torstaina

Opiskelijoiden oikeus opintoihin on turvattava

Ihmisten hyvinvointi ja palvelujärjestelmän kestävyys tulevaisuudessa on puhuttanut viime aikoina paljon. Maamme hallitus on linjannut useita rakenteellisia toimia, joilla julkisen, verovaroillamme maksetun taloudenpidon tulevaisuus voidaan kestävästi turvata.

Monet toimet liittyvät työurien pidentämiseen ja työllisyysasteen nostamiseen. Kuten hyvin tiedämme, siihen ei yhtä viisastenkiveä löydy, vaan monilla erilaisilla toimilla pitää pyrkiä parantamaan ihmisten työhön osallistumista hänen iästään riippumatta. Työuria on siis vahvistettava niin alkupäästä, keskeltä kuin lopustakin.

Yksi pienemmistä, mutta todella tärkeistä kysymyksistä on opiskelijan mahdollisuus suorittaa opintoja sairausloman aikana. Tälläkin on olennainen vaikutus opintoaikoihin ja työurien pidentämiseen niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka sairastuvat pidempiaikaisesti kesken opintojensa. Tällä hetkellä sairauspäivärahalla ei saa opiskella lainkaan. Opiskelijan ei kannata myöskään käyttää tiukasti opintosuorituksiin ja opintojen kestoon sidottua opintotukeaan, jos hänellä ei ole mahdollisuutta täysipainoiseen opiskeluun.

Monesti sairaus ei kuitenkaan aiheuta totaalista työkyvyttömyyttä opintoja ajatellen. Esimerkiksi mielenterveyssyistä sairaslomalla olevan ihmisen mahdollisuus opiskella edes osa-aikaisesti sairauspäivärahakauden aikana voisi olla aivan hyvin osa hänelle suunniteltua kuntoutussuunnitelmaa. Vastaavasti esimerkiksi syöpähoitojen aikana terveydentila saattaa vaihdella paljonkin, jolloin välillä myös opintojen suorittaminen on mahdollista. Molemmissa tapauksissa opinnot myös edistyisivät sairaudesta huolimatta, mikä lyhentäisi opiskeluaikaa ja motivoisi paremmin jatkamaan opintoja sairausloman päätyttyä.

Meidän pitäisikin arvioida opintojen etenemistä kokonaisuutena ja ymmärtää, että opiskelijoilla on erilaisia elämäntilanteita. Koko opintososiaalisen tukiverkoston pitää olla ajantasainen ja vastata opiskelijoiden tarpeisiin. Esimerkiksi mahdollisuus suorittaa opintoja sairauspäivärahalla olisi muutos, joka osaltaan vauhdittaisi opintojen etenemistä ja pitäisi opiskelijat motivoituneina vaikeissakin elämäntilanteissa.