenyyttä. Kaikki opiskelijat tarvitsevat laadukkaita ja yhdenvertaisia terveydenhuoltopalveluita opintojensa ja elämänsä tueksi, Kiljunen linjaa.

Kiljunen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten palvelut turvataan ja millä aikataululla ammattikorkeakouluopiskelijat ulotetaan YTHS:n palveluiden piiriin.