perjantaina

TIEDOTE 27.8.2010

Omaishoitajat ja läheiset –liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) vaatii omaishoitajien asemaan pikaista parannusta. Omaishoitajien asema ja oikeudet on hänen mukaansa turvattava erillislailla.
- Omaishoito tulee olemaan tulevaisuudessa yhä merkittävämpi hoitomuoto, sillä kunnat vähentävät nopeassa tahdissa laitoshoitopaikkoja. Monesti omaishoitoa tehdään myös siksi, ettei kunta yksinkertaisesti pysty tarjoamaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja. On arvioitu, että omaishoito säästää yhteiskunnan menoja vuositasolla jopa 1,2 miljardia euroa, Kiljunen muistuttaa.

Kiljusen mielestä omaishoidon palkkio tulee siirtää Kelan maksettavaksi yhtenäisin kriteerein, jotta tuki olisi tasoltaan samanlainen kunnasta riippumatta.
- Palkkiosta tulee periä vain lakisääteiset sosiaaliturvamaksut eli n. 10 % nykyisen, jopa useisiin kymmeniin prosentteihin nousevan veron sijaan. Omaishoidon tuki ei saisi leikata myöskään muita etuuksia, kuten asumistukea. Palveluiden osalta vapaapäiväjärjestelyt on turvattava ja hoitajat on saatava työterveyshuollon piiriin, jotta heidän jaksamisensa ja hyvinvointinsa voidaan taata, Kiljunen linjasi Omaishoitajaliiton neuvottelupäivillä perjantaina Joensuussa.

torstaina

TIEDOTE 25.8.2010

Kelan valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) on huolissaan Kelan asiakaspalvelun toimivuudesta, kun laitoksen koko ATK-järjestelmää ollaan uusimassa.
–Uudistuksen jälkeen palvelu on varmasti aiempaa parempaa, mutta myös muutosvaiheen aikana on turvattava asiakkaiden oikeudet ja etuuksien maksut määräajassa. Se edellyttää muutoksen riittävää resursointia ja henkilöstön hyvää koulutusta, Kiljunen toteaa.
Kelan valtuutetut olivat tiistaina ja keskiviikkona kaksipäiväisellä tarkastusmatkalla Tampereen seudulla ja Seinäjoella. Ikaalisissa Kiljunen kiitteli asiakkaat huomioivaa järjestelmää, jossa Kelan ja työvoimahallinnon palvelut saa samoista toimitiloista.
–Kun toimintoja kehitetään asiakkaiden näkökulmasta, palveluihin saadaan usein paitsi laatua, myös kustannustehokkuutta, Kiljunen arvioi.
Kiljunen esitti huolensa myös Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan (Somla) pitkistä käsittelyajoista.
-Kyse on ihmisten välttämättömästä perusturvasta, jolloin jopa puoleentoista vuoteen venyvät käsittelyajat ovat suorastaan ihmisoikeusloukkaus. Somlan on välttämätöntä saada lisärahoitusta, jotta valitukset voidaan käsitellä kohtuullisessa ajassa, Kiljunen totesi.

keskiviikkona

TIEDOTE 23.8.2010

Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) arvosteli hallituksen esitystä tulevan vuoden budjetiksi. Demareiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella puhunut Kiljunen totesi, että hallituksen ajamat energiaverojen korotukset iskevät pahasti juuri pieni- ja keskituloisiin ihmisiin.
- Verotuksen oikeudenmukaisuuden pitää tarkoittaa maksukyvyn mukaista verotusta, mutta nyt hallitus toimii toisin. Nostamalla arkiseen välttämättömään kulutukseen kohdistuvia veroja kuljemme samalla kohti tasaveroa. Se tulee köyhille kaikkein kalleimmaksi, Kiljunen toteaa.
Kiljusen mielestä on pöyristyttävää, että hallitus supistaa työllisyysmäärärahoja, kun 40 000 nuorta on vailla koulutus- tai opiskelupaikkaa ja pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa kasvuaan.
Kiljusen mukaan yhteiskunnan lisääntyvään epätasa-arvoon on puututtava panostamalla vahvasti kuntapalveluihin.
- Valtion osuutta kuntien talouden turvaamisessa on vahvistettava, jotta ihmisten hyvinvointia voidaan lisätä ja eriarvoisuutta vähentää.
Kiljunen vetosi myös eduskuntaryhmäänsä, jotta tavoitteeksi otettaisiin opintotuen sitominen yleiseen hintakehitykseen.
- Takaamalla opintotuen taso vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja opintojen suorittamiseen tavoiteajassa, Kiljunen linjasi.